perjantai 29. toukokuuta 2015

Salla Simukka: Punainen kuin veri

23. Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

Salla Simukan Lumikki-trilogia on odottanut hyllyssäni jo pitkään, kunnes nyt tuli sopiva aika aloittaa ensimmäinen osa, Punainen kuin veri (2013). Sarja lienee suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta toimii se näin aikuisenkin näkökulmasta, ja mainiostipa toimiikin! Koko kirjasarja on myös ulkonäköään myöten houkutteleva.

Kirja kertoo Lumikki Anderssonista, 17-vuotiaasta tytöstä, joka käy Tampereella ilmaisutaitolukiota. Hän on muuttanut pois vanhempiensa luota ja asuu yksin ankeahkossa kämpässä. Lumikki on yksin mutta ei yksinäinen, kuten hän itse määrittelee itseään. Lumikki on varsin mielenkiintoinen hahmo. Hän on hiljainen tarkkailija, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipiteet. Hän ei halua tulla huomatuksi, vaan mieluummin tosiaan tarkkailee sivusta ja ottaa erilaisia ilmeitä ja rooleja, jotta ei aina tulisi huomatuksi. Välillä mietin, onko Lumikki jo hieman ylikorostetun itsenäinen ja itsepäinen, kuin Larssonin Lisbet Salander... Tällainenkin vertaus jossain heitetään ilmaan. Silti Lumikissa on syvyyttä ja säröjä, joita hän myös muista ihmisistä etsii. Lumikin menneisyydestä ei juuri kerrota, vain vihjaillaan. Taustalta löytyy ainakin kiusaamista ja ehkä jotain muutakin.

Tapahtumat alkavat, kun Lumikki löytää koulunsa pimiöstä kuivuvia viidensadan euron seteleitä. Mistä ne ovat tulleet? Ja yhtä äkisti kuin ne ovat ilmestyneet, ne ovat seuraavassa hetkessä jo kadonneet. Setelien takaa paljastuu kolmikko Tuukka, Kasper ja Elisa, joiden kanssa samaan vyyhtiin Lumikki tulee tahtomattaan sekaantuneeksi.

Kaiken taustalta paljatuu jopa kansainvälisiä mittasuhteita saavia asioita. Kaiken keskellä on Lumikki, joka aina välillä tulee pohtineeksi "ei kun se taisikin olla jostain toisesta sadusta..." Kirjassa on ilahduttavasti intertekstuaalisia viittauksia, toimivaa ja sujuvaa dialogia ja sadunomaista kuvailua. Tätä kaikkea oli kuitenkin sopivassa suhteessa. Ehkä jotkin käänteet ja tapahtumat olivat hieman epäuskottavia, mutta se sallittakoon. Kaikkinensa kirja oli oikein mainio, ja aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat. Lumikki oli mitä ilahduttavin nuortenkirjan päähenkilö! Tällaista lisää!

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 264 

maanantai 25. toukokuuta 2015

Kari Hotakainen: Kantaja

22. Olen vähän myöhäisherännäinen Kirjan ja ruusun päivän lahjakirjan suhteen. Tänä vuonna tein vasta toisen kerran kirjaostoksia niin, että sain teemapäivän teemakirjan. Tänä vuonnahan se oli siis Kari Hotakaisen Kantaja (2014).

Kantajan minä on keski-ikäinen, ihan tavallinen, suomalainen mies, Timo Kallio nimeltään. Hän on akateeminen pätkätyöläinen. Valmistuttuaan maisteriksi teoreettinen filosofia pääaineenaan Timo on jäänyt enemmän tai vähemmän työttömäksi. Lopulta on otettava, mitä eteen tulee. Ja tällä kerralla se on seurakunnan puistotyöntekijän toimi. Timo siis haravoi hautuumaata. Välillä hänet pyydetään kantamaan arkkua. Se sysää lopulta Timossa liikkeelle jotain...

Timo elää yksinkertaista ja yksinäistäkin elämää, mutta pääosin hän vaikuttaa osaansa tyytyväiseltä. Haravointi ja muut ulkotyöt ovat kivan yksinkertaisia. Mutta sitten arkkujen kantamisen myötä vainajat alkavat kummitella Timon mielessä ja ikään kuin seuraavat häntä kotiin. Timo alkaa miettiä vainajien elämää ja kirjoittaa heille muistopuheita. Ja sitten mieleen palaakan nuoruusvuosien ihastus.

Hotakainen on kyllä mestarillinen suomalaisen ihmisen sielunelämän kuvaaja. Edelleen tosin suhtautumiseni Hotakaiseen on vähän ristiriitaista: haluaisin kovin tykätä, mutta jokin lopullinen niitti, tai naula, tästäkin arkusta jää puuttumaan... Ihan kelvollinen lukukokemus kuitenkin.

Kari Hotakainen: Kantaja (2014)
Kustantaja: Kirjakauppaliitto
Sivuja: 140

maanantai 18. toukokuuta 2015

Erik Axl Sund: Unissakulkija

21. Kas, tulipa tehtyä jotain sellaista, mitä en yleensä tee. Nimittäin varasin kirjan kirjastosta saadakseni lukea sen heti. Yleensä tyydyn aina kaikkien kanssa odottelemaan, että ne vain siunaantuvat eteeni, kun aika on kypsä. Enkä myöskään ole niin nuuka kirjojen ilmestymisjärjestyksen suhteen.

Mikä kirja se sitten oli, mikä sai minut toimimaan täysin uudella tavalla? No, Erik Axl Sundin trilogian kakkososa, Unissakulkija (2014), tietysti. Tämä osa jatkoi siitä, mihin edellinen jäi, kuitenkin kehittäen tarinaa edelleen. Ekassa tarinassa siis Tukholman poliisin Jeannette Kihlberg tiimeineen yrittää ratkoa tuntemattomien lapsiruumiiden tapauksia. Tutkinta pitäisi lopettaa, mutta Jeannette ei halua antaa periksi. Sitten alkaa ilmestyä uusia ruumiita. Tällä kertaa ne eivät ole lapsia, vaan nuoria naisia, joiden menneisyydestä alkaa paljastua yhteisiä tekijöitä. Murhat myös pitävät sisällään hämmentävän ritualistisia piirteitä.

Ja yhä edelleen Victoria Bergmanin nimi kummittelee tutkinnan aikana. Myös psykologi Sofia Zetterlund nousee isoon osaan tässä teoksessa. Hänestä ja Jeannetesta on tullut läheisiä, ja Jeannette vähän pyytääkin Sofialta konsultointia.

Kirjan pirstaleisuus ei enää oikeastaan häirinnyt, vaan helpottikin tavallaan lukemista. En pidä turhan pitkistä luvuista, vaan sellaisista, jotka rytmittävät lukemista kivasti. Lukija myös saa tietoonsa koko ajan enemmän tietoja, kuin kirjan henkilöt. Siksi välillä tuli tuskastuttavia hetkiä, kun teki mieli huutaa, miksi Jeannette ei näe, mitä hänen edessään on.

En edes tiedä, miksi koukutuin tähän niin pahasti. Mitään kivaa tai kevyttä luettavaahan tämä ei todellakaan ole, kaikkea muuta. Sitä alkaa miettiä, mitä kaikkea pahaa maailmassa on tapahtunut ja koko ajan tapahtuu. Ovatko kirjassa kuvatut asiat vain mielikuvitusta, vai tapahtuuko näin rankkoja juttuja oikeasti. Kirjaa voisi pitää osittain jopa kuvottavana.

No, kun kaksi osaa on jo luettu, pitihän se kolmaskin heti varata kirjastosta. Pakko saada tietää, miten tämä tulee päättymään! Odotan myös, tuleeko jotain lisävalaisua kahdessa ekassa osassa irralliseksi jääneille historiaviittauksille...

Erik Axl Sund: Unissakulkija (2014)
Alkuperäisteos: Hungerelden (2011)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 400

lauantai 2. toukokuuta 2015

Erik Axl Sund: Varistyttö

20. Huhhuh, mikä kirja! Siis Erik Axl Sundin Varistyttö (2014). Erik Axl Sund on todellisuudessa Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist, jotka kimpassa ja nimimerkillä ovat tämän karun teoksen kirjoittaneet. Varistyttö on aloitusosa trilogialle. Pakko muuten sanoa, että tämän trilogian kansikuvitus on kammottavinta hetkeen! Siitä huolimatta mielenkiinnosta tartuin tähän teokseen ajatuksella "katsotaan". No, kirja tempaisi mukaansa viimeistään puolivälin jälkeen, ja viimeisille sivuille päästyäni tiesin, että minun on luettava vielä ainakin seuraava osa.

En ole aiemmin (ainakaan tietääkseni) lukenunut teosta, jolla on todellisuudessa kaksi eri kirjoittajaa. Tästäkään teoksesta sitä ei kyllä huomannut. Yritin oikein miettimällä miettiä, missä vaiheessa kirjoittaja vaihtuisi, mutta en huomannut, sen verran yhtenäiseksi teksti oli saatu. En siis tiedä, millä taktiikalla ja tekniikalla miehet ovat kirjaa lähtökohtaisesti kirjoittaneet. Kautta linjan kirjaa leimasi kuitenkin tietty pirstaleisuus: se hyppi henkilöhahmosta toiseen niin, että aina välillä kerrottiin eri ihmisten näkökulmasta. Suurimmaksi osaksi näkökulmat lopulta limittyivät, mutta yksi jäi kyllä mysteeriksi ihan loppuun asti. Ehkä seuraava osa tuo siihen jotain valaistusta.

No, mutta, varsinaiseen kirjaan. Tarina alkaa, kun Tukholmasta löytyy pahoinpidellyn pojan ruumis. Pian löytyy seuraava, ja seuraava. Asiaa alkaa tutkia Tukholman poliisista Jeannette Kihlberg. Lapset, heidän ruumiinsa ja heille tehty väkivalta johdattaa tutkijat pedofiilien jäljille. Samaan aikaan kuvataan psykoterapeutti Sofia Zetterberigiä, jolla on asiakassuhde muun muassa Victoria Bergmaniin, jota on lapsena käytetty julmasti hyväksi. Äkkiä Sofian osa saa suuremman huomion ja varsinkin hänen pohdintansa Victoriasta.

Jossain vaiheessa lukijana alkoi yhdistellä erinäisiä asioita, ja oli pakko palata hieman kirjassa taaksepäin. Silti jäi olo, että jotain on jäänyt huomaamatta. Olisikin mielenkiintoista lukea kirja uudelleen, uusin silmin ja uudessa valossa. Olin tosiaan puoleen väliin asti ehkä hieman skeptinen, enkä tykännyt kirjan pirstaleisuudesta. Sen jälkeen se kuitenkin tempaisi siihen malliin mukaansa, että kirja oli lähes ahmittava loppuun. Ja totta vie jäin odottamaan kirjan seuraavaa osaa!

Erik Axl Sund: Varistyttö (2014)
Alkuperäisteos: Kråkflickan (2012)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 415