Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

21. Olen ollut pienestä pitäen Italia-fani. Siksipä ihmettelenkin, että en lue enempää Italiaan sijoittuvia kirjoja. Donna Leon ei koskaan ole oikein sytyttänyt... Suomalaiseen Vera Valaankin tutustuin vasta nyt. Mutta parempi kai nyt kuin ei milloinkaan. Olen myös päättänyt, että tästä lähtien luen (varsinkin dekkarisarjat) ilmestymisjärjestyksessä. Aiemminhan olen lukenut kirjat ihan suloisesti sekaisin sen mukaan, miten niitä on kirjastosta löytynyt. (Onpa muuten pitkiä esipuheita minulla nykyään...)

No, asiaan. Kuulin tutultani Vera Valasta ja etsin kirjastosta käsiini hänen esikoisteoksensa Kuolema sypressin varjossa (2012), joka siis kaiketikin aloittaa Arianna de Bellis -nimisestä salapoliisista kertovan sarjan. Jostain syystä siis Valan tuotanto on sujahtanut ihan ohitseni.

Arianna de Bellis on puoliksi suomalainen: kirjassa mainitaan, että hänen äitinsä on lähtöisin Suomesta. Mitenkään muuten Suomea tai suomalaisuutta ei kyllä tuoda esille, ja ylipäätään Ariannan tausta jää vähän suuresti pimentoon. Nainen on kolmissakymmenissä ja hänen psykologiopintonsa ovat kesken. Hän on jäänyt tovi sitten leskeksi ja kaipaa edesmennyttä miestään, Giovannia, yhä kovasti. Ja kuten todettua, jotain todella epämääräistä Ariannan menneisyyteen liittyy.

Arianna asuu Roomassa ja toimii tätä nykyä yksityisetsivänä. Hän saa toimeksiannon Tolfan kylään, jossa sattumoisin hänen kakkosasuntonsa sijaitsee. Paikallisen hotellisuvun amerikkalaisminiä on raa'asti murhattu. Arianna siis kutsutaan tutkimaan tapausta. Tutkimusten ohella lukijalle tarjotaan kattaus Italian ihania maisemia ja ruokakulttuuria, suvun tärkeyttä ja lisäksi paljon informaatiota esimerkiksi sukellusharrastuksesta.

Täytyy sanoa, että eipä tämä nyt ihan suosikkieni, Remeksen, Mannerin, Tuomaisen, Soininvaaran tai Mäen tasoa ole. (Oho, näköjään kaikki suosikkini ovat miehiä! No, minkäs teet.) Mutta ihan kelvollinen alku sarjalle, jota haluan kyllä jatkossakin seurata. Parasta tässä tosiaan siis italialaisen kulttuurin läsnäolo ja kuvaus.

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa (2012)
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 359

Michael Mortimer: Fossiilivaltiatar

20. Vähän ristiriitaista: kesällä on ollut kyllä aikaa lukea, mutta koneen äärellä en sitten olekaan malttanut istua. Mutta ei se mitään! Nyt alkoi elokuu, ja ehkä hiljalleen voi tehdä paluuta arkeen ja sisähommiin. Tiedossa siis, toivottavasti ainakin, postauksia enemmänkin!

Aloitetaan Michael Mortimerin kirjasarjan kakkososalla Fossiilivaltiatar (2015). Kirjahan siis on suoraa jatkoa jo aiemmin esittelemälleni Neitsytkivelle. Tämä toinen osa oli melkoinen opus yli 600 sivullaan. Kirjan aluksi kerrataan ihan nopeasti, mitä ensimmäisessä osassa tapahtui. Sitten siirrytäänkin nykyhetken Paraguayhin, kunnes siirrytään seuraamaan Idan ja Lassen matkaa kohti Moskovaa ja Idan Alma-isoäitiä. Tykkäsin edelleen eniten lukea Idan, Lassen ja heidän mukaansa liittyneen Alman seikkailuista, koska silloin tapahtui eniten ja tarina nivoutui vähän kerrassaan auki. Sen sijaan takaumat ja esimerkiksi Idan äidin pitkät kirjeet olivat puuduttavia. Samaten kohdat, jossa kerrottiin Stalinista. Ne teki melkein mieli hyppiä yli, mutta en tietenkään voinut.

Edelleen kirjassa siis jäjitetään tuota mystistä kiveä, josta lähtee säteilyä. Mikä se oikeastaan onkaan? Kolmikko löytää kaikki kiven puuttuvat osat, mutta mitä seuraavaksi? Keneen voi luottaa? Lisäksi Idan henkilökohtainen elämäkin kokee "pienoisen" mullistuksen.

Pakko sanoa pari sanaa suomennoksesta. Se ei nimittäin mielestäni ollut järin onnistunut. Tai lähinnä muutamat ilmaukset herättivät ihmetystä. Idan ja Lassen ollessa Moskovassa mainittiin moneen kertaan, että heidän pitäisi saada mahdollisimman pian rahakortti. Niin mikä? Pankkikorttiko? Moskovassa puhuttiin myös mikrokortinlukijasta. Lieneeköhän tarkoitettu mikrofilminlukulaitetta? Joitakin muitakin epämääräisyyksiä oli, mutta nuo kaksi käsitettä jäivät mieleeni yli muiden.

Tällä kerralla tarina päättyy jonnekin Välimeren ylle, jatkuakseen taas sitten seuraavassa kirjassa. Ei mahda mitään, vaikka tämä nyt ei ehkä ihan ensimmäisen osan tasolle yltänyt, on pakko kyllä lukea loputkin sarjasta, kunhan osat ilmestyvät. Kyllä tämä sen verran tarinallaan koukutti ja herättää uteliaisuutta: mitä kaikkia käänteitä vielä keksitään ja ennen kaikkea miten tarina voidaan saattaa päätökseensä...

Michael Mortimer: Fossiilivaltiatar (2015)
Alkuperäisteos: Fossildrottningen (2014)
Suomentanut: Susanna Paarma
Kustantaja: Bazar
Sivuja: 641

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti

No kylläpäs sattui! Yleensähän oman lukuvuoteni viimeinen kirja on Remes ja ensimmäinen Mäki. Nyt Mäki oli puolivälissä ja Remes heti sen jälkeen. Ohhoh! Eli käsittelyssä tällä kerralla on Ilkka Remeksen vuoden 2015 teos, Jäätyvä helvetti. Ja varsin hyinen kirja se onkin.

Pitkästä aikaa jokin kirja, saati Remeksen sellainen, herättää ajatuksia siitä, miten haavoittuvainen Suomikin on. Kirja alkaa, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittaa erostaan, ja hänen tilalleen astuu toinen mies. Samaan aikaan Lari Vuori (tuttu Remeksen edellisestä kirjasta) on palaamassa Brysselistä poikapuolensa kanssa, kun heitä kuljettavaan lentokoneeseen osuu Venäjän lennoston ohjus, ja suomalaiskone tekee pakkolaskun mereen. Lari ja poika pelastuvat ihan hilkulla, ja sitten alkavatkin kyberhyökkäykset. Suomen sähköjakelukeskuksiin isketään lähes samaan aikaan, joten koko maa jää sähköttä. Tämä sai todellakin mietteliääksi: mitä, jos näin tapahtuisi? Mitä tekisimme? Pahintahan siis on, että Suomessa paukkuvat tammikuun pakkaset, eli sähköä tarvitaan, sillä vain harva talo lämpiää enää puilla. Siitä seuraa seuraava ongelma; anarkiahenki nostaa päätään ja taloja vallataan. Ahdistavaa.

Ratkaisuja yritetään hakea ja tapahtumat vyöryvät eteenpäin vuoroin missäkin. Taattua Remestä. Ihan kelvollinen lukukokemus tavallaan, ja ehkä parempaa Remestä kuin hetkeen. Silti loppu jätti vähän kylmäksi. Luin muutamat viimeiset sivut useampaan otteeseen, kun juttu jäi mielestäni vähän kesken. Kokonaisuutena kirja toimi kuin junan vessa (anteeksi tämä kulunut sanonta), mutta loppu jätti vähän kylmäksi.

Ilkka Remes: Jäätyvä helvetti (2015)
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 412

Reijo Mäki: Tulivuori

18. Oho! Nyt on ollut vähän erilainen alkuvuosi, sillä yleensähän olen uutukaisen Mäen lukenut heti tammikuussa. Nyt mentiin kesäkuulle. No, väliäkös sen! Tämä Mäen uusi - tosin ei tässä vaiheessa enää uusin; Hotdoghan on jo ilmestynyt - sopii paremmin kesään maisemiltaan ja ajankohdaltaan. Ja nythän siis puhutaan teoksesta nimeltä Tulivuori (2015).

Tulivuoren takakansi kertoo kirjan tapahtumien olevan Varekselle henkilökohtaisinta ikinä. Vares joutuu nimittäin tutkimaan entisen naisystävänsä Ainon murhaa. Tai no joutuu ja joutuu, kai Vares ihan itse kuitenkin siihen suostuu, kun Ainon mies, Xavier, sitä pyytää. En tarkalleen edes muista, missä kirjassa Aino esiintyy. Hämärästi kuitenkin muistan Vareksen rakkauden Ainoon ja sen, miten Aino lähtee Karibian risteilijöille tanssijaksi ja jää sille tielleen. Hauskaa, että Mäki limittää aiempia teoksia uudempiin tällä tavoin.

Kirjan alun tapahtumat tapahtuvat Saarella ja Turussa. Aluksi ajattelin, että voi ei! Jos koko kirja on tuollaista vuorottelua, en jaksa. Prologin jälkeen juoni lähti kuitenkin etenemään kronologisesti yhdessä paikassa kerrallaan. Saari on Gran Canaria, jonne Vares saa tehtävän. Häntä pyydetään siis selvittämään entisen naisystävänsä murhaa. Koska Suomessa eletään pimeää marraskuuta, Vares päättää lopulta ottaa pienen irtioton arjesta ja lähteä matkaan. Voihan sitä sitten samalla tehdä jotain elantoa tienatakseenkin. Ja mikäs sen parempaa kuin lämpimässä ilmanalassa.

Gran Canarialla on omat suomalaispiirinsä, ja niiden keskuspaikka on hotelli El Vantaa ja sen baari BarBaari (ehhhehhee, kuinka kekseliästä!). Vares alkaa soluttautua joukkoihin huomatakseen, että joku ei pidä siitä, että Vares tuntee nenäänsä asioihin.

Henkilöhahmot ovat nimiä myöten varsin kärjistettyjä. Juoni toimii hyvin, vaikka lähtee liikkeelle ehkä aavistuksen hitaasti. Dialogi on taas tällä erää toimivaa ja ilahduttavaa. Kaiken kaikkiaan ihan kelvollinen lukukokemus oli tämä!

Reijo Mäki: Tulivuori (2015)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 445 

Marja Björk: Poika

17. Taas käväisin vähän nuortenosastolla kirjastossa ja mukaani tarttui Marja Björkin kirjoittama kirja Poika (2013). Kansi oli rujo eikä innostanut lukeman, mutta aihe kiinnosti. Mitä on olla poika tytön raameissa? Kirja kuulemma perustuu kirjailijan oman lapsen kokemuksiin.

Kirja oli helppolukuinen ja jotenkin...harmiton. Kansikuvan perusteella odotin jotain todella rankkaa tarinaa. Kirjan päähenkilö ja kertoja on Marion eli Makke: tytöksi syntynyt poika. Lapsena kaikki vielä soljuu helpohkosti, vaikka hämmentäviäkin tilanteita tulee. On äkkiä outoa, kun naapurin poika ei enää haluakaan leikkiä, kun saa vahingossa selville, että Makke onkin tyttö.

Kirjassa on kaikki ainekset syvälliseen ja raastavaankin pohdintaan sukupuolisuudesta ja seksuaalisuudesta. Kyllähän siinä kerrotaan, miten hämmentävää ja ahdistavaa on murrosiän muutosten myötä. Kun sen sijaan, että Makkelle kasvaisi pippeli, tulevatkin kuukautiset ja rinnat. Rintoja sitten teipataan jeesusteipillä ja idealsiteillä littanaksi. Hankalaa on myös yleisissä vessoissa ja vaikkapa kuntosalin tai koulun pukuhuoneissa. Makke on siis ilmeisesti niin maskuliininen, että ammattikoulussa menee täydestä poikana.

Makke on viettänyt repivän lapsuuden: isan kuoleman jälkeen äiti on pakannut muuttokuorman ja lapset ja muuttanut pohjoisesta Helsinkiin. Elämä on rankkaa kituuttamista, kunnes vihdoin äiti löytää uuden miehen. Eihän kaikki siltikään helppoa ole. On äidillekin rankkaa seurata Makken vaiheita vierestä välillä ymmärtäen välillä syyllistäenkin. Kuitenkin loppu viimein äiti on kuin leijonaemo, joka taistelee lapsensa puolesta ja laittaa sossussakin jauhot suuhun. Kirjan henkilöistä tykkäsin siis ehdottomasti Makken äidistä eniten.

Kuten sanottu, kirja oli helppolukuinen, harmiton ja laimea. Se kertoo Makken elämästä lapsuudesta aikuisuuteen. Aihe olisi mielestäni tarjonnut ihan roppakaupalla syvällisempää ja raadollisempaakin pohdittavaa. Nyt kaikki vain tapahtuu, soljuu, todetaan... Makke pääsee lopulta sukupuolenkorjausohjelmaan, mikä sekin käy kovin helposti ja vaivattomasti. Summa summarum: kirja jätti vähän kylmäksi.

Marja Björk: Poika (2013)
Kustantaja: Like
Sivuja: 215

Michael Mortimer: Neitsytkivi

16. Piti mennä päivätorkuille, mutta huomasinkin lukeneeni Michael Mortimerin teosta Neitsytkivi (2014) sivulle 130. Oho! Eli juu, kirja siis tempaisi varsin näppärästi mukaansa! Michael Mortimer on nimimerkki, jonka takana ovat ruotsalaiset Daniel Sjölin ja Jerker Vidborg. Kyllä noita ruotsalaiskirjoittajia nyt sitten piisaa... Ihmettelen vaan, että miten he sen tekevät? Mistä näin lennokkaita kirjoja tulee?

Tämä tarina alkaa Nobel-juhlista, joissa sattuu hämärä kuolemantapaus. Siitä pompataan aikaan ennen juhlia, selataan itse juhliin ja sitten varsinkin siihen, mitä tapahtuu juhlien ja tuon kuolemantapauksen jälkeen. Käväistäänpä välillä menneisyydessäkin, niin vuodessa 1990 kuin 1769... Ehkä tämä rakenne tekee kirjasta niin mukaansatempaavan: kun kehyskertomus itsessään on menevä ja jännittävä, on nuo suvantopätkät takaumineen ohitettava nopeasti, että pääsee jatkamaan itse tarinaa. Josta siis en ole vielä oikein tarkasti mitään kertonutkaan.

Päähenkilö on nuori biologian opiskelija Ida. Hän asuu Tukholmassa mutta on kotoisin Pohjois-Ruotsista. Idan äidistä ei ole tietoa. Hän on varttunut naapurin Lassen hoivissa, ja Lasse onkin kirjassa Idalle tärkeä tukipilari. Myös isovanhempien rooli Idan elämässä on tärkeä. Kaikki jotenkin kärjistyy isoäiti Almaan. Alma on kaiken pahan alku ja juuri ja häneen liittyy paljon sellaista, mitä ei ole Idalle kerrottu.

Kirjan alussa Alma soittaa Idalle ja käskee Idan hakea Nobel-juhlista jotain. Tuo jokin lyijyvuoratussa rasiassa oleva juttu sitten päätyy Idalle ja sysää hänet hengenvaaraan. Ida lähtee pakomatkalle kohti pohjoista ja sieltä aina Suomen puolelle ja Venäjälle asti. Alma pitäisi löytyä Venäjältä.

Kaukana menneisyydessä kaiken takana on Carl von Linné ja hänen "opetuslapsensa". Mikä on Linnén rooli, entä mikä se on, mitä Ida yrittää kuljettaa turvaan? Nii-in. Ratkaisua ei ihan saada, sillä kirja on kuusiosaisen sarjan ensimmäinen osa.

Kuten jo alussa totesin, kirja tempaisi heti kättelyssä mukaansa. Olihan se sitten loppua kohden hyvinkin korkealentoinen, mutta hyvä, yhtäkaikki. Pakko lukea seuraavatkin osat! Tosin jo nyt tätä kirjoittaessani huomaan, etten ihan tarkalleen muista enää kaikkea. Mahdankohan muistaa tarpeeksi sitten, kun saan seuraavan osan käsiini. Toivottavasti. Päähenkilö oli jotenkin valju, mutta juoni oli mielenkiintoinen ja rakenne toimiva. Oli mukava lukea välistä ihan faktatietoja (wikipediasta peräisin olevia siis) esimerkiksi Linnéstä ja hänen tutkimuksistaan.Varsin onnistunut kokonaisuus, etten sanoisi.

Michael Mortimer: Neitsytkivi (2014)
Alkuperäisteos: Jungfrustenen (2013)
Suomentanut: Anu Koivunen
Kustantaja: Bazar

Karin Slaughter: Näkymätön

15. Oi sitä ilon päivää, kun kirjastosta löytää uuden, vielä lukemattoman Karin Slaughterin kirjan! Tällä kerralla se oli siis uutukainen (?) Näkymätön (2015). Tosin ehkä on kyllä pakko sanoa, että itse olen pitänyt eniten Slaughterin alkupään tuotannosta. Kun Slaughterin sarjat yhdistyivät Linton&Trent-sarjaksi, jotain jotenkin tapahtui. Kirjoista tuli ehkä hivenen sekavia ja aikatasoilla kikkailevia. Mutta lukematta en näitä silti jätä!

Tämä kirja tuo esiin Sara Lintonista ehkä hänen pimeämmän puolensa: koskaan ennen Sara ei ole osoittautunut niin raivoisaksi kuin nyt. Raivoon on hyvä syy, nimittäin vanha arkkivihollinen, Lena Adams. Lena on taas sekaantunut jonkun Saralle rakkaan tai läheisin ihmisen onnettomuuteen. Tällä kertaa tarina alkaa, kun Sara saa puhelun. Hänen entisen miehensä poikaa on ammuttu vakavasti. Ja kas vain, Lena on tuon pojan avovaimo.

Samaan aikaan Will Trent on vaarallisissa peitetehtävissä, ja Saran ja Willin tiet risteävät. Sara ei ihan tiedä, missä Will on ja mitä hän puuhaa. Saran ja Willin tarina on tämän sarjan parasta antia. Siihen jotenkin eläydyn mukaan ihmetellen ja parasta toivoen ja voivotellen, miksi he, aikuiset ihmiset, eivät saa suutaan auki sanoakseen tärkeät asiat ääneen. Mutta eihän se aina niin helppoa ole...

Mitähän tästä vielä sanoisi... No, ehkä siis sen, että hieman sekavahan tuo oli, mutta jännite toki säilyi loppuun asti. Pidin myös kirjan nimestä ja siitä, kun ymmärsin, mitä sillä tarkoitetaan...

Karin Slaughter: Näkymätön (2015)
Alkuperäisteos: Unseen (2013)
Suomentanut: Annukka Kolehmainen
Kustantaja: Tammi