tiistai 25. maaliskuuta 2014

Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle

14. Kirjaston uutuushyllystä tarttui mukaan iloisen värinen ja kiinnostavalta näyttävä kirja, Jukka Behmin Lahjoja norsujumalalle (2013). Kirjailijan nimi on tyystin vieras, vaikka hän etukannen sisäosan mukaan onkin kaksi teosta jo ennen tätä julkaissut. Tämä, Lahjoja norsujumalalle on siis Behmin kolmas romaani ja aloittaa uuden "Herra Patil ratkaisee" -sarjan. Kirjan takakannessa luvataan "Lempeää jännitystä Mma Ramotswen tapaan!" En ole yhtäkään Mma Ramotswea vielä lukenut kokonaan, mutta voin hyvin allekirjoittaa lausahduksen.

Lukemani kirja sijoittuu siis Intiaan, Pune-nimiseen kaupunkiin. Minulla on jotenkin erikoinen suhde Intiaan. En ole siellä koskaan ollut, enkä tiedä, haluanko mennäkään. Yleensä ajattelen Intian kauttaaltaan likaiseksi ja ehkä hieman ankeaksikin paikaksi. Toisaalta minua kiehtoo kirjojen ja elokuvien värikkäät kuvaukset Intialaisesta elämästä, mausteisesta ruoasta ja vilkkaasta elämänmenosta. Siksi aina aika ajoin tartun Intiasta kertoviin kirjoihin. Erikoisen tästä kirjasta tekee se, että kirjoittaja on suomalainen. On outo veto sijoittaa kirjan tapahtumat noinkin kauas ja niinkin erilaiseen kulttuuriin. Ja kuitenkin juuri tuo on se, millä kirja valtavirrasta erottuu.

Kirjan pääosassa on Adhikara Patil, joka pitää eläköityneenä pientä pyöräkorjaamoa. Häntä pidetään viisaana miehenä, joten hän saa toimeksiannon alkaa tutkia erästä mysteeriä. Räätäli Ganaka Kanderan uusi vaimo nimittäin saa kirjeitä Kanderan edesmenneeltä vaimolta. Patil tarttuu toimeen ja selvittääpä siinä sivussa myös pyöräkauppoihin liittyvän hämärähomman.

Kirja on herttainen ja aika ihana. Haluan lukea lisää! Behm onnistuu kuvaamaan hyvin intialaista elämänmenoa (tai sitä, millaiseksi sen voi kuvitellakin).  Kirjan henkilöhahmoista maininnan ansaitsee vielä Adhikara Patilin iäkäs äiti panji Kanesha, joka on iästään huolimatta terävä täti. Miinusta tulee nimistöstä. Ei se kirjailijan vika ole, vaan lukijan, jolle intialainen kulttuuri on niin vieras. Kesti hetken sisäistää, kuka on kuka ja kuka oli mies, kuka nainen. Nimistä sitä ei mielestäni voi päätellä. Minusta Adhikara kuulostaa naiselta, kun taas Mahajadeem (Adhikaran vaimo) voisi nimensä puolesta olla mies. Yhtä kaikki, olipa onnistunut lukukokemus!

Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle (2013)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 219
 

torstai 13. maaliskuuta 2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

13. Olen tainnut joskus mainita lempikirjailijakseni Riikka Pulkkisen, vaikka en sittemmin muista, että miksi. Rajasta pidin kovin, kahdesta seuraavasta en niinkään. Pulkkisen uusin, Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014), saa taas muistamaan, miksi Pulkkisesta pidän. Tämä teos (jolla on aivan hiton pitkä ja vaikea nimi) edustaa aivan eri genreä kuin Pulkkisen aiemmat teokset. Tämä tarina on ilmestynyt aiemmin Kauneus ja terveys -lehden jatkokertomuksena ja on sittemmin koottu yksiin kansiin. Minulle ei täysin ole selvinnyt, onko kertomus laitettu kansiin sellaisenaan, vai onko sitä jotenkin muokattu.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on kepeä, mukava ja ihastuttava kirja. Tykkäsin. Kirjan nimihenkilö Iiris lähentelee kolmeakymppiä ja on vastikään eronnut. Hän on ollut yhdessä Aleksin kanssa seitsemän vuotta, kunnes Aleksi äkkiarvaamatta ilmoittaa, ettei enää rakasta Iiristä, ei ole koskaan rakastanutkaan. Kaiken piti olla valmista ja suunniteltua lasten nimiä myöten. Nyt Iiris joutuu nousemaan omille jaloilleen ja aloittamaan elämän ikään kuin uudelleen omana itsenään, ilman Aleksin turvaa. Iiris on avuton ja tavallaan vasta etsimässä omaa itseään.

Vaikka sanoinkin kirjaa kepeäksi, kätkee se silti mielestäni syvemmän ja vakavamman vivahteen. Ehkä se johtuu osittain siitä, että näin itsekin kolmekymppisenä kirjan asiat ovat minulle tavalla tai toisella ajankohtaisia.

Kirjan ehdottomasti hersyvin hahmo on Iiriksen naapurin, yli 80-vuotias Marja-Liisa, joka ammentaa ihmissuhdeoppinsa Kauniista ja rohkeista ja joka aina keskustelun alkaessa lyö viskilekan pöytään. Muita tärkeitä henkilöitä ovat Iiriksen sisko Jennifer (miksi ihmeessä sillä on moinen nimi?) ja Iiriksen paras kaveri Elina.

Pidin kirjan kielestä paljon, varsinkin alussa. Alussa oli kosolti kohtia, joita olisi ollut kiva lainata tässä, jos vain olisin viitsinyt merkitä ne. Loppua kohden kirja ehkä hivenen tavallaan latistui, myös kielelliseltä ilmaisultaan.

Pulkkisessa on aineksia myös chic-lit -kirjailijaksi. Toivoisin saavani lukea joskus lisää tällaista Pulkkista aiemman kuolemanvakavuuden sijaan.

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (2014)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 174

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

12. Kun kerran aloitin, jatkoin loppuun asti nurinperin Åsa Larssonin lukemista. Nyt siis viimeisenä Larssonin toiseksi viimeinen Kunnes vihasi asettuu (2008). Googlasin pikaisesti, ja näyttäisi, että viimeinen Larssonilta ilmestynyt kirja on jo aiemmin lukemani Uhrilahja. Tuleehan niitä lisää!?

Jos voisin, aloittaisin Larssonit alusta uudelleen ilmestymisjärjestyksessä. Vaikka teokset kai on tarkoitettu itsenäiseksi, viitataan niissä aina aiempiin tarinoihin. Itseäni vähän häiritsee ja hämää, että en ensinnäkään hahmota, missä järjestyksessä mikäkin tapahtuu ja toisekseen en tarkkaan muista, mitä tulevissa kirjoissa tapahtuu suhteessa aiempiin.

No, palatakseni tähän luettuun teokseen. Kirja alkaa, kun nuoripari, Wilma ja Simon, on eräällä järvellä sukeltamassa ja etsimässä sota-aikaisen lentokoneen raatoa. Kesken kaiken heidän toimiaan häiritään ja heidät hukutetaan. Wilman ruumis löytyy myöhemmin - joesta. Simon jää kadoksiin. Taas on tilausta Rebecka Martinssonin ja Anna-Maria Mellan tutkimuksille. Tutkinnan edetessä juttu linkittyy historiaan, 40-luvulle ja saksalaisiin.

Jo tutkinnan alkuvaiheessa alkaa näyttää siltä, että pahamaineiset Krekulan veljekset ovat syyllisiä, tai ainakin heillä on jotain tekemistä tapauksen kanssa. Veljeksistä nuorempi, Tore, kuvataan aina inhottavana ja sietämättömänä, vanhempi Hjalmar puolestaan säälittävänä ja surullisena hahmona, joka saa kuitenkin lukijan - ainakin minut - puolelleen. Samaan aikaan tutkimuksen kanssa sekä Anna-Maria että Rebecka painivat yksityisasioidensa kanssa.

Jo hyvin varhain lukijalle paljastetaan, kuka on syyllinen ja mitä oikeastaan on tapahtunut. Tarkka motiivi jää hämäräksi ihan loppuun asti, ja se pitää lukijan mielenkiinnon yllä. Tämäkin on yksi seikka, mikä saa tykkäämään Åsa Larssonin teoksista: ne eivät etene perinteisesti, vaan niissä on aina jokin juju, millä lukija yllätetään ja pidetään varpaillaan.

Åsa Larssonista on kuluneen vuoden aikana tainnut tulla yksi suosikkikirjailijoistani. Kirjat ovat helppo- ja nopealukuisia, mutta niiden henkilöhahmoihin on saatu hienoa syvyyttä ja persoonallisuutta. Lisäksi pidän siitä, että Larsson vaihtelee kertojan näkökulmaa yllättäen: lukijalle ei välttämättä kerrota erillisin kappalein, että näkökulma vaihtuu, vaan lukijan pitää itse tajuta se esimerkiksi siitä, että kerronnan aikamuoto vaihtuu. Olen vaikuttunut ja toivon lukevani vielä lisää ja lisää tätä!

Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu (2008)
Alkuperäisteos: Till dess din vrede upphör (2008)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Sanna Manninan
Sivuja: 282 

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Jarkko Tontti: Lento

11. "Hän oli Tiitus Toiviainen, mies joka estäisi maailmanlopun. Tästä voisi tulla Kahden naisen päivä."

On kivaa, kun Turun kaupunginkirjastossa (kuten varmaan useissa muissakin kirjastoissa) nostetaan uusia ja sekalaisia kirjoja vähän niin kuin tyrkylle erilliseen hyllyyn. Sieltäpä nytkin bongasin Jarkko Tontin kirjan Lento (2013). Kirja oli lyhyt ja omalla tavallaan kepeä, mutta silti minulta kului tovi sen lukemiseen. Takakansi kertoo kirjan olevan "Terävä aikalaissatiiri mediayhteiskunnasta, tiedemaailman pienistä ympyröistä ja ihmisestä maailmanlopun edellä." Totta.

Kirja kertoo tähtitieteilijästä ja professorista, Tiitus Toiviaisesta, jonka on määrä matkustaa Tokioon konferenssiin pohtimaan, miten voitaisiin vielä estää asteroidi  433 Eros, joka uhkaa törmätä Maapalloon. Tiitus lähtee matkaan kotoaan Helsingistä tiputettuaan aamun alkajaisiksi metwurstia paidalleen. Läpi kirjan kuvataan, kuinka Tiitus yrittää takillaan peittää paitansa tahraa. Tiitus jättää vaimonsa Auroran ja poikansa Vesan nukkumaan ja suuntaa bussilla lentokentälle. Jo bussissa hän iskee silmänsä vieressään istuvaan viehättävään naiseen.  Eikä takana istunut yhtä viehättävä nainenkaan jää huomaamatta.

Tiitus paljastuu varsinaiseksi naistenmieheksi. Matka keskeytyy, kun lentokoneen pitää tehdä välilasku Moskovaan teknisen vian vuoksi. Matkustajat majoitetaan lentokenttähotelliin. Tiituksen matkaseuraan liittyvät jo bussista tutut naiset Maria ja Raija, sekä lentokoneesta bongattu kansanedustaja Marja-Liisa. Lisäksi seurueeseen liittyy libanonilaistaustainen Kasim. Jossain vaiheessa Tiitus herää pohtimaan, voisiko päivästä tulla Kahden, tai peräti Kolmen naisen päivä.

Kirjasta nousee esiin monia kiinnostavia aiheita: tiedemaailman kilpailu ja pienet piirit, ihmissuhteet ja uskollisuus, sekä mediayhteiskunnan hektisyys. Tämä oli pitkästä aikaa kirja, jonka symboliikka jäi mietityttämään vielä kirjan loputtuakin. Kirjasta olisi ehdottomasti materiaalia vielä toiseen lukukertaan, niin paljon kaikkea kätkeytyi jo pelkästään nimienkin taakse. Tykkäsin.

Jarkko Tontti: Lento (2013)
Kustantaja: Otava
Kannen suunnittelu: Piia Aho
Sivuja: 252