torstai 29. tammikuuta 2015

Camilla Läckberg: Enkelintekijä

5. Olen lukenut Camilla Läckbergejä vähän pomppien, mutta nyt tämä on kronologisesti jatkoa Majankanvartijalle. Tosin ihan itsenäinen teos Enkelintekijä (2013) on. Yhteistä edeltäviin on lähinnä päähenkilöt. Ja noin kirjallisesti toki rakenne.

Enkelintekijässä tutustutaan Ebbaan ja Mårteniin, jotka ovat muuttaneet Fjällbackaan Valön saarelle, jossa he kunnostavat vanhaa sisäoppilaitosta kodikseen ja tulevaksi majataloksi turisteille. Ebba ja Mårten kantavat raskasta taakkaa: he ovat menettäneet pienen poikansa. Lukijalle ei vielä pitkään aikaan kerrota, mihin poika on kuollut. Onko hän sairastunut, vai onko sattunut jokin onnettomuus? Valö on Ebban kotisaari huolimatta siitä, että Ebba on lähtenyt sieltä vuoden ikäisenä.

Ebban tausta on hieman erikoinen: hänen perheensä, äiti Inez, isä Rune ja Runen lapset aiemmasta avioliitosta ovat asuneet saarella, jossa Rune on pitänyt sisäoppilaitosta. Pääsiäisenä vuonna 1974 tapahtuu jotakin. Poliisi saa nimettömän puhelun, jonka seurauksena saarelta löydetään kesken jäänyt pääsiäisateria ja vuoden ikäinne Ebba. Muu perhe on haihtunut kuin savuna ilmaan. Nyt Ebba on siis palannut, mutta joku tuntuu vainoavan häntä ja Mårtenia ja heidän aikomustaan kunnostaa Valö.

Fjällbackan poliisi Patrikin johdolla alkaa tutkia, mitä on meneillään. Ja Patrikin vaimo Erica tunkee tietysti nokkansa asiaan. Mukaan tempautuu myös Erican sisko Anna, joka yrittää löytää jotain uutta uraa itselleen. Kirjassa seurataan myös poikia, sittemmin varttuneita miehiä, jotka oli sijoitettuina Valön sisäoppilaitokseen vuonna 1974. Heillä on meneillään jotain, mikä ei vielä aikoihin paljastu lukijalle.

Ja kuten Majankanvartijassa, myös Enkelintekijässä toisena tarinalinjana kulkee historiallinen osuus, joka alkaa 1900-luvun alusta ja Helga Svenssonista, hirmuisesta enkelintekijästä, jonka toimista kärsii hänen tyttärensä Dagmar. Ja Dagmarin menneisyyden aiheuttamista traumoista tulee kärsimään hänen tyttärensä Laura, jonka tytär puolestaan... Niin, Läckberg kuljettaa tätä tarinaa hiljalleen kohti nykypäivää. Tykkäsin erityisesti tästä tarinalinjasta! Se sai miettimään, miten menneisyys ihmiseen vaikuttaa jopa useamman sukupolven takaa, ja miten menneisyys määrittelee, mitä ihmisestä tulee, ja mikä hänen painolastinsa on.

Parasta kirjassa oli siis menneisyyden ja nykyisyyden lomittuminen ja vihdoin kohtaaminen. Miinusta taas monista henkilöhahmoista, jotka kertakaikkiaan meinasivat mennä päässäni sekaisin. Ehkä juontakin olisi voinut vähän yksinkertaistaa. Kokonaisuutena kirja oli kyllä oikeinkin onnistunut.

Camilla Läckberg: Enkelintekijä (2013)
Alkuperäisteos: Änglamakerskan (2011)
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Outi Menna

lauantai 17. tammikuuta 2015

Reijo Mäki: Cowboy

4. Toinen Remeksen ohella alkuvuoteen kuuluva kirja on Reijo Mäen uutukainen. Tällä kertaa se uutukainen on nimeltään Cowboy (2014). Ihan sellaista tavallista, taattuakin, Mäkeä. Ei kyllä yltänyt Mäen parhaisiin teoksiin. Cowboy on kolmas osa lännentrilogiassa, jonka aiemmat osat olivat Sheriffi ja Intiaani. Toisaalta näillä osilla ei ole muuta yhteistä kuin päähenkilö Jussi Vares ja sivuhenkilöt Alanen ja Luusalmi, sekä yhteenkietoutuvat nimet. Muuten mitään sen kummepaa jatkumoa ei ole.

Cowboyn juoni on monisäikeinen, kuten Mäellä on ennenkin tupannut olemaan. Kaikki alkaa jouluaattona, kun Cowboy, kotoisammin Jone Lehmijoki, tulee ryöstetyksi. Nenänvalkaisukautta viettänyt Vares päätyy kuin päätyykin viettämään aattoiltaa Uuteen Apteekkiin muun vakijengin kanssa, tutustuu Cowboyn kanssa ja tarjoaa tälle apuaan, loppuillasta Vares päätyy kaupungin pintaliitoporukan kanssa samoihin juhliin, joissa sitten saa stand up -koomikko Andy Ahmavaaralta toimeksiannon. Mukana bileissä ovat myös Ahmavaaran ystävät, tv-kokkina tunnetuksi tullut Miro Maasilta sekä tv:n laulukilpailuista julkisuuteen ponnahtanut Kalle Tikka.

Kaupungin kerman ohella Vares pääsee tutustumaan Turun alamaailman kuvioihin. Toinen juoniaihio pyörii romaniserkusten ja -sukujen parissa. Tässä minua ärsytti suunnattomasti kieli, jolla Mäki oli kai yrittänyt jotenkin jäljitellä romanien puhetapaa, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Parasta kirjassa on paikoin toimiva dialogi varsinkin Vareksen ja Luusalmen sekä Alasen välillä. Muuten kirjan kieli ei tällä kertaa jaksanut riemastuttaa. Turun kuvaus on taas onnistunutta. Huomasin myös, että usein Mäen kirjoissa on joko helteinen kesä, sateinen syksy tai nyt tällä kerralla rankkaluminen talvi. Mitään välimuotoja ei juuri ole. Toisaalta ihan kivakin, että sääilmiöt nostetaan äärimmäisyyksissään esille. Turhaahan olisi mainita, jos sää olisi tasaisen tylsää.

Valitettavasti tämänkertainen Vares ei nyt oikein sytyttänyt. Sen lukemiseenkin meni viikko, kun aiemmat kirjat on yleensä lukenut parissa päivässä. Ehkä rapiat 400 sivua noin ylipäätään oli vähän liikaa; olisi tätä varmaan saanut vähän tiivistettyäkin?

Reijo Mäki: Cowboy (2014)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 428

perjantai 9. tammikuuta 2015

Graeme Simsion: Vaimotesti

3. No nyt on kova meno! Jo kolman kirja tänä vuonna! Ja tämä kolmas kirja oli minulle entuudestaan tuntemattoman Graeme Simsionin kirja Vaimotesti (2013). Kirja oli kerrassaan riemastuttava! Ihan ensin vähän epäröin, mutta sitten se tempaisi mukaansa ja kirja tulikin luettua nopeasti.

Kirjan päähenkilö on Don Tillman, menestynyt ja menestyvä genetiikan professori. Hän on alle 40-vuotias ja ihan mukiinmenevän näköinen. Hän on menestynyt siis urallaan muttei ihmissuhteissaan. Don ei osaa sosiaalisia koodeja eikä osaa tulkita toisten ihmisten äänensävyjä tai ilmeitä. Hän noudattaa tiettyjä ja tarkkoja rutiineita ja on aikatauluttanut elämänsä minuutilleen. Hänellä on selkeästi Aspergerin syndrooma. Hän ei kuitenkaan itse tiedosta sitä, ei, vaikka pitää aiheesta luennon, jonka jälkeen hänelle asiasta vihjaillaan.

Ura on, mutta vaimo puuttuu. Don päättää ratkaista asian ystävänsä Genen avustamana laatimalla Vaimotestin. Testi on pitkä. Testin avulla Don aikoo karsia pois epäsopivat vaimokandidaatit, jotka ovat esimerkiksi kasvissyöjiä, tieteellisesti lukutaidottomia tai, herranen aika, tupakoitsijoita. Ja sitten sattuukin, että Donin elämään astelee äkkiä ja pyytämättä Rosie, joka ei ihan täytä Donin kriteereitä. Siitä alkaa seikkailu, joka vie melbournelaiset aina New Yorkiin asti.

Pidin kirjasta todella! Se oli oikeastaan kevyttä ja viihdyttävää luettavaa, mutta oli siinäkin oma, syvempi vivahteensa erilaisista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Donin hahmo oli mainio! Miten joku voikaan olla niin tarkka ja jopa neuroottinen tietyissä asioissa. Tosielämässä tuollainen olisi raivostuttavaa (vaikka ymmärränkin, että kyse on sairaudesta), mutta kirjan sivuille se sopi.

Graeme Simsion: Vaimotesti (2013)
Alkuperäisteos: The Rosie Project (2013)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Inka Parpola
Sivuja: 330

tiistai 6. tammikuuta 2015

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

2. Tommi Kinnusen Neljäntienristeys (2014) taisi olla yksi viime vuoden kehutuimmista (esikois)teoksista. Itsekin ostin sen kirjahyllyyni jo keväällä, mutta säästelin sitä ihan tarkoituksella joululomaan asti. Kirja sai huikeat arvostelut Helsingin Sanomissa ja sitä on suitsutettu muutenkin. Juuri mitään kritiikkiä siitä ei ole osunut silmiini. En lukenut kirjaa päivässä, vaan se oli jo luettu aiemmin. Viimeistelin sen kyllä tämän vuoden puolella. Kirjoittaminen vain jäi odottamaan parempaa hetkeä, joka koitti nyt.

Kirjassa on kylä, josta kasvaa kauppala, jossa neljä tietä kohtaavat. Kylässä kohtaavat myös neljän ihmisen elämät ja niiden tarinat. Tarina sijoittuu pohjoiseen, Kuusamoon. Aikajänne on 1800-luvun lopulta 1990-luvulle. Päähenkilöitä on neljä: Maria, Lahja, Kaarina ja Onni. Jokainen heistä pääsee vuorollaan ääneen. Tai siis kaikkitietävä kertoja heistä toki kertoo.

Maria on kylän ensimmäinen kätilö ja sitä myötä myös ensimmäinen koulutettu nainen. Niin, nainen. Hän on luonteeltaan vahva ja piutpaut välittää, mitä hänestä ajatellaan. Henkilöistä Maria oli oma suosikkini. Pidin hänen suorasukaisesta puheestaan. Hän antaa esimerkiksi miesten kuulla kunniansa siitä, miten nämä pitävät vaimojaan kyntöpeltoinaan. Maria kasvattaa lapsensa Lahjan yksin, eikä tarvitse ketään rinnalleen. Hän rakentaa myös talonsa yksin (tai siis rakennuttaa). Hamaan loppuun asti hän halusi säilyttää ylpeytensä.

Seuraavana ääneen pääsee Marian tytär Lahja. Lahja ei ole yhtä vahva luonteeltaan kuin Maria. Hänkin toki ryhtyy hieman epätavalliseen ammattiin; hänestä tulee valokuvaaja ja valokuvaamon pitäjä. Mutta toisin kuin Maria, Lahja ei halua olla yksin. Hän saa aviottoman lapsen, mutta halajaa miestä rinnalleen. Hän nai Onnin, johon hänen kaipuunsa lopulta kulminoituu. Onnin kanssa Lahja saa vielä pari lasta lisää. Mielestäni Lahja vaikutti katkeralta, mitä hän siis mitä ilmeisimmin olikin. Tämän lukija ymmärtää lopulta.

Kaarina on Lahjan miniä, joka asuu samassa isossa talossa Lahjan kanssa. Heidän välinsä ovat etäiset, eikä edes Lahjan ollessa kuolinvuoteella sinunkauppoja ole tehty. Minulle Kaarina jää etäiseksi, jonkinlaiseksi välikappaleeksi. Kaarina kärsii siitä, miten Lahja hallitsee talossa ja taloa. Mutta hiljaisesti Kaarina sietää ja kestää tämän, ja valtavan paljon muutakin.

Onnin tarina päättää kirjan. Se myös sitoo yhteen sen, mitä lukija matkan varrella on miettinyt. Onni on kiltti mies. Hän ottaa vaimokseen Lahjan, vaikka tällä onkin jo avioton tytär. Onni kohtelee tytärtä kuin omaansa ja myöhemmin kuin omaansa omiensa rinnalla. Minusta Onni on sympaattinen. Hän leikkii lasten kanssa ja rakentaa uuden talon sodassa tuhoutuneen tilalle. Mutta oma, raskas taakkansa myös hänellä on kannettavanaan.

Olen alkanut huomata, miten hyvää tekee kirjoittaa lukemistaan kirjoista: kirjan tulee käsitelleeksi ikään kuin uudelleen ja siitä löytää paljon uusia puolia. Aluksi minusta tuntui, että en niin kamalasti tästä kirjasta pitänyt. Tai siis pidin, mutta olin ehkä odottanut vielä jotain huikeampaa kaiken sen saaman hehkutuksen jälkeen. Ja nyt kun kirjoitan, huomaan, mitkä kirjan ansiot todella olivatkaan. Miten hienosti, nimensä mukaisesti, neljän ihmisen tiet risteävät. Myös kirjan luvut on nimetty oivaltavasti. Ainoa, mikä jäi pettymykseksi, oli teoksen kieli. Olin jotenkin siltäkin odottanut jotain paljon huikeampaa. Vielä yhtenä kohtana ihailisin sitä, miten Kinnunen kuvaa onnistuneesti ja uskottavasti (ollakseen mies, siis) naisten elämää ja tunteita. Vau.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (2014)
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 334



maanantai 5. tammikuuta 2015

Nina Petander: Pläts

1. Vuoden ensimmäinen luettu kirja oli Nina Petanderin vuonna 2009 julkaistu Pläts! Kirja osui silmiini joskus kirjakaupan alessa erikoisen nimensä takia. Kirja on Petanderin ensimmäinen ja ilmeisesti ainoakin julkaisu.

Kirja kertoo Antiinasta, joka on lukion viimeisellä luokalla. Antiina ei kuitenkaan elä tavallista nuoren naisen elämää, mitä se sitten ikinä onkaan. Kun ystävät lähtevät keikoille tai juhlimaan, Antiina huolehtii pikkuveljestään. Antiinan äiti, Amanita, on hirmuinen. Hän on tiukka, ankara ja marttyyrikin tarvittaessa. Hän ei säästele tukkapöllyissä. Yleensä Antiina on saavana osapuolena, ja hän onnistuukin varjelemaan pikkuveljeään äidin vihalta.

Antiinan ja pikkuveljen isä saapuu toisinaan autolla, jota kutsutaan Pompannapiksi. Silloin asiat ovat hetken hyvin. Yhtenä pakopaikkana sisaruksille toimii myös sirkuskoulu, jossa pikkuveli opettelee kävelemään käsillään, ja Antiina keskittyy ihailemaan Jonglööriä. Jonglöörin huomiosta ja vastaihailusta kilpailee Antiinan lukion suosituin tyttö, Petronella. Niinpä Antiina keskittää tarmonsa myös Petronellan kiusaamiseen. Kiusaaminen on oikeastaan mielestäni vähäpätöinen sana Antiinan tekojen keskellä. Se, mitä Antiina Petronellalle tekee on brutaalia, suorastaan sairasta.

Kirjan loppupuolella Antiina ja Petronella kuitenkin tutustuvat ja lopulta ystävystyvät. Silloin Antiina huomaa, ettei muidenkaan kodeissa asiat ole pelkkää kiiltokuvaa. Se, mitä tapahtuu, on kaikilla vain erilaista.

Tajusin, että kirjassa ei muuten mainita nimeltä kuin naisia: Antiina, levysoitin-Minna, Kristiina Freud, Vieno K, Petronella... Miehet ovat isä, pikkuveli, jonlööraaja... Ainoastaan Laihialais-Jannea kutsutaan nimeltä, kenties siksi, että hän on Antiinalle merkityksetön?

Tämä kirja herätti pitkästä aikaa minussa jotain, joka haluaisi tulkita ja pohtia! Lähinnä nuo nimet tai niiden puutteet kiinnittivät huomioni. Voisi myös miettiä tarkemmin kaikkia Antiinan tekoja ja motiiveja niille, Antiinan suhdetta äitiin, ja niin edelleen.

Eipä tämäkään kirja suosikikseni kohoa (en tiedä, mikäpä kohoaisi nykyään...), mutta kelvollista luettavaa tämä oli. Ihailin sitä, miten Petander toisinaan kuvasi kaikkea Antiinan maailmassa niin absurdisti ja absurdiksi. Oma mielikuvitukseni ei ikinä moiseen riittäisi. Siksipä en taidakaan olla kirjailija...

Nina Petander: Pläts! (2009)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 206
 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Mennyttä ja tulevaa

Hyvää alkanutta vuotta 2015!
Jotenkin tuntuu, että näin vuoden aluksi pitää luoda katsaus menneeseen ja tulevaankin. Mitä luin vuonna 2014? Mitä odotan vuodelta 2015?

No ensinnäkin, viime vuonna luettuja kirjoja oli 45. Se oli enemmän kuin vuotta aiemmin, hyvä! Luku jäi silti vähän pienemmäksi kuin olisin toivonut, kenties johtuen kesällä jähmimästäni englanninkielisestä teoksesta (joka lopulta jäi kesken) ja Moby Dickistä, joka myös otti aikansa. Jakauma kotimaisiin ja ulkomaisiin meni aika tasan: ulkomaisia luin 22, lähinnä dekkareita, kotimaisia 23, jotka puolestaan olivat lähinnä muita kuin dekkareita.

Mitään ehdotonta suosikkia viimevuotisista on vaikea nostaa esille. Pidin ainakin Miika Nousiaisen Metsäjätistä ja Rosa Liksomin Hytti nro 6:sta. Myös Jyrki Heinon historialliset teokset olivat hyviä lukukokemuksia. Moby Dick puolestaan oli ehkä paras lukusaavutus.

Valitettavasti en tullut pitäneeksi lukua siitä, montako kirjaa miltäkin listalta tulin lukeneeksi. Helppohan ne toki olisi nyt tuolta haarukoida, mutta en taida jaksaa, sorry. Ei niitä niin kovin montaa kuitenkaan kertynyt. Mutta nyt voisin tähän koota lähtökohdat, joista uuteen lukuvuoteen lähdetään. Eli:
TBR100-listalta luettuja on nyt 16/100
BBC:n listalta 19/100
Suomalaiselta kirjalistalta 37/100

Voinen luvata, että BBC:n lista ei juuri edisty tämän vuoden aikana. TBR-listaa yritän saada luettua, ehkä siinä sivussa sitten suomalaiseltakin listalta tulee luetuksi jokunen. Ylipäätään toivon, että tänä vuonna tulisi taas jokunen kirja enemmän luettua. Olisikohan 50 hyvä tavoite?