maanantai 29. kesäkuuta 2015

Esa Mäkinen: Totuuskuutio

30. Kirjaston uutuushyllystä tarttui käsiini Helsingin Sanomien toimittajan Esa Mäkisen esikoisteos Totuuskuutio (2015), johon tartuin vailla sen kummempia ennakkotietoja tai luuloja. Takakansi kertoi kirjan olevan teknotrilleri ja kirjaston puolesta kirja oli luokiteltu spekulatiiviseksi fiktioksi. Lukiessani mietin itse, voisiko kirjan luokitella scifiksi vai ei. Ainakin se kuvasi tulevaisuuden dystopiaa, ihan ansiokkaastikin. Itse en ole sellaisen ns. perinteisen scifin ystävä ollenkaan, mutta tämäntyyliset dystopiakuvaukset kyllä kolahtavat.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat siis tulevaisuuden Helsinkiin, ehkä noin 2050-luvulle. Tuon ajan Helsinki on melko ankea paikka. Luokkaerot ovat repineet yhteiskuntaa, ja ihmisiä asuu aitojen rajaamilla hyvillä alueilla, toisaalta sitten taas ränsistyneissä lähiöissä. Keskustaan pääsee vain kulkuporttien läpi. Tietoverkot hallitsevat kaikkea ja kaikkia.

Päähenkilö Tero Lilja työskentelee täsmäyttäjänä Celsius-nimisessä firmassa. Juuri tämä Celsius tuntuu hallitsevan kaikkea ja sen valta ulottuu kaikkialle. Firma siis hallinnoi sitä, mitä internetissä tapahtuu, ja täsmäyttäjä puolestaan, no, täsmäyttää, tietoja tarpeen mukaan. Jos jostain asiasta on asiatonta infoa, tarpeen mukaan täsmäyttäjät muuttavat tiedon toiseksi.

Lilja elää turvattua elämää vaimonsa Annan kanssa aitojen sisällä. Anna on taiteilija, jonka uusin näyttely avataan juuri. Sitten tapahtuu tragedia, jolle Tero haluaisi oikeutusta. Se ei kuitenkaan onnistu, sen on Celsius päättänyt. Tero käy siis taistoon työnantajaansa vastaan.

Loppumetreillä kirjan imu vähän lakkasi, mutta alkuun lukeminen sujui hyvin. Ihailin, ja ihailen, sitä, miten Mäkinen on luonut kekseliään tulevaisuuskuvan. Jotenkin jopa pelottavan aidonkuuloisen. Henkilöhahmot jäivät mielestäni vähän pinnallisiksi ja kaukaisiksi, samaten dialogi oli vähän kökköä. Ja taas jossain kohdissa sai miettiä, mikä on totta ja mikä tarua, siis tarinan kerronnan kannalta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin piristävän erilainen lukukokemus.

Esa Mäkinen: Totuuskuutio (2015)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 239

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Gillian Flynn: Paha paikka

29. Muistelin, että Gillian Flynnin ensimmäinen suomennettu kirja, Kiltti tyttö, olisi tehnyt minuun vaikutuksen. Luin äsken siitä kirjoittamani postauksen, enkä siinä kyllä ollut ollenkaan niin vakuuttunut kuin muistin. Yhtä kaikki, omien muistelmieni jälkimainingeissa olin lainannut Gillian Flynnin uuden suomennoksen, Paha paikka (2014).

Tämäkin kirja on aika inhottava, ihan kaikin tavoin. Kirja kertoo Libbysta, jonka perhe on surmattu 25 vuotta sitten. Surmista syytettynä on Libbyn veli, Ben. Ben istuu surmista siis elinkautista, eikä Libby ole häntä kertaakaan käynyt katsomassa. Libby on vähän vastenmielinen hahmo: hän on työtävieroksuva, inhottava näpistelijä. Kun Libby jäi niin julmalla tavalla orvoksi, ihmiset alkoivat sääliä häntä ja lähetellä rahaa hyväntekeväisyysrahaston kautta. Nyt rahat ovat kuitenkin ehtyneet, joten jotain pitäisi tehdä. Juuri sopivasti Libbyyn otetaan yhteyttä Kill Klub -nimisestä seurasta, joka tutkii selvittämättömiä rikoksia. Seura tarjoaa Libbylle rahaa siitä, että Libby kävisi haastattelemassa veljeään ja ottaisi paremmin selvää, mitä heidän kotitilallaan tapahtui 3. tammikuuta vuonna 1985.

Kuten Kiltissä tytössä, tässäkin tarinaa kuljetetaan eri ajoissa: kirjassa kuvataan Libbyn nykyhetkeä, ja muiden hänen perheenjäseniensä ajatuksia surmapäivää edeltävästä päivästä alkaen. Menneisyyden tapahtumat liikkuvat hitaasti, minuutin tarkkuudella kohti tuhoa. Nykyaika puolestaan kattaa useampia viikkoja, tai ehkä paremminkin kuukausia.

Kirjassa kaikki on kurjaa. Se kuvaa tavattoman uskottavasti ja selvästi, millaista on elämä kansasilaisessa pikkukaupungissa nyt ja silloin. Miten niin sanottu valkoinen roskasakki elää ja kitkuttelee ankeissa, likaisissa, homeisissa taloissaan nälkäisinä ja muutenkin puutteessa elävinä. Tämän inhottavuuden takia minulla kesti hieman tämän kirjan parissa. Ei oikein tehnyt mieli tarttua siihen, kun olisi halunnut lukea jotain iloisempaa ja valoisampaa. Vasta loppua kohden tarina vei mukanaan niin, että en olisikaan enää malttanut laskea kirjaa käsistäni. Tällä kerralla jopa osasin aavistella jotain loppuratkaisusta etukäteen, jee, hyvä minä! Osa toki lävähti taas ihan yllätyksenä.

Summa summarum: inhottavan kiehtova kirja, joka kyllä oli ihan lukemisen arvoinen.

Gillian Flynn: Paha paikka (2014)
Alkuperäisteos: Dark Places (2009)
Kustantaja: WSOY
Suometanut: Maria Lyytinen
Sivuja: 378

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

28. Huh, sain jo jokin tovi sitte luetuksi Jussi Valtosen Finlandia-voittajan, He eivät tiedä mitä tekevät (2014), mutta kesti hetken, ennen kuin sain tartuttua siitä kirjoittamiseen. Tuntuu, että kirjassa riittäisi pureskeltavaa vähän enemmänkin. Eikä se turhaan Finlandiaa voittanut, sen sanon. Silti kirjan alku hieman takkuili, tai siis lukemiseni kirjan aluksi. Lopulta kirja tempaisi mukaansa ja se oli miellyttävä lukukokemus.

Kirjan tapahtumat kiteytyvät kolmen henkilön ympärille. On amerikkalainen Joe, neurobiologi, joka nuorena tapaa suomalaisen Alinan, muuttaa Suomeen, he saavat pojan, Samuelin, ja sitten eroavat. Kirjassa liikutaan myös eri aikatasoissa: 1990-luvun lama-ajan Suomessa sekä nykyajan, tai ehkä jonkin ihan lähitulevaisuuden, Amerikassa. Tämä eri aikatasoissa ja eri henkilöiden näkökulmissa hyppely toimi ja sai odottamaan, koska siirrytään kuvaamaan taas toista henkilöä ja toista aikaa. Hieman tosin kirjan luvut kaikkinensa venyivät pitkiksi, ja lukemisen tauottaminen oli hankalaa.

Alinan ja Joen suhde ei siis toimi, lähinnä se tuntuu kaatuvan Alinan epävarmuuteen ja Joen tyytymättömyyteen suomalaisen (yliopisto)elämän suhteen. Niinpä he eroavat, ja Joe muuttaa USA:an takaisin. Samuel jää siis isättä kasvamaan Suomeen.

Joe tekee hienoa uraa yliopistossa ja neurobiologina työskentelee eläinkokeiden parissa. Samuel sen sijaan päätyy eläinkokeita vastustavaan rintamaan. Lisäksi mielenkiintoista on suomalaisen yliopistomaailman, ja ehkä suomalaisen mentaliteetin ylipäätään, kritisointi. Huomaa, että Valtosella on kokemusta sekä Suomen että USA:n yliopistoista.

Lisäksi kirjassa kuvataan Joen teini-ikäisiä tyttäriä ja sitä, miten kasvottomat suuryritykset houkuttelevat nuoria uuden teknologian pariin iAm-nimisen laitteen avulla. Pakko sanoa, että pitkät pätkät Joen tyttärien ja tämän iAm-laitteen kuvailua olivat kirjan puuduttavinta antia.

Kaikkein mielenkiintoisimmaksi koin ne pätkät, jotka kertoivat Samuelista ja hänen ajatuksistaan. Niitä olisin kernaasti lukenut enemmänkin.

Ylipäätään kirja herätti melkoisesti ajatuksia: ajatuksia ihmisen ja teknologian suhteesta, mutta myös ajatuksia ihmisten välisistä suhteista ja siitä, mikä menneisyydessä vaikuttaa nykyhetkiin asti, vai vaikuttaako mikään, miten meistä tulee sellaisia kuin me olemme, ja ennen kaikkea, tiedämmekö me, mitä me olemme tekemässä?

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät (2014)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 557


maanantai 8. kesäkuuta 2015

Erik Axl Sund: Varjojen huone

27. Salla Simukan Lumikki-trilogian lisäksi sain päätökseen myös Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogian. Sen viimeinen osa oli Varjojen huone (2014), joka ihan ansiokkaasti sarjan päättää. Siitä vaan on ehkä vaikea kertoa mitään, tai ainakaan paljoa...

Jeannette Kihlberg tiimeineen jatkaa tutkimuksia, eikä mikään ole valmistanut heitä siihen, mikä heitä lopulta odottaa. Aiemmissa osissa käsitelty pedofiliateema jatkuu yhä, mutta nyt toiseksi vahvaksi teemaksi nousee kosto. Edelleen kerronnan näkökulma vaihtelee henkilöstä, paikasta ja ajasta toiseen. Ja lopulta myös historiaviitteet saavat selityksensä. Oikeastaan tämä osa, kuten päätösosan kuuluukin, selittää paljon sitä, mihin aiemmin on viitattu ja vihjattu.

Kirja(sarja) oli kamalan hyvä. Siis kamala ja hyvä samalla kertaa. Itseäni kiehtoi, hämmensi ja toisaalta häiritsi kaikki se dissosiatiivisuus, mitä ihmisen persoonassa voi olla. Sitä kuvattiin kirjassa hyvin, jopa niin, että välillä tuntui, etten saanut kiinni siitä, mikä oli totta ja mikä ei.

Täytyy sanoa, että mikään kirjasarja ei ole aiemmin tehnyt minuun tällaista vaikutusta, vaikka samalla ihmettelen, mikä tässä vaikuttavinta oli. Kaunis tarina ei ainakaan. Ehkä vaikuttavinta oli se, miten kirja onnistui tarinan punomaan ja herättämään lukijansa mielenkiinnon. Hienoa oli myös se, miten kaksi kirjoittajaa on voinut luoda noinkin eheän kokonaisuuden. Olenko myös maininnut, että mielestäni tällä kirjasarjalla on kaikkien aikojen kauhein kansikuvitus? Siis karmiva ja puistattava, mutta toki sarjaan nakutetusti sopiva ja sillä tavalla hieno.

Luulenpa, että seuraavaksi pitää varata kirjastosta samaisen kaksikon Lasiruumiit...

Erik Axl Sund: Varjojen huone (2014)
Alkuperäisteos: Pythias Anvisningar (2012)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 364

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Tuomas Vimma: Firman mies

26. Huhhuh, nyt on kova meno! Eiköhän tämä tästä vielä himmaannu, mutta nyt on muutamana päivänä tullut luettua paljon ja saateltua joko juuri aloitettuja tai keskeneräisiä kirjoja loppuun. Eli tämän jälkeenkin olisi vielä pari postausta tulossa, kunhan saan näpyteltyä. Mutta aloitetaan kirjasta, jonka korkkasin eilen ja lopetin tänään. Se kirja oli Tuomas Vimman uusin, Raksa-trilogian päättävä Firman mies (2014).

Olen tykännyt kovasti Tuomas Vimman tavasta kirjoittaa ihan siitä asti, kun jotenkin sattumalta tartuin hänen esikoiseensa, Helsinki12. Siitä lähtien olen odottanut Vimman uusimpia ja yleensä ostanutkin ne. Nyt tuo Firman mies oli saanut odotella kirjahyllyssä jo aikansa, joten tartuin siihen. Oli muuten oivallista ja tavallaan kepeää kesäluettavaa. Sanon tavallaan, kerron myöhemmin, miksi.

Tässäkin kirjassa siis seikkailevat aiemmista osista tuttu Sami, ei-ihan-insinööri, joka on päätynyt Hyperborea-nimiseen rakennusfirmaan töihin ja edennyt firman pomon, Danika Stenhammarin oikeaksi kädeksi. Nyt on tullut aika viimein Samin päättää, mihin suuntaan hän elämäänsä haluaa viedä. Ja mikä elämässä on tärkeintä, raha, vaiko joku ihan muu.


Hyperborea on menestyvä yritys, joka tekee ja on tehnyt mittavia ja hinnakkaita urakoita. Nyt kuitenkin ruotsalainen yritys osoittaa suurta kiinnostusta Hyperboreaa kohtaan. Danikan pitää päättää: myydäkö vaiko eikö myydä. Entä mitä tapahtuu firman työntekijöille?

Kirja on melkoisen ajankohtainen yt-neuvotteluineen. Kirja nostaa hyvin esiin yritysmaailman ilmeisen kahtiajaon: on työnantajapuoli ja työntekijäpuoli. Mitkä ovat kenenkin edut, oikeudet ja velvollisuudet. Vimman kirjassa suurimmalla äänellä puhuu omistava porras. Ja kovin puhuukin.

Nautin suunnattomasti Vimman käyttämästä kielestä. Miten joku voikin ilmaista asiat noin nokkelasti ja notkeasti! Pystyisinpä edes pieneen osaan tuosta sanataituruudesta! Kaikkein antoisinta oli, että kirja herätti ajatuksia näennäisestä kevytkenkäisyydestään huolimatta. Hieman harmittaa, jos Samin ja Danikan tarina päättyi tähän, ikään kuin kesken. Toivon, että Vimmalta tulee kuitenkin jotain muuta aihepiiriä sivuavia kirjoja, sillä haluaisin vielä nauttia hänen verbaliikastaan!

Tuomas Vimma: Firman mies (2014)
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 244

torstai 4. kesäkuuta 2015

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

25. Olipa kerran tyttö, jolla oli varjo.

Kesä, mikä ihana tilaisuus maata kotona ja lukea kirjoja! Aloitin eilen Salla Simukan Lumikki-trilogian viimeisen osan, Musta kuin eebenpuu (2014), ja taputtelin sen loppuun tänään. Kirja oli helppo- ja nopealukuinen, siis.

Tässä kolmannessa osassa ollaan taas takaisin Tampereella, on synkkä ja pimeä joulukuu, ja Lumikki on lähtenyt mukaan koulun näytelmään, jonka pääosaa hän itseoikeutetusti näyttelee. Kyseessä on siis tietysti Lumikki, mutta lukiolaisten omannäköisensä versio siitä. Lisäksi omaksi yllätyksekseen Lumikki huomaa seurustelevansa Sampsan kanssa.

Jostain kumman syystä Lumikilla on kuitenkin taipumus joutua vaikeuksiin. Tällä kertaa hän alkaa saada mystisiä lappuja nimettömältä henkilöltä. Lumikkia suorastaan uhkaillaan, mutta myös hänen menneisyydestään vihjaillaan. Jo Prahassa heränneet ajatukset siskosta saavat nyt uutta tulta alleen. Kuka lappujen takana on? Kuka voi tietää Lumikista niin paljon? Mikä salaisuus hänen perhettään varjostaa?

Eikä siinä vielä kaikki! Paluun tekee myös Liekki, Lumikin suuri rakkaus. Voisiko tuo salaperäinen uhkailija olla sittenkin Liekki? Vai Sampsa? Vai joku ihan muu?

Tämän kirjan loppuhuipennus on hieno ja lukijan yllättävä. Tai taas ainakin minä yllätyin. Ehkä oivaltavampi lukija olisi osannut jo aiemmin punoa tiettyjä kuvioita yhteen. En ehkä pitänyt tästä kirjasta niin paljoa kuin kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta ei tämäkään suinkaan huono ollut.

Kokonaisuutena erittäin onnistunut trilogia! Vau.

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 192 


keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

24. Olipa kerran tyttö, jolla oli salaisuus.

Piti heti jatkaa Salla Simukan Lumikki-trilogian parissa. Nyt siis vuorossa loogisesti toinen osa, Valkea kuin lumi (2013). Siinä missä Punainen kuin veri sijoittui hyytävään talveen Tampereelle, Valkea kuin lumi sijoittuukin helteiseen Prahaan. Jotenkin kiva ristiriita kirjan nimessä, muuten.

Tämä toinen osa on itsenäinen teos, mutta kuitenkin tavallaan suoraa jatkumoa ensimmäiselle osalle. Tässä viitataan usein aiempiin tapahtumiin ja Lumikin menneisyyteen, mutta luulen, että tämän voisi lukea ihan itsenäisenä teoksenakin.

Talvi oli ollut Lumikille rankka ja hän ensimmäisen osan lopulla oli palannut asumaan vanhempiensa luokse. Nyt Lumikin kerrotaan kuitenkin olevan täysi-ikäinen, ja hän haluaakin ottaa kunnolla irtioton taas vanhemmistaan, tällä kertaa lähtemällä yksikseen Prahaan. Lumikin matka on melko pitkä, noin 1,5 viikkoa, mikä mielestäni olisi pitkä aika Prahassa. Lumikki nauttii, kun saa kulkea ja olla yksin.

Kirjan alussa häntä kuitenkin lähestyy parikymppinen nainen, Zelenka, joka kertoo olevansa Lumikin sisko. Ja äkkiä Lumikki alkaakin muistaa lapsuudestaan hämäriä välähdyksiä. Olisiko tosiaan niin, että hänellä on sisko? Lumikki alkaa tavata Zelenkaa, jolla kuitenkin on Prahassa oma perhe, uskonnollinen yhteisö, jota kutsutaan valkeaksi perheeksi. Tuossa perheessä on Lumikin mielestä jotain uhkaavaa ja pelottavaa. Eikä aikaakaan, kun Lumikki huomaa, että hänen henkeään uhataan, eivätkä kaikki pidä siitä, että Lumikki tapaa Zelenkaa.

Mikä Zelenkan, valkean perheen, ja ennen kaikkea Lumikin oman perheen salaisuus on? Sitä Lumikki yrittää selvittää samalla, kun yrittää selviytyä hengissä Prahan painostavassa helteessä.

Tämä kirja vältti minusta tyypillisen keskiosan lässähtäneisyyden. Juoni toimi ja tarina kulki eteenpäin pitäen lukijaa otteessaan. Samalla lukija jäi odottamaan trilogian päätösosaa. Voi, miten ilo on ollut lukea tällaista nuorille suunnattua kirjallisuutta!

Salla Simukka: Valkea kuin lumi (2013)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 237