tiistai 13. elokuuta 2013

24. Kari Hotakainen: Klassikko

 Oli sattumaa, että Pera painoi kaasujalkaa, yhtä hyvin hän olisi voinut painaa somalia, huolimatonta naista, liipasinta tai vieraan pankkikortin tunnuslukua.
(Kari Hotakainen: Klassikko, s. 99)

Ensimmäinen varsinainen romaani, jonka Kari Hotakaiselta olen lukenut, on Klassikko (1997). Ihmettelen, että miksi. Tykkään näet Hotakaisen tyylistä kirjoittaa. Klassikko on omaelämäkerrallinen romaani, joka sisältää päiväkirjan "Oli ilo elää, mutta vaikea vaieta, merkintöjä vuosilta 1976-1990". Etukannen mukaan puolestaan Klassikko on "Avoin ja suorasukainen autoromaani, jossa mies rääkkää italialaista autoa ja päätyy poliisin rysään". Autoromaanina en itse tätä niinkään kokenut.

Kirja jakautuu kolmeen osaan. Teoksen aloittaa kertomus kirjailijasta nimeltä Kari Hotakainen, joka saa kustantamoltaan määräyksen kirjoittaa päiväkirjaan ylös elämästään. Tämän lisäksi eka osa kertoo autokauppias Kartiosta ja hieman syrjäytyneestä Perasta. Toinen osa puolestaan käsittää jo edellä mainitut päiväkirjakatkelmat vuosilta 1976-1990. Päiväkirjaosuus on melkoisen pitkä ja osin puuduttavakin. Päiväkirjamerkinnät toistavat yhtä ja samaa itseään, eikä Hotakaisen kieli pääse niissä varsinaisesti valloilleen. Kirjan kolmannessa osassa palataan taas tarkkailemaan Hotakaisen, Peran ja Kartion elämää italialaisen Alfa Romeon kanssa.

Hotakainen (siis tämä kirjan kirjoittanut Hotakainen) käyttää kieltä aivan mahtavasti. Piti ihan merkitä itselleen ylös useampikin näppärästi sanailtu kohta. Ehkä paras pätkä on kymmenen sivun pituinen luku, jossa kuvataan valmisruokia, niiden tuotantoa ja seurauksia. Jos tämä on Hotakaisen tyyli kirjoittaa, sitä pitää ehdottomasti lukea lisää!

Kari Hotakainen: Klassikko
Kustantaja: WSOY
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 411

perjantai 2. elokuuta 2013

23. Suzanne Collins: Vihan liekit

Ajattelin, että luen Nälkäpeli-trilogian niin, että pidän aina osien välissä kirjan tai parin verran taukoa. Nyt oli kuitenkin vuorossa Vihan liekit (2009). Kirja on siis luonnollisesti jatkoa Nälkäpelille ja alkaa tilanteesta, kun Katniss ja Peeta asuvat voittajina kotivyöhykkeellään. Vyöhyke on köyhtynyt entisestään ja näkee nälkää, mutta Katnissilla ja Peetalla on rahaa yllin kyllin. He asuvat nyt omissa taloissaan, jotka on tarkoitettu voittajille.

Lähestymässä on Nälkäpelin 75. juhlavuoden huipentuma, niin sanottu neljännesjuhla, joka järjestetään aina 25 vuoden välein. Tuolloin luvassa on aina jotain hieman näyttävämpää kuin yleensä. On katsottu, että marjatempullaan Katniss lietsoi kapinaa, joten luvassa on vaikeuksia niin hänelle, Peetalle kuin Galellekin. Katnissin pitäisi pystyä todistamaan, että hän  on todella rakastunut Peetaan. Myös Katnissin ja Peetan häät ovat suunnitteilla. Samaan aikaan vyöhykkeelle 12 virtaa lisää rauhanvartijoita, jotta mahdollinen kapina talttuisi heti alkuunsa.

Käy ilmi, että juhlavuoden nälkäpeliin ei tällä kertaa arvotakaan tribuutteja, vaan kilpailijat ovat menneiden vuosien voittajia. Näin ollen Katniss ja Peeta joutuvat takaisin areenalle karvaan tietoisina siitä, että vain toinen heistä voi selvitä hengissä. Katnissin tarkoituksena on suojella Peetaa ja pelastaa tämä oman henkensä uhalla.

Peli ja sen taustat ovat tällä kertaa kierommat kuin ensimmäisessä osassa. Katniss myös tajuaa oman roolinsa koko asetelmassa. Itse huomasin äkisti lukeneeni koko kirjan loppuun, sen verran koukuttava se tämäkin oli. Luulen nyt myös arvaavani paremmin, mihin viimeisen osan nimi, Matkijanärhi, viittaa.

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit
Kustantaja : WSOY
Suomentaja: Helen Bütsow