3. Vuoden ensimmäinen klassikko luettu! Nimittäin Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen (1960). Kirja on ollut nimeltä tuttu, mutta yhtään en ole tiennyt, mistä se kertoo. Oli ällistyttävää ja jotenkin pelottavaakin huomata, miten ajankohtainen kirja on yhä ja taas!
Kirja sijoittuu Alabaman Maycombin pikkukaupunkiin ja 1930-luvulle. Kirja kerrotaan pienen tytön näkökulmasta. Tuo tyttö ja näkökulma ovat hurmaavia! Jos nyt kirjaa voi teemojensa puolesta hurmaavaksi sanoa.
Päähenkil on siis tyttö nimeltä Scout, oikealta nimeltään Jean Louise. Minulle ei käynyt selväksi, miksi häntä sanotaan Scoutiksi. Scoutilla on veli, Jem, jonka kanssa hän leikkii ja kasvaa. Kesäisin heidän seuraansa liittyy myös Dill, joka tulee aina viettämään kesiään Rachel-tädin luokse. Välillä toki viitataan lasten luokkatovereihin, mutta lähinnä minulle jää sellainen kuva, että Scout ei juuri vietä aikaa muiden kuin veljensä ja Dillin kanssa. Sisarusten isä, Atticus Finch, on puolustusasianajaja. Perhe on siis vakavarainen ja tavallaan arvostettukin.
Elämä rullaa eteenpäin tavallisen rauhallisena ja viattomana. Lapset viettävät kesiään leikkien, talvella he käyvät koulua ja Scout ihmettelee luokkatovereita, joista osa tulee todella niukoista oloista. Selvä kahtiajako kuitenkin kaupungissa tuntuu olevan: on valkoiset ja on mustat.
Kaikki kääntyy ja kärjistyy, kun Atticus saa puolustettavakseen mustan miehen. Siinä on mustan miehen sana valkoisen miehen sanaa vastaan. Ei liene vaikea arvata, kumman eduksi asia kääntyy... Hetken koko kaupunki on sekaisin. Scout ei ole ymmärtää, miksi ennen ystävälliset ihmiset nyt kääntävät selkänsä. Mikä tekee Scoutin isästä nyt pahan? Hänhän vain puolustaa viatonta...
On häkellyttävää, kuin samojen asioiden kanssa nykyisin painimme. Ovatko kaikki "vieraat", tai ulkonäöltään tai etniseltä taustaltaan erilaiset pahoja? Onko meillä oikeus tuomita? Millä perusteella, ja keitä kaikkia tuomitsemme? Rasismia on varmaan aina ollut, mutta nyt asia on taas niin pinnalla, että tämäkin kirja on niin kovin ajankohtainen. Toivoisin oikeastaan jokaisen lukevan sen! Kirja herättää ajatuksia, mutta ei saarnaamalla eikä varsinaisesti tuomitsemalla, vaan viattoman lapsen silmin kerrottuna.
Pidin kirjasta kyllä kovasti! Välillä lukeminen tökki, kun tuntui, että mitään ei oikeastaan tapahdu, että juoni vaan soljuu eteenpäin vailla sen kummempia käännekohtia. No, tulihan niitä käänteitäkin sieltä sitten lopulta.
Hieno teos. Pitänee kyllä lukea sen hiljattain julkaistu jatko-osakin.
Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen (2015)
Alkuperäisteos: To Kill a Mockingbird (1960)
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Maija Westerlund
Sivuja: 408
lauantai 23. tammikuuta 2016
sunnuntai 17. tammikuuta 2016
Sofi Oksanen: Norma
2. Vuoden toiseksi kirjaksi valikoitui Sofi Oksasen uutukainen, Norma (2015). En oikein tiedä, mitä kirjasta kertoisin, tai mitä siitä sanoisin... En etukäteen ollut selvittänyt siitä mitään, enkä lukenut edes arvosteluita sen tarkemmin. Lähdin kirjan kimppuun siis ihan puhtaalta pöydältä. Ehkä kirja oli siksi pettymys, kun odotin jotain muuta kuin sain.
Kirjan päähenkilö on Norma Rossi. Kirja alkaa hänen äitinsä hautajaisista. Kautta kirjan Norma pohtii, miksi hänen äitinsä hyppäsi metron alle. Normalla on myös salaisuus: hänen hiuksensa ovat yliluonnolliset. Kaikki kietoutuukin oikeastaan (Norman) hiusten ympärille.
Teemana on se, miten naista ja hänen kehoaan voidaan käyttää eri tavoin hyväksi. Teema on tärkeä ja aina ajankohtainen. Oksanen kirjoittaa hyvin ja kepeähkösti; hänen tekstiään on kyllä ilo lukea! Silti itse tarina jää minulle etäiseksi. Ehkä siksi, että odotin kuitenkin jotain historiallisempaa ja jotenkin vakavampaa otetta. Nyt liikutaan nykypäivän Helsingissä ja pintavire on kepeä, olkoonkin, että taustalla ja pohjalla on vakavia aiheita.
Nyt ei kyllä valitettavasti ollut kirja minun makuuni.
Sofi Oksanen: Norma (2015)
Kustantaja: Like
Sivuja: 304
Kirjan päähenkilö on Norma Rossi. Kirja alkaa hänen äitinsä hautajaisista. Kautta kirjan Norma pohtii, miksi hänen äitinsä hyppäsi metron alle. Normalla on myös salaisuus: hänen hiuksensa ovat yliluonnolliset. Kaikki kietoutuukin oikeastaan (Norman) hiusten ympärille.
Teemana on se, miten naista ja hänen kehoaan voidaan käyttää eri tavoin hyväksi. Teema on tärkeä ja aina ajankohtainen. Oksanen kirjoittaa hyvin ja kepeähkösti; hänen tekstiään on kyllä ilo lukea! Silti itse tarina jää minulle etäiseksi. Ehkä siksi, että odotin kuitenkin jotain historiallisempaa ja jotenkin vakavampaa otetta. Nyt liikutaan nykypäivän Helsingissä ja pintavire on kepeä, olkoonkin, että taustalla ja pohjalla on vakavia aiheita.
Nyt ei kyllä valitettavasti ollut kirja minun makuuni.
Sofi Oksanen: Norma (2015)
Kustantaja: Like
Sivuja: 304
maanantai 11. tammikuuta 2016
Harri Winter: Pahan palkka
1. Ensinnäkin hyvää alkanutta vuotta kaikille! Pitäisi varmaan ihan alkuun pykätä joku katsaus viime vuoteen ja joku katsaus tulevaan, mutta ehkä en nyt jaksa, vaan menen suoraan asiaan. Eli esittelen tämän vuoden ensimmäisen kirjan. Se on Harri Winterin Pahan palkka (2015). Kirja on siis jatkoa joulukuussa lukemalleni Winterin esikoiselle.
Pahan palkka sijoittuu muutaman vuoden eteenpäin edeltäjänsä tapahtumista, vuoteen 2000. Tapahtumapaikkoina ovat Thaimaa, Helsinki, Tukholma, Lontoo ja St. Lucia. Melkoisen kansainvälinen meininki siis!
Tämä kirja jatkaa More Justicen tarinaa, joka tosin on tuloillaan päätökseensä: viimeinen keikka on jo sovittu. Tässä kuitenkin viimeinen operaatio uhkaa paisua sellaisiin mittakaavoihin, että huhhuh. Minusta on kovin hankalaa kertoa teoksesta niin, etten vahingossa tule paljastaneeksi, kuka ekan osan tyypeistä on yhä mukana ja missä osassa. (Ylipäätäänkin kirjoittaminen tökkii juuri nyt, pahoitteluni!)
Pahan palkka oli kyllä hitusen parempi kuin Hyvät pahat pojat. Jään odottelemaan luvattua kolmatta ja ilmeisesti tarinan päättävää osaa...
Harri Winter: Pahan palkka (2015)
Kustantaja: MurhaMylly
Sivuja: 281
Pahan palkka sijoittuu muutaman vuoden eteenpäin edeltäjänsä tapahtumista, vuoteen 2000. Tapahtumapaikkoina ovat Thaimaa, Helsinki, Tukholma, Lontoo ja St. Lucia. Melkoisen kansainvälinen meininki siis!
Tämä kirja jatkaa More Justicen tarinaa, joka tosin on tuloillaan päätökseensä: viimeinen keikka on jo sovittu. Tässä kuitenkin viimeinen operaatio uhkaa paisua sellaisiin mittakaavoihin, että huhhuh. Minusta on kovin hankalaa kertoa teoksesta niin, etten vahingossa tule paljastaneeksi, kuka ekan osan tyypeistä on yhä mukana ja missä osassa. (Ylipäätäänkin kirjoittaminen tökkii juuri nyt, pahoitteluni!)
Pahan palkka oli kyllä hitusen parempi kuin Hyvät pahat pojat. Jään odottelemaan luvattua kolmatta ja ilmeisesti tarinan päättävää osaa...
Harri Winter: Pahan palkka (2015)
Kustantaja: MurhaMylly
Sivuja: 281
tiistai 29. joulukuuta 2015
Nadja Sumanen: Rambo
50. Tavoite saavutettu, jesss! 50 luettua kirjaa on aika hyvin. En tiedä, olenko koskaan ennen tällaiseen yltänyt. Yllättävää kyllä. Aiemmista vuosista tosin mitään listoja saati dokumentteja ei ole, joten vaikea näin jälkikäteen on arvioida. Ellen olisi tupeksinut kesällä yhden ja syksyllä toisen kirjan kanssa, voisi luku olla vielä kovempi. Ehkä ensi vuonna...
Jaa niin, se 50. lukemani kirja oli Junior Finlandia -voittaja, Nadja Sumasen Rambo (2015). Oi oi, mikä kirja! Jos edellinen nuortenkirja jätti vähän kylmäksi, tämä puolestaan ylitti odotukset mennen tullen. En siis etukäteen odottanut tältä tarinalta niin paljoa. Joku erityispoika, joka elää köyhyydessä ja syrjäytyneenä, mahtaa olla surkea tarina. Ja mitä vielä!
Kirjan päähenkilö siis on, yllättäen, poika nimeltä Rambo. Hän olisi mieluummin ihan perusjamppa nimeltään Joni, mutta minkäs teet. Jo varhain Rambo on ymmärtänyt olleensa ei-toivottu: isästä ei ole tietoa ja äiti masentui synnytyksen jälkeen. Koskaan ei tiedä, onko kotona ruokaa tai samaa paria olevia sukkia, Rambolla on kai jonkin sortin käyttäytymisongelma, ainakin ollut, minkä takia häntä on koko pienen ikänsä käytetty terapiassa. Hänet on integroitu tavalliselle luokalle, jossa oletusarvoista on, että Rambo käyttäytyy jotenkin oudosti, hankalasti, poikkeavasti. Rambon elämän lähtökohdat eivät siis ole hääppöiset.
Kirja alkaa, kun koulut loppuvat. Edessä olisi vapaus, mutta se ei Ramboa houkuta: pelkkää tyhjää, niin sisäisesti kuin jääkaapin kannaltakin. Koulussa sentään sai ruokaa.
Kaikki kuitenkin muuttaa suuntaansa, kun Rambo raijataan hänen äitinsä miesystävän, Riston, perheen kesämökille. Rambon arkeen tulee rytmi: aamupala, lounas, kauppareissu, kalareissu, sauna, illallinen. Annikki ja Erkki ottavat Rambon vastaan ja ruokkivat tätä ja ovat hyväntahtoisia. Kyllähän Rambo vähän törttöileekin, mutta sehän kuuluu asiaan.
Mökille saapuu myös Liina, Riston sisaren tytär. Tyttö on nokkava pissis, joka sanoo pahasti Rambolle kerran jos toisenkin. Nuoret kuitenkin asiaankuuluvasti lähentyvät kesän aikana. Liina tulee tyystin erilaisista oloista kuin Rambo, ja tuntuu, että Liinalla on kaikkea. Paitsi ehkä se kaikkein oleellisin, nimittäin vanhempien läsnäolo. Liina paljastaa olevansa kateellinen Rambolle, sillä Rambon äiti sentään pitää sen, mitä joskus sattuu lupaamaan, toisin kuin Liinan vanhemmat.
Kirja antoi kyllä paljon ajattelemisen aihetta ja tarjosi hyviä näkökulmia nuorten elämään. Lisäksi Rambo oli aivan ihastuttava tyyppi! Ihan kertakaikkiaan! Muutkin hahmot olivat onnistuneita mielestäni. Kaikkein eniten kuitenkin nautin kirjan kielestä.
Huikkasin käyväni aamu-uinnilla Annikille, joka nyppi pelargonia-amppeleistaan kuihtuneita kukintoja. Betoniportaiden kaiteen ruosteentuoksu viilsi sisimpääni. (s. 197)
En tiedä, miksi juuri tuo kohta niin jäi mieleeni. Mutta miettikää nyt, kuka voi keksiä kirjoittaa noin betoniportaiden kaiteesta?!
Vau.
Toivottavasti myös kohderyhmä pitää lukemastaan.
Nadja Sumanen: Rambo (2015)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 238
Jaa niin, se 50. lukemani kirja oli Junior Finlandia -voittaja, Nadja Sumasen Rambo (2015). Oi oi, mikä kirja! Jos edellinen nuortenkirja jätti vähän kylmäksi, tämä puolestaan ylitti odotukset mennen tullen. En siis etukäteen odottanut tältä tarinalta niin paljoa. Joku erityispoika, joka elää köyhyydessä ja syrjäytyneenä, mahtaa olla surkea tarina. Ja mitä vielä!
Kirjan päähenkilö siis on, yllättäen, poika nimeltä Rambo. Hän olisi mieluummin ihan perusjamppa nimeltään Joni, mutta minkäs teet. Jo varhain Rambo on ymmärtänyt olleensa ei-toivottu: isästä ei ole tietoa ja äiti masentui synnytyksen jälkeen. Koskaan ei tiedä, onko kotona ruokaa tai samaa paria olevia sukkia, Rambolla on kai jonkin sortin käyttäytymisongelma, ainakin ollut, minkä takia häntä on koko pienen ikänsä käytetty terapiassa. Hänet on integroitu tavalliselle luokalle, jossa oletusarvoista on, että Rambo käyttäytyy jotenkin oudosti, hankalasti, poikkeavasti. Rambon elämän lähtökohdat eivät siis ole hääppöiset.
Kirja alkaa, kun koulut loppuvat. Edessä olisi vapaus, mutta se ei Ramboa houkuta: pelkkää tyhjää, niin sisäisesti kuin jääkaapin kannaltakin. Koulussa sentään sai ruokaa.
Kaikki kuitenkin muuttaa suuntaansa, kun Rambo raijataan hänen äitinsä miesystävän, Riston, perheen kesämökille. Rambon arkeen tulee rytmi: aamupala, lounas, kauppareissu, kalareissu, sauna, illallinen. Annikki ja Erkki ottavat Rambon vastaan ja ruokkivat tätä ja ovat hyväntahtoisia. Kyllähän Rambo vähän törttöileekin, mutta sehän kuuluu asiaan.
Mökille saapuu myös Liina, Riston sisaren tytär. Tyttö on nokkava pissis, joka sanoo pahasti Rambolle kerran jos toisenkin. Nuoret kuitenkin asiaankuuluvasti lähentyvät kesän aikana. Liina tulee tyystin erilaisista oloista kuin Rambo, ja tuntuu, että Liinalla on kaikkea. Paitsi ehkä se kaikkein oleellisin, nimittäin vanhempien läsnäolo. Liina paljastaa olevansa kateellinen Rambolle, sillä Rambon äiti sentään pitää sen, mitä joskus sattuu lupaamaan, toisin kuin Liinan vanhemmat.
Kirja antoi kyllä paljon ajattelemisen aihetta ja tarjosi hyviä näkökulmia nuorten elämään. Lisäksi Rambo oli aivan ihastuttava tyyppi! Ihan kertakaikkiaan! Muutkin hahmot olivat onnistuneita mielestäni. Kaikkein eniten kuitenkin nautin kirjan kielestä.
Huikkasin käyväni aamu-uinnilla Annikille, joka nyppi pelargonia-amppeleistaan kuihtuneita kukintoja. Betoniportaiden kaiteen ruosteentuoksu viilsi sisimpääni. (s. 197)
En tiedä, miksi juuri tuo kohta niin jäi mieleeni. Mutta miettikää nyt, kuka voi keksiä kirjoittaa noin betoniportaiden kaiteesta?!
Vau.
Toivottavasti myös kohderyhmä pitää lukemastaan.
Nadja Sumanen: Rambo (2015)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 238
maanantai 28. joulukuuta 2015
Jay Asher: 13 syytä
49. Nyt osui käteeni nuortenkirja, hyvin vaikuttava sellainen. Olin kuulemassa nuorille tarkoitettua kirjavinkkausta kirjastossa ja kiinnostuin aivan valtavasti Jay Asherin kirjasta 13 syytä (2014).
Kirjan päähenkilö on Clay Jensen, joka saa postia menneisyydestä: itsensä tappanut luokkatoveri Hannah puhuu seitsemällä C-kasetilla 13 ihmisestä. Ihmisistä, jotka ovat jotenkin vaikuttaneet Hannahiin ja siihen, millaiseen ratkaisuun hän elämässään päätyy. Kasetit kulkevat henkilöltä toiselle. Kuulija, tässä tapauksessa Clay, jää koukkuun, eikä voi jättää kasettien kuuntelemista kesken. Koska hänen nimensä tulisi esille? Ja varsinkin miksi? Clay ei meinaa tajuta, mitä hän on tehnyt päätyäkseen kasetille. Clayhan on ollut kiinnostunut Hannahista ja kerran bileissä tätä suudellutkin.
Tarina kuroutuu auki vähä vähältä. Avainasemassa on tosiaan kysymys: miksi minä? Ja ajatus siitä, miten itselle ja itsestä pieniltä tuntuvat asiat voivat jollekin toiselle tarkoittaa jotain ihan muuta, jotain paljon enemmän (tai vähemmän).
Mielestäni kirjan idea on nerokas. Siis se, miten joku kuollut puhuu jälkeensä jääneille ja kertoo ajatuksistaan. Kuitenkaan juoni ei ihan täysin tempaissut minua mukaansa, kuten ennalta olin ajatellut. Enhän toki kuulu kirjan kohderyhmäänkään, joten ehkä tarkastelen asioita eri kantilta. En silti voinut olla miettimättä kirjan rakennetta. Hannahin puhe on merkitty kursiivilla, Jayn ajatukset normaalilla tekstillä, ja nämä eri tyypit limittyvät tiiviisti. Ei siis ole tehty (tavallaan hyvä ettei) mitään suurempaa eroa sille, kuka puhuu tai kuka ajattelee. Mietin silti, että ymmärtääkö kirjaa lukeva nuori tarpeeksi selkeästi, kumman ajatuksista milloinkin on kyse. No, ehkä tämä menee turhaksi hiustenhalkomiseksi.
Toivottavasti kirjan sanoma ainakin tavoittaisi kohdeyleisönsä! Loppuun oli vielä liitetty tietoisku esim. MLL:n toiminnasta ja auttavasta puhelimesta.
Jay Asher: 13 syytä (2014)
Alkuperäisteos: 13 reasons why (2007)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Annika Eräpuro
Sivuja: 249
Kirjan päähenkilö on Clay Jensen, joka saa postia menneisyydestä: itsensä tappanut luokkatoveri Hannah puhuu seitsemällä C-kasetilla 13 ihmisestä. Ihmisistä, jotka ovat jotenkin vaikuttaneet Hannahiin ja siihen, millaiseen ratkaisuun hän elämässään päätyy. Kasetit kulkevat henkilöltä toiselle. Kuulija, tässä tapauksessa Clay, jää koukkuun, eikä voi jättää kasettien kuuntelemista kesken. Koska hänen nimensä tulisi esille? Ja varsinkin miksi? Clay ei meinaa tajuta, mitä hän on tehnyt päätyäkseen kasetille. Clayhan on ollut kiinnostunut Hannahista ja kerran bileissä tätä suudellutkin.
Tarina kuroutuu auki vähä vähältä. Avainasemassa on tosiaan kysymys: miksi minä? Ja ajatus siitä, miten itselle ja itsestä pieniltä tuntuvat asiat voivat jollekin toiselle tarkoittaa jotain ihan muuta, jotain paljon enemmän (tai vähemmän).
Mielestäni kirjan idea on nerokas. Siis se, miten joku kuollut puhuu jälkeensä jääneille ja kertoo ajatuksistaan. Kuitenkaan juoni ei ihan täysin tempaissut minua mukaansa, kuten ennalta olin ajatellut. Enhän toki kuulu kirjan kohderyhmäänkään, joten ehkä tarkastelen asioita eri kantilta. En silti voinut olla miettimättä kirjan rakennetta. Hannahin puhe on merkitty kursiivilla, Jayn ajatukset normaalilla tekstillä, ja nämä eri tyypit limittyvät tiiviisti. Ei siis ole tehty (tavallaan hyvä ettei) mitään suurempaa eroa sille, kuka puhuu tai kuka ajattelee. Mietin silti, että ymmärtääkö kirjaa lukeva nuori tarpeeksi selkeästi, kumman ajatuksista milloinkin on kyse. No, ehkä tämä menee turhaksi hiustenhalkomiseksi.
Toivottavasti kirjan sanoma ainakin tavoittaisi kohdeyleisönsä! Loppuun oli vielä liitetty tietoisku esim. MLL:n toiminnasta ja auttavasta puhelimesta.
Jay Asher: 13 syytä (2014)
Alkuperäisteos: 13 reasons why (2007)
Kustantaja: Otava
Suomentanut: Annika Eräpuro
Sivuja: 249
torstai 17. joulukuuta 2015
Harri Winter: Hyvät pahat pojat
48. Jaksaa jaksaa! 50 luettua kirjaa on yhä saavutettavissa! Syksyn kiireet ja ahdistus alkavat helpottaa ja lukeminen maistuu taas. Nyt tuli taputeltua valmiiksi sattumalta käsiin osunut turkulaisen Harri Winterin esikoisteos Hyvät pahat pojat (2014). Kirja sijoittui valitettavan vähän Turkuun, mutta sitäkin enemmän Ahvenanmaalle ja vähän Helsinkiin.
Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1995, Estonian onnettomuuden jälkimaininkeihin. Tapahtumat käynnistyvät tammikuussa, kun varustamo Östersjö Linen hallitus on kokoontunut vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Kokous keskeytyy, kun saapuu tieto, että varustamon laivalla, Afroditella, on tehty pommiuhkaus. Pommit räjähtäisivät parin tunnin sisällä, ellei varustamo maksaisi pyydettyjä lunnaita.
Käy ilmi, että pommiuhkauksen takana on järjestö nimeltä More Justice. Mitä he oikeastaan haluavat, miksi Östersjö Line, keitä he ylipäätään ovat? Näihin kysymyksiin aletaan etsiä vastauksia. Hallituksen jäärien lisäksi juttuun tarttuvat turvallisuuspäällikkö Saastamoinen ja talousjohtaja Nykvist. Miesvaltaista pakkaa sekoittaa hemaiseva tiedotuspäällikkö Susanna Viirilä-Lax. Pakko myöntää, että kesti hetken päästä perille, kuka hahmoista nyt oli kukakin.
More Justicen jäljille ei meinata päästä, sen sijaan More Justice jaka oman käden oikeuttaan suuntaan jos toiseenkin. Tapahtumat ja varsinkin henkilöt limittyvät ovelasti toisiinsa.
Pidin kirjasta melko paljon! Miinuksena on pakko sanoa itseäni ärsyttäneet todella pienet seikat: Gucci oli Cucci ja ilmeisesti Filippa K oli Philippa Koo, lisäksi pari muuta yhtä pientä lipsahdusta oikeinkirjoituksessa. Muuten teksti oli ihan sujuvaa, paikoittain jopa viihdyttävän vetävää. Juoni oli punottu hienosti. Ei ollenkaan huono esitys esikoisteokseksi!
Harri Winter: Hyvät pahat pojat (2014)
Kustantaja: MurhaMylly
Sivuja: 303
Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1995, Estonian onnettomuuden jälkimaininkeihin. Tapahtumat käynnistyvät tammikuussa, kun varustamo Östersjö Linen hallitus on kokoontunut vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Kokous keskeytyy, kun saapuu tieto, että varustamon laivalla, Afroditella, on tehty pommiuhkaus. Pommit räjähtäisivät parin tunnin sisällä, ellei varustamo maksaisi pyydettyjä lunnaita.
Käy ilmi, että pommiuhkauksen takana on järjestö nimeltä More Justice. Mitä he oikeastaan haluavat, miksi Östersjö Line, keitä he ylipäätään ovat? Näihin kysymyksiin aletaan etsiä vastauksia. Hallituksen jäärien lisäksi juttuun tarttuvat turvallisuuspäällikkö Saastamoinen ja talousjohtaja Nykvist. Miesvaltaista pakkaa sekoittaa hemaiseva tiedotuspäällikkö Susanna Viirilä-Lax. Pakko myöntää, että kesti hetken päästä perille, kuka hahmoista nyt oli kukakin.
More Justicen jäljille ei meinata päästä, sen sijaan More Justice jaka oman käden oikeuttaan suuntaan jos toiseenkin. Tapahtumat ja varsinkin henkilöt limittyvät ovelasti toisiinsa.
Pidin kirjasta melko paljon! Miinuksena on pakko sanoa itseäni ärsyttäneet todella pienet seikat: Gucci oli Cucci ja ilmeisesti Filippa K oli Philippa Koo, lisäksi pari muuta yhtä pientä lipsahdusta oikeinkirjoituksessa. Muuten teksti oli ihan sujuvaa, paikoittain jopa viihdyttävän vetävää. Juoni oli punottu hienosti. Ei ollenkaan huono esitys esikoisteokseksi!
Harri Winter: Hyvät pahat pojat (2014)
Kustantaja: MurhaMylly
Sivuja: 303
lauantai 28. marraskuuta 2015
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
47. Oi voi, nyt kyllä lukuvuosi meinaa hiipua pahasti loppua kohden. Luulen kyllä, että saan täytettyä tavoitteeni 50 luetusta kirjasta; onhan tämä jo 47. Nimittäin Jonas Jonassonin Satavuotias joka katosi ikkunasta ja katosi (2012). Jo kirjan nimi on niin pitkä, että sen voi ajatella enteilevän kirjankin pituutta...
Hmm, niin. Kirja kertoo siis Allan Karlssonista, joka täyttää sata vuotta. Samana päivänä, ennen minkään sortin juhlallisuuksia, hän pakenee huoneensa ikkunasta (hän asuu siis vanhainkodissa). Lähinnä hän lähtee pakoon vanhainkodin hurjaa johtajatarta, Alicea. Allan on myös ryypyn tarpeessa, eikä niitä vanhainkodista saa.
Allan päätyy linja-autoasemalle. Ensin hän istuu ja jää vahtimaan "liehulettisen" nuorukaisen matkalaukkua miehen mennessä vessaan. Sillä väliin paikalle saapuu bussi, johon Allan kapsäkin kanssa nousee. Ja siitä alkaa seikkailu. Pian Allania seuraa niin rikollisjärjestö kuin poliisikin. Ja kuin ihmeen kaupalla Allan onnistuu hiuksen hienosti aina lipumaan tapahtumista turvaan.
Kirja kulkee kahdessa aikatasossa: vuodessa 2005, jolloin Allan siis täyttää pyöreät 100, ja menneisyydessä aina hiljalleen kerien nykyhetkeen saakka. Ja hohhoijaa, nuo historiaosuudet olivat mielestäni liian pitkiä. Ne olisivat voineet olla antoisia ja tavallaan ne toki mielenkiintoisia olivatkin, mutta turhan jaarittelevia. Huomaan myös, että tällaiset absurdit veijariromaanit eivät sovi minulle. Olen kai niin yksioikoinen, että minua ei jaksa innostaa tai naurattaa, ei, vaikka Allan matkoillaan tapasi niin Francon, Stalinin, Trumanin, Churhillin ja Maonkin. Allan siis oli läsnä historian merkittävissä tapahtumissa ja selvisi kuin ihmeen kaupalla vaikka mistä. Hohhoi.
Lukemiseni takkuili ja keskeytyikin toviksi, kun ei vaan sytyttänyt. Tosin ihan kirjan loppupuolella minua alkoi jo naurattaa Allanin oveluus ja kommentit. Siitä huolimatta tällainen tyylilaji ei vain sovi minulle. Eli ei kun kohti uusia kertomuksia!
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2012)
Alkuperäisteos: Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann (2009)
Kustantaja: WSOY
Suomentanut: Raija Rintamäki
Sivuja: 348
Hmm, niin. Kirja kertoo siis Allan Karlssonista, joka täyttää sata vuotta. Samana päivänä, ennen minkään sortin juhlallisuuksia, hän pakenee huoneensa ikkunasta (hän asuu siis vanhainkodissa). Lähinnä hän lähtee pakoon vanhainkodin hurjaa johtajatarta, Alicea. Allan on myös ryypyn tarpeessa, eikä niitä vanhainkodista saa.
Allan päätyy linja-autoasemalle. Ensin hän istuu ja jää vahtimaan "liehulettisen" nuorukaisen matkalaukkua miehen mennessä vessaan. Sillä väliin paikalle saapuu bussi, johon Allan kapsäkin kanssa nousee. Ja siitä alkaa seikkailu. Pian Allania seuraa niin rikollisjärjestö kuin poliisikin. Ja kuin ihmeen kaupalla Allan onnistuu hiuksen hienosti aina lipumaan tapahtumista turvaan.
Kirja kulkee kahdessa aikatasossa: vuodessa 2005, jolloin Allan siis täyttää pyöreät 100, ja menneisyydessä aina hiljalleen kerien nykyhetkeen saakka. Ja hohhoijaa, nuo historiaosuudet olivat mielestäni liian pitkiä. Ne olisivat voineet olla antoisia ja tavallaan ne toki mielenkiintoisia olivatkin, mutta turhan jaarittelevia. Huomaan myös, että tällaiset absurdit veijariromaanit eivät sovi minulle. Olen kai niin yksioikoinen, että minua ei jaksa innostaa tai naurattaa, ei, vaikka Allan matkoillaan tapasi niin Francon, Stalinin, Trumanin, Churhillin ja Maonkin. Allan siis oli läsnä historian merkittävissä tapahtumissa ja selvisi kuin ihmeen kaupalla vaikka mistä. Hohhoi.
Lukemiseni takkuili ja keskeytyikin toviksi, kun ei vaan sytyttänyt. Tosin ihan kirjan loppupuolella minua alkoi jo naurattaa Allanin oveluus ja kommentit. Siitä huolimatta tällainen tyylilaji ei vain sovi minulle. Eli ei kun kohti uusia kertomuksia!
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (2012)
Alkuperäisteos: Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann (2009)
Kustantaja: WSOY
Suomentanut: Raija Rintamäki
Sivuja: 348
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)