26. Huhhuh, nyt on kova meno! Eiköhän tämä tästä vielä himmaannu, mutta nyt on muutamana päivänä tullut luettua paljon ja saateltua joko juuri aloitettuja tai keskeneräisiä kirjoja loppuun. Eli tämän jälkeenkin olisi vielä pari postausta tulossa, kunhan saan näpyteltyä. Mutta aloitetaan kirjasta, jonka korkkasin eilen ja lopetin tänään. Se kirja oli Tuomas Vimman uusin, Raksa-trilogian päättävä Firman mies (2014).
Olen tykännyt kovasti Tuomas Vimman tavasta kirjoittaa ihan siitä asti, kun jotenkin sattumalta tartuin hänen esikoiseensa, Helsinki12. Siitä lähtien olen odottanut Vimman uusimpia ja yleensä ostanutkin ne. Nyt tuo Firman mies oli saanut odotella kirjahyllyssä jo aikansa, joten tartuin siihen. Oli muuten oivallista ja tavallaan kepeää kesäluettavaa. Sanon tavallaan, kerron myöhemmin, miksi.
Tässäkin kirjassa siis seikkailevat aiemmista osista tuttu Sami, ei-ihan-insinööri, joka on päätynyt Hyperborea-nimiseen rakennusfirmaan töihin ja edennyt firman pomon, Danika Stenhammarin oikeaksi kädeksi. Nyt on tullut aika viimein Samin päättää, mihin suuntaan hän elämäänsä haluaa viedä. Ja mikä elämässä on tärkeintä, raha, vaiko joku ihan muu.
Hyperborea on menestyvä yritys, joka tekee ja on tehnyt mittavia ja hinnakkaita urakoita. Nyt kuitenkin ruotsalainen yritys osoittaa suurta kiinnostusta Hyperboreaa kohtaan. Danikan pitää päättää: myydäkö vaiko eikö myydä. Entä mitä tapahtuu firman työntekijöille?
Kirja on melkoisen ajankohtainen yt-neuvotteluineen. Kirja nostaa hyvin esiin yritysmaailman ilmeisen kahtiajaon: on työnantajapuoli ja työntekijäpuoli. Mitkä ovat kenenkin edut, oikeudet ja velvollisuudet. Vimman kirjassa suurimmalla äänellä puhuu omistava porras. Ja kovin puhuukin.
Nautin suunnattomasti Vimman käyttämästä kielestä. Miten joku voikin ilmaista asiat noin nokkelasti ja notkeasti! Pystyisinpä edes pieneen osaan tuosta sanataituruudesta! Kaikkein antoisinta oli, että kirja herätti ajatuksia näennäisestä kevytkenkäisyydestään huolimatta. Hieman harmittaa, jos Samin ja Danikan tarina päättyi tähän, ikään kuin kesken. Toivon, että Vimmalta tulee kuitenkin jotain muuta aihepiiriä sivuavia kirjoja, sillä haluaisin vielä nauttia hänen verbaliikastaan!
Tuomas Vimma: Firman mies (2014)
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 244
perjantai 5. kesäkuuta 2015
torstai 4. kesäkuuta 2015
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
25. Olipa kerran tyttö, jolla oli varjo.
Kesä, mikä ihana tilaisuus maata kotona ja lukea kirjoja! Aloitin eilen Salla Simukan Lumikki-trilogian viimeisen osan, Musta kuin eebenpuu (2014), ja taputtelin sen loppuun tänään. Kirja oli helppo- ja nopealukuinen, siis.
Tässä kolmannessa osassa ollaan taas takaisin Tampereella, on synkkä ja pimeä joulukuu, ja Lumikki on lähtenyt mukaan koulun näytelmään, jonka pääosaa hän itseoikeutetusti näyttelee. Kyseessä on siis tietysti Lumikki, mutta lukiolaisten omannäköisensä versio siitä. Lisäksi omaksi yllätyksekseen Lumikki huomaa seurustelevansa Sampsan kanssa.
Jostain kumman syystä Lumikilla on kuitenkin taipumus joutua vaikeuksiin. Tällä kertaa hän alkaa saada mystisiä lappuja nimettömältä henkilöltä. Lumikkia suorastaan uhkaillaan, mutta myös hänen menneisyydestään vihjaillaan. Jo Prahassa heränneet ajatukset siskosta saavat nyt uutta tulta alleen. Kuka lappujen takana on? Kuka voi tietää Lumikista niin paljon? Mikä salaisuus hänen perhettään varjostaa?
Eikä siinä vielä kaikki! Paluun tekee myös Liekki, Lumikin suuri rakkaus. Voisiko tuo salaperäinen uhkailija olla sittenkin Liekki? Vai Sampsa? Vai joku ihan muu?
Tämän kirjan loppuhuipennus on hieno ja lukijan yllättävä. Tai taas ainakin minä yllätyin. Ehkä oivaltavampi lukija olisi osannut jo aiemmin punoa tiettyjä kuvioita yhteen. En ehkä pitänyt tästä kirjasta niin paljoa kuin kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta ei tämäkään suinkaan huono ollut.
Kokonaisuutena erittäin onnistunut trilogia! Vau.
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 192
Kesä, mikä ihana tilaisuus maata kotona ja lukea kirjoja! Aloitin eilen Salla Simukan Lumikki-trilogian viimeisen osan, Musta kuin eebenpuu (2014), ja taputtelin sen loppuun tänään. Kirja oli helppo- ja nopealukuinen, siis.
Tässä kolmannessa osassa ollaan taas takaisin Tampereella, on synkkä ja pimeä joulukuu, ja Lumikki on lähtenyt mukaan koulun näytelmään, jonka pääosaa hän itseoikeutetusti näyttelee. Kyseessä on siis tietysti Lumikki, mutta lukiolaisten omannäköisensä versio siitä. Lisäksi omaksi yllätyksekseen Lumikki huomaa seurustelevansa Sampsan kanssa.
Jostain kumman syystä Lumikilla on kuitenkin taipumus joutua vaikeuksiin. Tällä kertaa hän alkaa saada mystisiä lappuja nimettömältä henkilöltä. Lumikkia suorastaan uhkaillaan, mutta myös hänen menneisyydestään vihjaillaan. Jo Prahassa heränneet ajatukset siskosta saavat nyt uutta tulta alleen. Kuka lappujen takana on? Kuka voi tietää Lumikista niin paljon? Mikä salaisuus hänen perhettään varjostaa?
Eikä siinä vielä kaikki! Paluun tekee myös Liekki, Lumikin suuri rakkaus. Voisiko tuo salaperäinen uhkailija olla sittenkin Liekki? Vai Sampsa? Vai joku ihan muu?
Tämän kirjan loppuhuipennus on hieno ja lukijan yllättävä. Tai taas ainakin minä yllätyin. Ehkä oivaltavampi lukija olisi osannut jo aiemmin punoa tiettyjä kuvioita yhteen. En ehkä pitänyt tästä kirjasta niin paljoa kuin kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta ei tämäkään suinkaan huono ollut.
Kokonaisuutena erittäin onnistunut trilogia! Vau.
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 192
keskiviikko 3. kesäkuuta 2015
Salla Simukka: Valkea kuin lumi
24. Olipa kerran tyttö, jolla oli salaisuus.
Piti heti jatkaa Salla Simukan Lumikki-trilogian parissa. Nyt siis vuorossa loogisesti toinen osa, Valkea kuin lumi (2013). Siinä missä Punainen kuin veri sijoittui hyytävään talveen Tampereelle, Valkea kuin lumi sijoittuukin helteiseen Prahaan. Jotenkin kiva ristiriita kirjan nimessä, muuten.
Tämä toinen osa on itsenäinen teos, mutta kuitenkin tavallaan suoraa jatkumoa ensimmäiselle osalle. Tässä viitataan usein aiempiin tapahtumiin ja Lumikin menneisyyteen, mutta luulen, että tämän voisi lukea ihan itsenäisenä teoksenakin.
Talvi oli ollut Lumikille rankka ja hän ensimmäisen osan lopulla oli palannut asumaan vanhempiensa luokse. Nyt Lumikin kerrotaan kuitenkin olevan täysi-ikäinen, ja hän haluaakin ottaa kunnolla irtioton taas vanhemmistaan, tällä kertaa lähtemällä yksikseen Prahaan. Lumikin matka on melko pitkä, noin 1,5 viikkoa, mikä mielestäni olisi pitkä aika Prahassa. Lumikki nauttii, kun saa kulkea ja olla yksin.
Kirjan alussa häntä kuitenkin lähestyy parikymppinen nainen, Zelenka, joka kertoo olevansa Lumikin sisko. Ja äkkiä Lumikki alkaakin muistaa lapsuudestaan hämäriä välähdyksiä. Olisiko tosiaan niin, että hänellä on sisko? Lumikki alkaa tavata Zelenkaa, jolla kuitenkin on Prahassa oma perhe, uskonnollinen yhteisö, jota kutsutaan valkeaksi perheeksi. Tuossa perheessä on Lumikin mielestä jotain uhkaavaa ja pelottavaa. Eikä aikaakaan, kun Lumikki huomaa, että hänen henkeään uhataan, eivätkä kaikki pidä siitä, että Lumikki tapaa Zelenkaa.
Mikä Zelenkan, valkean perheen, ja ennen kaikkea Lumikin oman perheen salaisuus on? Sitä Lumikki yrittää selvittää samalla, kun yrittää selviytyä hengissä Prahan painostavassa helteessä.
Tämä kirja vältti minusta tyypillisen keskiosan lässähtäneisyyden. Juoni toimi ja tarina kulki eteenpäin pitäen lukijaa otteessaan. Samalla lukija jäi odottamaan trilogian päätösosaa. Voi, miten ilo on ollut lukea tällaista nuorille suunnattua kirjallisuutta!
Salla Simukka: Valkea kuin lumi (2013)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 237
Piti heti jatkaa Salla Simukan Lumikki-trilogian parissa. Nyt siis vuorossa loogisesti toinen osa, Valkea kuin lumi (2013). Siinä missä Punainen kuin veri sijoittui hyytävään talveen Tampereelle, Valkea kuin lumi sijoittuukin helteiseen Prahaan. Jotenkin kiva ristiriita kirjan nimessä, muuten.
Tämä toinen osa on itsenäinen teos, mutta kuitenkin tavallaan suoraa jatkumoa ensimmäiselle osalle. Tässä viitataan usein aiempiin tapahtumiin ja Lumikin menneisyyteen, mutta luulen, että tämän voisi lukea ihan itsenäisenä teoksenakin.
Talvi oli ollut Lumikille rankka ja hän ensimmäisen osan lopulla oli palannut asumaan vanhempiensa luokse. Nyt Lumikin kerrotaan kuitenkin olevan täysi-ikäinen, ja hän haluaakin ottaa kunnolla irtioton taas vanhemmistaan, tällä kertaa lähtemällä yksikseen Prahaan. Lumikin matka on melko pitkä, noin 1,5 viikkoa, mikä mielestäni olisi pitkä aika Prahassa. Lumikki nauttii, kun saa kulkea ja olla yksin.
Kirjan alussa häntä kuitenkin lähestyy parikymppinen nainen, Zelenka, joka kertoo olevansa Lumikin sisko. Ja äkkiä Lumikki alkaakin muistaa lapsuudestaan hämäriä välähdyksiä. Olisiko tosiaan niin, että hänellä on sisko? Lumikki alkaa tavata Zelenkaa, jolla kuitenkin on Prahassa oma perhe, uskonnollinen yhteisö, jota kutsutaan valkeaksi perheeksi. Tuossa perheessä on Lumikin mielestä jotain uhkaavaa ja pelottavaa. Eikä aikaakaan, kun Lumikki huomaa, että hänen henkeään uhataan, eivätkä kaikki pidä siitä, että Lumikki tapaa Zelenkaa.
Mikä Zelenkan, valkean perheen, ja ennen kaikkea Lumikin oman perheen salaisuus on? Sitä Lumikki yrittää selvittää samalla, kun yrittää selviytyä hengissä Prahan painostavassa helteessä.
Tämä kirja vältti minusta tyypillisen keskiosan lässähtäneisyyden. Juoni toimi ja tarina kulki eteenpäin pitäen lukijaa otteessaan. Samalla lukija jäi odottamaan trilogian päätösosaa. Voi, miten ilo on ollut lukea tällaista nuorille suunnattua kirjallisuutta!
Salla Simukka: Valkea kuin lumi (2013)
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 237
perjantai 29. toukokuuta 2015
Salla Simukka: Punainen kuin veri
23. Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.
Salla Simukan Lumikki-trilogia on odottanut hyllyssäni jo pitkään, kunnes nyt tuli sopiva aika aloittaa ensimmäinen osa, Punainen kuin veri (2013). Sarja lienee suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta toimii se näin aikuisenkin näkökulmasta, ja mainiostipa toimiikin! Koko kirjasarja on myös ulkonäköään myöten houkutteleva.
Kirja kertoo Lumikki Anderssonista, 17-vuotiaasta tytöstä, joka käy Tampereella ilmaisutaitolukiota. Hän on muuttanut pois vanhempiensa luota ja asuu yksin ankeahkossa kämpässä. Lumikki on yksin mutta ei yksinäinen, kuten hän itse määrittelee itseään. Lumikki on varsin mielenkiintoinen hahmo. Hän on hiljainen tarkkailija, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipiteet. Hän ei halua tulla huomatuksi, vaan mieluummin tosiaan tarkkailee sivusta ja ottaa erilaisia ilmeitä ja rooleja, jotta ei aina tulisi huomatuksi. Välillä mietin, onko Lumikki jo hieman ylikorostetun itsenäinen ja itsepäinen, kuin Larssonin Lisbet Salander... Tällainenkin vertaus jossain heitetään ilmaan. Silti Lumikissa on syvyyttä ja säröjä, joita hän myös muista ihmisistä etsii. Lumikin menneisyydestä ei juuri kerrota, vain vihjaillaan. Taustalta löytyy ainakin kiusaamista ja ehkä jotain muutakin.
Tapahtumat alkavat, kun Lumikki löytää koulunsa pimiöstä kuivuvia viidensadan euron seteleitä. Mistä ne ovat tulleet? Ja yhtä äkisti kuin ne ovat ilmestyneet, ne ovat seuraavassa hetkessä jo kadonneet. Setelien takaa paljastuu kolmikko Tuukka, Kasper ja Elisa, joiden kanssa samaan vyyhtiin Lumikki tulee tahtomattaan sekaantuneeksi.
Kaiken taustalta paljatuu jopa kansainvälisiä mittasuhteita saavia asioita. Kaiken keskellä on Lumikki, joka aina välillä tulee pohtineeksi "ei kun se taisikin olla jostain toisesta sadusta..." Kirjassa on ilahduttavasti intertekstuaalisia viittauksia, toimivaa ja sujuvaa dialogia ja sadunomaista kuvailua. Tätä kaikkea oli kuitenkin sopivassa suhteessa. Ehkä jotkin käänteet ja tapahtumat olivat hieman epäuskottavia, mutta se sallittakoon. Kaikkinensa kirja oli oikein mainio, ja aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat. Lumikki oli mitä ilahduttavin nuortenkirjan päähenkilö! Tällaista lisää!
Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 264
Salla Simukan Lumikki-trilogia on odottanut hyllyssäni jo pitkään, kunnes nyt tuli sopiva aika aloittaa ensimmäinen osa, Punainen kuin veri (2013). Sarja lienee suunnattu nuoremmille lukijoille, mutta toimii se näin aikuisenkin näkökulmasta, ja mainiostipa toimiikin! Koko kirjasarja on myös ulkonäköään myöten houkutteleva.
Kirja kertoo Lumikki Anderssonista, 17-vuotiaasta tytöstä, joka käy Tampereella ilmaisutaitolukiota. Hän on muuttanut pois vanhempiensa luota ja asuu yksin ankeahkossa kämpässä. Lumikki on yksin mutta ei yksinäinen, kuten hän itse määrittelee itseään. Lumikki on varsin mielenkiintoinen hahmo. Hän on hiljainen tarkkailija, eikä häntä voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipiteet. Hän ei halua tulla huomatuksi, vaan mieluummin tosiaan tarkkailee sivusta ja ottaa erilaisia ilmeitä ja rooleja, jotta ei aina tulisi huomatuksi. Välillä mietin, onko Lumikki jo hieman ylikorostetun itsenäinen ja itsepäinen, kuin Larssonin Lisbet Salander... Tällainenkin vertaus jossain heitetään ilmaan. Silti Lumikissa on syvyyttä ja säröjä, joita hän myös muista ihmisistä etsii. Lumikin menneisyydestä ei juuri kerrota, vain vihjaillaan. Taustalta löytyy ainakin kiusaamista ja ehkä jotain muutakin.
Tapahtumat alkavat, kun Lumikki löytää koulunsa pimiöstä kuivuvia viidensadan euron seteleitä. Mistä ne ovat tulleet? Ja yhtä äkisti kuin ne ovat ilmestyneet, ne ovat seuraavassa hetkessä jo kadonneet. Setelien takaa paljastuu kolmikko Tuukka, Kasper ja Elisa, joiden kanssa samaan vyyhtiin Lumikki tulee tahtomattaan sekaantuneeksi.
Kaiken taustalta paljatuu jopa kansainvälisiä mittasuhteita saavia asioita. Kaiken keskellä on Lumikki, joka aina välillä tulee pohtineeksi "ei kun se taisikin olla jostain toisesta sadusta..." Kirjassa on ilahduttavasti intertekstuaalisia viittauksia, toimivaa ja sujuvaa dialogia ja sadunomaista kuvailua. Tätä kaikkea oli kuitenkin sopivassa suhteessa. Ehkä jotkin käänteet ja tapahtumat olivat hieman epäuskottavia, mutta se sallittakoon. Kaikkinensa kirja oli oikein mainio, ja aion ehdottomasti lukea seuraavatkin osat. Lumikki oli mitä ilahduttavin nuortenkirjan päähenkilö! Tällaista lisää!
Salla Simukka: Punainen kuin veri
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 264
maanantai 25. toukokuuta 2015
Kari Hotakainen: Kantaja
22. Olen vähän myöhäisherännäinen Kirjan ja ruusun päivän lahjakirjan suhteen. Tänä vuonna tein vasta toisen kerran kirjaostoksia niin, että sain teemapäivän teemakirjan. Tänä vuonnahan se oli siis Kari Hotakaisen Kantaja (2014).
Kantajan minä on keski-ikäinen, ihan tavallinen, suomalainen mies, Timo Kallio nimeltään. Hän on akateeminen pätkätyöläinen. Valmistuttuaan maisteriksi teoreettinen filosofia pääaineenaan Timo on jäänyt enemmän tai vähemmän työttömäksi. Lopulta on otettava, mitä eteen tulee. Ja tällä kerralla se on seurakunnan puistotyöntekijän toimi. Timo siis haravoi hautuumaata. Välillä hänet pyydetään kantamaan arkkua. Se sysää lopulta Timossa liikkeelle jotain...
Timo elää yksinkertaista ja yksinäistäkin elämää, mutta pääosin hän vaikuttaa osaansa tyytyväiseltä. Haravointi ja muut ulkotyöt ovat kivan yksinkertaisia. Mutta sitten arkkujen kantamisen myötä vainajat alkavat kummitella Timon mielessä ja ikään kuin seuraavat häntä kotiin. Timo alkaa miettiä vainajien elämää ja kirjoittaa heille muistopuheita. Ja sitten mieleen palaakan nuoruusvuosien ihastus.
Hotakainen on kyllä mestarillinen suomalaisen ihmisen sielunelämän kuvaaja. Edelleen tosin suhtautumiseni Hotakaiseen on vähän ristiriitaista: haluaisin kovin tykätä, mutta jokin lopullinen niitti, tai naula, tästäkin arkusta jää puuttumaan... Ihan kelvollinen lukukokemus kuitenkin.
Kari Hotakainen: Kantaja (2014)
Kustantaja: Kirjakauppaliitto
Sivuja: 140
Kantajan minä on keski-ikäinen, ihan tavallinen, suomalainen mies, Timo Kallio nimeltään. Hän on akateeminen pätkätyöläinen. Valmistuttuaan maisteriksi teoreettinen filosofia pääaineenaan Timo on jäänyt enemmän tai vähemmän työttömäksi. Lopulta on otettava, mitä eteen tulee. Ja tällä kerralla se on seurakunnan puistotyöntekijän toimi. Timo siis haravoi hautuumaata. Välillä hänet pyydetään kantamaan arkkua. Se sysää lopulta Timossa liikkeelle jotain...
Timo elää yksinkertaista ja yksinäistäkin elämää, mutta pääosin hän vaikuttaa osaansa tyytyväiseltä. Haravointi ja muut ulkotyöt ovat kivan yksinkertaisia. Mutta sitten arkkujen kantamisen myötä vainajat alkavat kummitella Timon mielessä ja ikään kuin seuraavat häntä kotiin. Timo alkaa miettiä vainajien elämää ja kirjoittaa heille muistopuheita. Ja sitten mieleen palaakan nuoruusvuosien ihastus.
Hotakainen on kyllä mestarillinen suomalaisen ihmisen sielunelämän kuvaaja. Edelleen tosin suhtautumiseni Hotakaiseen on vähän ristiriitaista: haluaisin kovin tykätä, mutta jokin lopullinen niitti, tai naula, tästäkin arkusta jää puuttumaan... Ihan kelvollinen lukukokemus kuitenkin.
Kari Hotakainen: Kantaja (2014)
Kustantaja: Kirjakauppaliitto
Sivuja: 140
maanantai 18. toukokuuta 2015
Erik Axl Sund: Unissakulkija
21. Kas, tulipa tehtyä jotain sellaista, mitä en yleensä tee. Nimittäin varasin kirjan kirjastosta saadakseni lukea sen heti. Yleensä tyydyn aina kaikkien kanssa odottelemaan, että ne vain siunaantuvat eteeni, kun aika on kypsä. Enkä myöskään ole niin nuuka kirjojen ilmestymisjärjestyksen suhteen.
Mikä kirja se sitten oli, mikä sai minut toimimaan täysin uudella tavalla? No, Erik Axl Sundin trilogian kakkososa, Unissakulkija (2014), tietysti. Tämä osa jatkoi siitä, mihin edellinen jäi, kuitenkin kehittäen tarinaa edelleen. Ekassa tarinassa siis Tukholman poliisin Jeannette Kihlberg tiimeineen yrittää ratkoa tuntemattomien lapsiruumiiden tapauksia. Tutkinta pitäisi lopettaa, mutta Jeannette ei halua antaa periksi. Sitten alkaa ilmestyä uusia ruumiita. Tällä kertaa ne eivät ole lapsia, vaan nuoria naisia, joiden menneisyydestä alkaa paljastua yhteisiä tekijöitä. Murhat myös pitävät sisällään hämmentävän ritualistisia piirteitä.
Ja yhä edelleen Victoria Bergmanin nimi kummittelee tutkinnan aikana. Myös psykologi Sofia Zetterlund nousee isoon osaan tässä teoksessa. Hänestä ja Jeannetesta on tullut läheisiä, ja Jeannette vähän pyytääkin Sofialta konsultointia.
Kirjan pirstaleisuus ei enää oikeastaan häirinnyt, vaan helpottikin tavallaan lukemista. En pidä turhan pitkistä luvuista, vaan sellaisista, jotka rytmittävät lukemista kivasti. Lukija myös saa tietoonsa koko ajan enemmän tietoja, kuin kirjan henkilöt. Siksi välillä tuli tuskastuttavia hetkiä, kun teki mieli huutaa, miksi Jeannette ei näe, mitä hänen edessään on.
En edes tiedä, miksi koukutuin tähän niin pahasti. Mitään kivaa tai kevyttä luettavaahan tämä ei todellakaan ole, kaikkea muuta. Sitä alkaa miettiä, mitä kaikkea pahaa maailmassa on tapahtunut ja koko ajan tapahtuu. Ovatko kirjassa kuvatut asiat vain mielikuvitusta, vai tapahtuuko näin rankkoja juttuja oikeasti. Kirjaa voisi pitää osittain jopa kuvottavana.
No, kun kaksi osaa on jo luettu, pitihän se kolmaskin heti varata kirjastosta. Pakko saada tietää, miten tämä tulee päättymään! Odotan myös, tuleeko jotain lisävalaisua kahdessa ekassa osassa irralliseksi jääneille historiaviittauksille...
Erik Axl Sund: Unissakulkija (2014)
Alkuperäisteos: Hungerelden (2011)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 400
Mikä kirja se sitten oli, mikä sai minut toimimaan täysin uudella tavalla? No, Erik Axl Sundin trilogian kakkososa, Unissakulkija (2014), tietysti. Tämä osa jatkoi siitä, mihin edellinen jäi, kuitenkin kehittäen tarinaa edelleen. Ekassa tarinassa siis Tukholman poliisin Jeannette Kihlberg tiimeineen yrittää ratkoa tuntemattomien lapsiruumiiden tapauksia. Tutkinta pitäisi lopettaa, mutta Jeannette ei halua antaa periksi. Sitten alkaa ilmestyä uusia ruumiita. Tällä kertaa ne eivät ole lapsia, vaan nuoria naisia, joiden menneisyydestä alkaa paljastua yhteisiä tekijöitä. Murhat myös pitävät sisällään hämmentävän ritualistisia piirteitä.
Ja yhä edelleen Victoria Bergmanin nimi kummittelee tutkinnan aikana. Myös psykologi Sofia Zetterlund nousee isoon osaan tässä teoksessa. Hänestä ja Jeannetesta on tullut läheisiä, ja Jeannette vähän pyytääkin Sofialta konsultointia.
Kirjan pirstaleisuus ei enää oikeastaan häirinnyt, vaan helpottikin tavallaan lukemista. En pidä turhan pitkistä luvuista, vaan sellaisista, jotka rytmittävät lukemista kivasti. Lukija myös saa tietoonsa koko ajan enemmän tietoja, kuin kirjan henkilöt. Siksi välillä tuli tuskastuttavia hetkiä, kun teki mieli huutaa, miksi Jeannette ei näe, mitä hänen edessään on.
En edes tiedä, miksi koukutuin tähän niin pahasti. Mitään kivaa tai kevyttä luettavaahan tämä ei todellakaan ole, kaikkea muuta. Sitä alkaa miettiä, mitä kaikkea pahaa maailmassa on tapahtunut ja koko ajan tapahtuu. Ovatko kirjassa kuvatut asiat vain mielikuvitusta, vai tapahtuuko näin rankkoja juttuja oikeasti. Kirjaa voisi pitää osittain jopa kuvottavana.
No, kun kaksi osaa on jo luettu, pitihän se kolmaskin heti varata kirjastosta. Pakko saada tietää, miten tämä tulee päättymään! Odotan myös, tuleeko jotain lisävalaisua kahdessa ekassa osassa irralliseksi jääneille historiaviittauksille...
Erik Axl Sund: Unissakulkija (2014)
Alkuperäisteos: Hungerelden (2011)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 400
lauantai 2. toukokuuta 2015
Erik Axl Sund: Varistyttö
20. Huhhuh, mikä kirja! Siis Erik Axl Sundin Varistyttö (2014). Erik Axl Sund on todellisuudessa Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist, jotka kimpassa ja nimimerkillä ovat tämän karun teoksen kirjoittaneet. Varistyttö on aloitusosa trilogialle. Pakko muuten sanoa, että tämän trilogian kansikuvitus on kammottavinta hetkeen! Siitä huolimatta mielenkiinnosta tartuin tähän teokseen ajatuksella "katsotaan". No, kirja tempaisi mukaansa viimeistään puolivälin jälkeen, ja viimeisille sivuille päästyäni tiesin, että minun on luettava vielä ainakin seuraava osa.
En ole aiemmin (ainakaan tietääkseni) lukenunut teosta, jolla on todellisuudessa kaksi eri kirjoittajaa. Tästäkään teoksesta sitä ei kyllä huomannut. Yritin oikein miettimällä miettiä, missä vaiheessa kirjoittaja vaihtuisi, mutta en huomannut, sen verran yhtenäiseksi teksti oli saatu. En siis tiedä, millä taktiikalla ja tekniikalla miehet ovat kirjaa lähtökohtaisesti kirjoittaneet. Kautta linjan kirjaa leimasi kuitenkin tietty pirstaleisuus: se hyppi henkilöhahmosta toiseen niin, että aina välillä kerrottiin eri ihmisten näkökulmasta. Suurimmaksi osaksi näkökulmat lopulta limittyivät, mutta yksi jäi kyllä mysteeriksi ihan loppuun asti. Ehkä seuraava osa tuo siihen jotain valaistusta.
No, mutta, varsinaiseen kirjaan. Tarina alkaa, kun Tukholmasta löytyy pahoinpidellyn pojan ruumis. Pian löytyy seuraava, ja seuraava. Asiaa alkaa tutkia Tukholman poliisista Jeannette Kihlberg. Lapset, heidän ruumiinsa ja heille tehty väkivalta johdattaa tutkijat pedofiilien jäljille. Samaan aikaan kuvataan psykoterapeutti Sofia Zetterberigiä, jolla on asiakassuhde muun muassa Victoria Bergmaniin, jota on lapsena käytetty julmasti hyväksi. Äkkiä Sofian osa saa suuremman huomion ja varsinkin hänen pohdintansa Victoriasta.
Jossain vaiheessa lukijana alkoi yhdistellä erinäisiä asioita, ja oli pakko palata hieman kirjassa taaksepäin. Silti jäi olo, että jotain on jäänyt huomaamatta. Olisikin mielenkiintoista lukea kirja uudelleen, uusin silmin ja uudessa valossa. Olin tosiaan puoleen väliin asti ehkä hieman skeptinen, enkä tykännyt kirjan pirstaleisuudesta. Sen jälkeen se kuitenkin tempaisi siihen malliin mukaansa, että kirja oli lähes ahmittava loppuun. Ja totta vie jäin odottamaan kirjan seuraavaa osaa!
Erik Axl Sund: Varistyttö (2014)
Alkuperäisteos: Kråkflickan (2012)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 415
En ole aiemmin (ainakaan tietääkseni) lukenunut teosta, jolla on todellisuudessa kaksi eri kirjoittajaa. Tästäkään teoksesta sitä ei kyllä huomannut. Yritin oikein miettimällä miettiä, missä vaiheessa kirjoittaja vaihtuisi, mutta en huomannut, sen verran yhtenäiseksi teksti oli saatu. En siis tiedä, millä taktiikalla ja tekniikalla miehet ovat kirjaa lähtökohtaisesti kirjoittaneet. Kautta linjan kirjaa leimasi kuitenkin tietty pirstaleisuus: se hyppi henkilöhahmosta toiseen niin, että aina välillä kerrottiin eri ihmisten näkökulmasta. Suurimmaksi osaksi näkökulmat lopulta limittyivät, mutta yksi jäi kyllä mysteeriksi ihan loppuun asti. Ehkä seuraava osa tuo siihen jotain valaistusta.
No, mutta, varsinaiseen kirjaan. Tarina alkaa, kun Tukholmasta löytyy pahoinpidellyn pojan ruumis. Pian löytyy seuraava, ja seuraava. Asiaa alkaa tutkia Tukholman poliisista Jeannette Kihlberg. Lapset, heidän ruumiinsa ja heille tehty väkivalta johdattaa tutkijat pedofiilien jäljille. Samaan aikaan kuvataan psykoterapeutti Sofia Zetterberigiä, jolla on asiakassuhde muun muassa Victoria Bergmaniin, jota on lapsena käytetty julmasti hyväksi. Äkkiä Sofian osa saa suuremman huomion ja varsinkin hänen pohdintansa Victoriasta.
Jossain vaiheessa lukijana alkoi yhdistellä erinäisiä asioita, ja oli pakko palata hieman kirjassa taaksepäin. Silti jäi olo, että jotain on jäänyt huomaamatta. Olisikin mielenkiintoista lukea kirja uudelleen, uusin silmin ja uudessa valossa. Olin tosiaan puoleen väliin asti ehkä hieman skeptinen, enkä tykännyt kirjan pirstaleisuudesta. Sen jälkeen se kuitenkin tempaisi siihen malliin mukaansa, että kirja oli lähes ahmittava loppuun. Ja totta vie jäin odottamaan kirjan seuraavaa osaa!
Erik Axl Sund: Varistyttö (2014)
Alkuperäisteos: Kråkflickan (2012)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Kari Koski
Sivuja: 415
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)