lauantai 21. kesäkuuta 2014

Miika Nousiainen: Metsäjätti

24. Olen lukenut Miika Nousiaiselta aiemmin Vadelmavenepakolaisen, eikä se oikein vakuuttanut. Ymmärsin ja hahmotin kyllä, missä kohdissa olisi pitänyt nauraa, mutta itseäni ei edes hymähdyttänyt. En tiedä, satiiriksiko se olisi pitänyt määritellä. Yhtä kaikki, en tykännyt, en. Siksipä en ole tullut tarttuneeksi sen jälkeenkään Miika Nousiaisen teoksiin, vaikka miehestä Hyvissä ja huonoissa uutisissa pidänkin. Nyt tuli ystävän kanssa puheeksi Nousiaisen uudempi teos Metsäjätti (2011), jonka sen keskustelun jälkeen siltä istumalta hain kirjastosta ja luin. Ystäväni kertoi, että Metsäjätissä on realistisempi ote kuin Vadelmavenepakolaisessa, joten ajattelin, että ehkä pitäisin kirjasta.

Metsäjätissä vuorottelevat kaksi kertojaa, Pasi ja Janne. He ovat lapsuuden kavereita Törmälästä, pienestä teollisuuspitäjästä, jossa sukupolvi toisensa jälkeen alkoholisoituu ja toistaa vanhoja kaavoja: miehet ovat tehtaalla töissä ja hivenen alkoholisoituneita ja sitten hakkaavat vaimojaan. Lapset elävät niukan lapsuuden ja jäävät paikkakunnalle töihin tai työttömiksi, elleivät sitten päädy itsemurhaan. Pasi on kuitenkin toista maata: hän on päättänyt ponnistaa kauemmas. Hän lähteekin heti koulun päätyttyä Helsinkiin opiskelemaan kauppatieteitä, vain palatakseen hieman alle nelikymppisenä pukumiehenä Törmälään, Metsäjätin YT-neuvotteluja johtamaan.

Toinen kertoja on Janne, joka ei ole päässyt Pasin tavoin ponnistamaan maailmalle. On teininä saatu poika, joka nyt on tekemässä Jannesta ukkia. On työ tehtaassa. On alkoholi. On syystä tai toisesta heikko itsetunto, joka ei anna uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Tarina etenee mukavan jouhevasti aina vuorotellen Pasin ja Jannen näkökulmasta kerrottuna. Samalla keriytyy auki menneisyys ja sen jättämät traumat. Tarina sinänsä on traaginen; ovathan kymmenet menettämässä työnsä sen seurauksena, että oman kylän poika palaa tiluksille pukumiehenä. Kuitenkin Pasi näyttäytyy inhimillisenä hahmona, eikä Jannekaan tunnu kantavan kaunoja. Miesten välinen ystävyys on toden totta erilaista kuin naisten, mutta hienoa ja arvostettavaa.

Tykkäsin erityisesti siitä, miten Pasin hahmo kehittyi kirjan myötä. Niin kyllä kehittyi Jannekin. Kaiken kaikkiaan hahmot ja tapahtumat oli kuvattu kovin inhimillisesti, vaikkakin ehkä omalla tavallaan inhorealistisestikin.

Pidin kirjasta hurjasti. Jälleen on sanottava, että tässäpä oli tämän vuoden paras kirja tähän mennessä. Huomasinpa muuten myös, että olin tämän merkinnyt TBR100-listalleni! Hei hienoa, ihan kuin vahingossa sain yhden kirjan sieltäkin kuitattua!

Miika Nousiainen: Metsäjätti (2011)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 286
 

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Mihkel Raud: Sininen on sinun taivaasi

23. Sattuipa taas eteen kirja, josta en tuntunut ymmärtävän hölkäsen pöläystä. Kirja oli virolaisen Mihkel Raudin teos Sininen on sinun taivaasi (2010), joka on ilmestynyt Liken Rikos kannattaa -sarjassa. Takakansi myös lupaa lähes kansainvälisen tason menoa salaliittoineen ja terroristeineen. Taisin lähteä kirjan kanssa vähän väärällä jalalla liikkeelle. Lähdin lukemaan kirjaa rikosromaanina ja vasta nyt jälkikäteen tajusin, että kyse oli jostain aivan muusta. Jonkinlainen vahinko oli kuitenkin jo ehtinyt tapahtua, eikä kirja minua sytyttänyt.

Punaisena lankana kirjassa kulkee virolaisen tv-julkkiksen ja saksalaisen naisen rakkaustarina. Nainen paljastuu yllättäen joksikin aivan muuksi, mitä mies on odottanut ja olettanut. Sivujuonteina kirjassa ovat valtaisa terrori-isku, nuorten liftarityttöjen sieppauset ja politikointi.En tiedä, mitä kirjailija haluaa sanoa ja tuoda esiin Viron tämän hetken politiikasta...

Kaiken kaikkiaan kirja jää jotenkin minulle kaukaiseksi. En saanut nivottua tapahtumia yhteen haluamallani tavalla, vaan kirjan loputtuakin jää vielä liiaksi avoimia kysymyksiä. Kirja oli helppo- ja nopealukuinen, mutta siihen sen ansioit oikeastaan jäävätkin. Tai jos olisin lähtenyt liikkeelle siitä, että käsissäni on jonkinlainen Viron nykymeininkiä ruotiva satiiri, olisi mielipiteeni saattanut olla jotenkin toinen. Paitsi että ehkä siltikin avoimia kysymyksiä jäi liiaksi.

Mihkel Raud: Sininen on sinun taivaasi (2011)
Alkuperäisteos: Sinine on sinu taevas (2010)
Kustantaja: Like
Suomentanut: Jouko Vanhanen
Sivuja: 268


torstai 12. kesäkuuta 2014

R.L. Stevenson: Aarresaari

22. "Viistoista miestä arkulla vainaan - Jahhohhoo, ja rommia pullo!"

Mieheni on usein kehottanut minua lukemaan R.L.Stevensonin klassikkoseikkailun Aarresaari (1883, suomennettu ensikerran 1909). Häneen kirja oli tehnyt kai lähtemättömän vaikutuksen. Pakko myöntää, että ehkä kirja on enemmän miesten ja poikien makuun - itseeni se ei nimittäin kolahtanut. Olihan se omalla tavallaan hyvä ja hienosti tehty ja kerrottu, mutta itse en vain jaksanut tempautua kirjan mukana.

Kirja kertoo englantilaisesta nuorukaisesta, Jim Hawkingsista, jonka isä on menehtynyt ja jonka äiti yrittää pitää pystyssä tältä jäänyttä majataloa. Kun vanha juoppo merimies kuolee majatalossa, hänen jäämistöistään löytyy aarrekartaksi oletettu kartta. Myös joukko merirosvoja yrittää tuota karttaa tavoitella.

Jim pääsee kuitenkin erään lääkärin mukana tavoittelemaan aarretta Aarresaarelta. Hispaniola-niminen laiva miehistöineen suuntaa merelle. Mukaan mahtuu monenlaisia hahmoja, joilla ei kaikilla todellakaan ole puhtaita jauhoja pussissaan. On pakko myöntää, etten ihan täysin ja koko ajan pysynyt kerronnan ja henkilöiden perässä. Kirja kerrottiin pääosin Jimin näkökulmasta, mutta välillä kertojaksi astuikin tohtori. Tuolloin huomasin lukeneeni pitkän pätkän olettaen sen Jimin kertomaksi. Sitten pitikin palata taaksepäin ja kerrata vähän.

Kirja ei kyllä kieroilussa ja taistelukohtauksissa häviä lainkaan nykykirjoille! Päinvastoin: jotenkin mahtavaa huomata, että osattiin sitä ennenkin! Suosittelisin kirjaa lähinnä pojille teini-iästä ylös päin.

Robert Louis Stevenson: Aarresaari (2012)
Alkuperäisteos: Treasure Island (1883)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: ?
Sivuja: 220

 

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

21. Tulipa sitten luettua Riikka Ala-Harjan Maihinnousu (2012). Kannessa kehuttiin teoksen olevan kirjoittajan paras. Jos näin on, en tiedä, tulenko tarttumaan Ala-Harjan kirjoihin tämän koommin. Niin, tämä tarina ei minua vakuuttanut.

Kirja sijoittuu nimensä mukaisesti Ranskaan, Normandiaan ja Normandian maihinnousun maisemiin. Tarinan minäkertojana on Julie, joka on maihinnousuun erikoistunut historioitsija, ja toimii tällä hetkellä oppaana maihinnousun maisemissa. Hänen elämänsä on järkkymäisillään ja järkkyykin lopulta täysin. Ensin pettää mies. Henri on toimittaja ja rakastuu nuoreen valokuvaajaan, jonka kanssa hänellä on salasuhde, kohta ei enää ehkä niinkään salainen. Sitten tulee vielä suurempi järistys: Julien tytär, 8-vuotias Emma, sairastuu leukemiaan.

Tarinassa seurataan hajoavan perheen elämää suunnilleen vuoden ajan. Ymmärrän, että Normandian maihinnousu vertautuu taisteluun vakavaa sairautta vastaan, ja löytyisi kirjasta varmaankin paljonkin symboliikkaa pohdittavaksi ja tutkittavaksi. Mutta kuitenkin, kaiken kaikkiaan, kirja jättää minut kylmäksi. Se oli helppo- ja nopealukuinen ja harmiton. Mitään muuta otetta en siihen saanut. Kaikki hahmot tuntuvat jäävän kovin pintapuolisiksi, eikä sairauttakaan kuvata niin raastavasti kuin olisi voinut olettaa. Myös juonen kulun kannalta kirja on ontto: mies pettää, avioliitto hajoaa, lapsi sairastuu, seurataan lapsen sairautta... En luettele loppuun asti spoilatakseni, mutta ei sieltä kyllä mitään ylläreitä ole odotettavissa.

Hyviksi puoliksi mainitsisin kirjan helppolukuisuuden. Myös kirjailijan käyttämä kieli oli oikein sujuvaa. Mutta siinäpä se. Ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa tästä kirjasta.

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Kustantaja: Like
Sivuja: 209