sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Viveca Sten: Syvissä vesissä

9. Kas, taas löytyi uusi ruotsalainen dekkaristituttavuus! Äitini oli lukenut Viveca Stenin Sandhamn-sarjan ensimmäisen kirjan Syvissä vesissä (2008) ja suositteli sitä minullekin. Oli kivaa tarttua kirjaan, jonka tietää olevan jonkin sarjan ensimmäinen. Yleensä olen niin huithapeli lukija, että luen juuri sitä, mitä käteen sattuu osumaan, järjestyksestä viis. Nyt voisin kerrankin edetä kronologisesti! Oli nimittäin sen verran mielenkiintoinen tuttavuus tämä, että jatkonkin haluan lukea.

Kirja sijoittuu Tukholman saaristoon, Sandhamnin saarelle, jonka rantaan ajautuu keväällä miehen ruumis. Ruumis on tarttunut kalaverkkoon, ja poliisit pitävät tapausta aluksi onnettomuutena, sillä mitään sen kummempaa ei tapauksen taustalta tunnu löytyvän. Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, kun kuolleen miehen serkku löytyy kesällä samaiselta saarelta pahoinpitelyyn kuolleena. Mitä taustalla oikein onkaan?

Tapausta alkaa selvittää Tukholman poliisista Thomas Andreasson, joka on itsekin viettänyt lapsuutensa Sandhamnissa. (Pakko myöntää, että itselleni jäi nyt vähän epäselväksi saaren koko ja sen lähisaaristo. En siis hahmota, millaisesta mittakaavasta on kyse maantieteellisesti tai asukasmäärältään. Google varmasti kertoisi, ehkä käännyn sen puoleen kohta.) Kirjan toinen päähenkilö on Nora Linde, saarella kesäänsä viettävä lakimies. Nora ja Thomas ovat lapsuudenystäviä. Tutkinta ei varsinaisesti kuulu Noralle mitenkään, sillä on on lakimiehenä pankkimaailmassa, mutta häntäkin totta kai kiinnostaa saarella tapahtuneet rikokset. Niinpä Nora tulee tavallaan sotkeutuneeksi tutkintaan.

Kuten jo sanottu, pidin kirjasta. Se oli todella nopealukuinen ja siis mukaansatempaava. Loppuratkaisu varsinkin oli sen verran hengästyttävä, että kirja oli pakko ahnehtia loppuun. Toisin kuin esimerkiksi Camilla Läckbergin teoksissa, tässä kerronta eteni kronologisesti. Luvut olivat lyhyitä, mikä niin ikään auttoi luettavuudessa. Kaikkitietävä kertoja paljasti tapahtumia lukijalle niiden edetessä. Lukija ei siis tiennyt mitään mitä kirjan henkilötkään eivät olisi tienneet. Paikoin kirja sortui turhaan jaaritteluun, mistä en ainakaan aluksi ollut varma, olisiko siihen kätkeytynyt vihjeitä tulevasta. Mielestäni kirjailija oli paikoin yrittänyt kuvata jotain tapahtumaa tai henkilöä niin, että lukijalle olisi herännyt epäilyksiä. Loppuratkaisu säilyi silti yllätyksenä.

Suomennoksesta on pakko sanoa yksi asia. Kirjassa luonnollisesti käytetään saaristolais-/merenkulkuslangia, mutta joitakin sanoja olisi voinut ehkä vähän selittää. Mielestäni oma sanavarastoni on ihan laaja, mutta mikä hitto on puikkari? Sanan merkityksen saattoi kyllä lopulta arvata asiayhteydestä ja siitä, miltä se kuulostaa, mutta olisi ollut kiva, että ekan kerran mainittaessa tuo olisi jotenkin avattu.

Viveca Sten: Syvissä vesissä (2012)
Alkuperäisteos: I de lugnaste vatten (2008)
Kustantaja: Crime Time
Suomentanut: Outi Menna

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina

8. Wow, nyt tuli melkoinen uusi kirjallinen tuttavuus! Jaakko Yli-Juonikas (voiko tuo olla edes tyypin oikea nimi?!) nimittäin. Sain ystävältä lainaksi Yli-Juonikkaan uutukaisen, Vanhan merimiehen tarinan (2014). Kirja on kirjoitettu näkökulmatekniikalla, kuten nykyään tuntuu yleistä olevan. Hakematta tuli mieleeni Tommi Kinnusen Neljäntienristeys. Pakko sanoa, että Yli-Juonikas teki minuun kyllä vielä suuremman vaikutuksen.

Vanhan merimiehen tarina kertoo tarinaa kolmen eri henkilön näkökulmasta: on Annika, lapsesta asti halvaantuneena ollut tyttö, joka pystyy kommunikoimaan ainoastaan tietokoneen välityksellä, on Aarno, Annikan isä ja Niina, Annikan äiti. Perhe elää tyytyväisenä jossakin pohjoisemmassa Suomessa. Aarno ja Niina fasilitoivat Annikaa, jotta tämä saa ajatuksensa kuuluviin. Tarkoittaa siis sitä, että aina jompikumpi vanhemmista auttaa pitämään Annikan kättä paikoillaan, jotta tämä pystyy tietokonevälitteisesti viestinsä kirjoittamaan.

Annika on kirjoittanut runoja, jotka haluttaisiin julkaista. Näin jälkikäteen sitä miettii, kuka runojen julkaisemista eniten halusi, Annika itsekö, vai hänen vanhempansa. Annika kuitenkin matkustaa Helsinkiin äitinsä kanssa tapaamaan kustantajaa. Kirjahomma karahtaa lopulta kuitenkin kiville, kun aletaan epäillä, ovatko runot oikeasti Annikan hengentuotoksia, vaiko jonkun muun.

Annikalle tehdään myös leikkaus, jonka pitäisi auttaa halvaantunutta kättä toimimaan paremmin ja Annikaa saamaan ajatuksiaan itsenäisemmin esiin. Nämä kaksi tapahtumaa sysäävät lopulta koko perheen syöksykierteeseen. Kuka puhuu, kuka ajattelee, ja mitä? Kirjan loppua kohti lukija on yhä hämmentyneempi, kun ei saa kiinni alkuun niin selkeiltä tuntuneista hahmoista ja heidän ajatuksistaan.

Kirja ei ole varsinainen jännitysromaani, mutta jotakin perinjuurin kauhistuttavaa siinä on. En tiedä, miten kirja onnistuukin pelaamaan lukijan kustannuksella näin. Olen kirjan luettuani hämmentynyt ja ahdistunutkin. Mutta silti päällimmäisenä vaikuttunut. Vau, mikä kirja! Se teki vaikutuksen niin tarinana, kielellisesti kuin ihan koko kokonaisuutenakin. Entäpä kirjan nimi, mistä se tulee? Sitä sopii miettiä...

Jaakko Yli-Juonikas: Vanhan merimiehen tarina (2014)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 188
 

maanantai 16. helmikuuta 2015

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja 5 - Dokumentti

7. En tiedä, jotenkin tuntuu melkein nololta lukea Juha Vuorisen kirjoja. Tai ei kai lukemisessa ole mitään noloa, mutta onko noloa sanoa pitävänsä niistä? Kirjallisuuspiireissä ei kai Vuorista juuri arvosteta, mikä on ehkä kyllä vääryys. Tämä mies osaa kirjoittaa nimittäin hiton sujuvasti! Ja voisin kuvitella, että hänen kirjoihinsa tarttuvat sellaisetkin, jotka eivät yleensä kirjoja juuri kuluta.

Nyt siis minulla oli vuorossa Juoppohullun päiväkirjan viides osa, Dokumentti (2014). Aikaa on kulunut edellisistä juoppiksista. Itselläni siis niiden lukemisesta kuin myös aikaa Juhan elämässä. En edes muista, millaisiin hässäköihin hän viimeksi jäi. Nyt kuitenkin Juhan ja Sirpan lapset ovat jo kouluikäisiä, mutta Juhaa se vaivaa viinapiru edelleen. Hänelle iskee ilmeisen tasaisesti muutaman kuukauden välein putki päälle. Ja nytkin taas mennään! Aika vaan on mitä hankalin: Juhan äiti on vakavasti sairas ja matkustaa Suomeen saamaan hoitoa, Juhan ja Sirpan esikoinen, Justiina, aloittaa koulun ja Juhan ja Sirpan avioliitto rakoilee. Mutta kun viina kutsuu, on mentävä.

Juha häipyy taas ryyppyretkilleen. Jäisikö tämä retki viimeiseksi? Juhan elämässä vaikuttaa monia mielenkiintoisia, enemmän tai vähemmän ylilyötyjä, mutta hienosti keksittyjä hahmoja. Myös seikkailut ja kommellukset ovat yhä vertaansa vailla. Kaiken säätämisen taustalla on kuitenkin vakavampi pohjavire.

Kuten jo alussa totesin, tykkään Vuorisen sujuvasta kynästä. On ilo lukea tekstiä, joka on mitä kekseliäimmin sanakääntein rakennettua. Kaiken ryyppäämisen ja rälläämisen keskeltä löytyy kuitenkin vakavampia sävyjä ja syvällisiä ajatuksia. Eli ei tämä ihan pelkkää tyhjänpäiväistä ryyppyjorinaa ole! Kehotan tarttumaan, en pulloon, vaan kirjaan!

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja 5 - Dokumentti (2014)
Kustantaja: Diktaattori
Sivuja: 310

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ursula Poznanski: Vii5i

6. Hahhaa, olisipa ollut hauskaa, jos viides lukemani kirja olisikin ollut nimeltään Vii5i (2014). Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tämä osui kuudenneksi tämän vuoden luetuksi kirjaksi. Ja voi pojat, mikä kirja tämä olikaan!

Kyseessä on siis itävaltalaisen Ursula Poznanskin esikoisdekkari. Olin aloittanut erästä toista kirjaa, jota en meinannut saada alkua pidemmälle. Vii5i oli tarttunut mukaan kirjastosta, mutta jäänyt kirjapinon alimmaiseksi, kun en oikein osannut päätellä, mikä se olisi kirjojaan. Kun se toinen kirja ei edennyt, ajattelin kokeilla tätä. Ja hups heijaa, huomasin olevani hetkessä sivulla 50 ja jotain, sen verran napakasti kirja tempaisi mukaansa.

Kirja alkaa, kun Salzburgin läheltä eräältä niityltä löytyy naisen ruumis. Asiaa alkavat ratkoa sympaattinen Beatrice Kaspary ja hänen ehkä yhtä sympaattinen parinsa Florian. Beatrice on ehkä aavistuksen kliseinen dekkarin naispäähahmo: eronnut, kahden lapsen yksinhuoltaja, ex-miehen riivaama. Mutta kaikesta huolimatta, kuten sanottua, hän vaikuttaa sympaattiselta.

Se, mikä kirjassa on mielenkiintoisinta minusta, on se, miten se tutustuttaa lukijansa geokätkeilyn maailmaan! Tekee nyt itsekin mieli tutustua lajiin ja ehkä etsiä jokunen piilo... Joista ei toivottavasti löydy yhtä karmivia yllätyksiä kuin kirjassa. Tässä kirjassa siis murhaaja kylvää tuhoa ja johdattelee poliiseita pisteeltä toiselle geokätköjen avulla. Kätköistä löytyy vihje, joka poliisien pitää ratkaista, jotta he saavat muodostettua koordinaatit seuraavalle kätkölle.

Bea nimeää murhaajan Omistajaksi, joka yllättäen alkaa karmaisevalla tavalla lähestyä Beaa. Miten Omistaja tietää Bean kipupisteitä? Itse lukijana yritin pähkäillä, kuka Omistaja voisi olla. Eivätpä olisi arvaukseni voineet mennä pahemmin pieleen!

Juoni oli oivallisesti kehitelty. Pidin kovasti geokätkeilyideasta ja vihjeistä, joita poliisien piti ratkaista. Myös (pää)henkilöt olivat onnistuneita. Jään odottamaan Poznanskin seuraavaa kirjaa.

TFTH!

Ursula Poznanski: Vii5i (2014)
Alkuperäisteos: Fünf (2012)
Kustantaja: Atena
Suomentanut: Anne Mäkelä