Oli sattumaa, että Pera painoi kaasujalkaa, yhtä hyvin hän olisi voinut painaa somalia, huolimatonta naista, liipasinta tai vieraan pankkikortin tunnuslukua.
(Kari Hotakainen: Klassikko, s. 99)
Ensimmäinen varsinainen romaani, jonka Kari Hotakaiselta olen lukenut, on Klassikko (1997). Ihmettelen, että miksi. Tykkään näet Hotakaisen tyylistä kirjoittaa. Klassikko on omaelämäkerrallinen romaani, joka sisältää päiväkirjan "Oli ilo elää, mutta vaikea vaieta, merkintöjä vuosilta 1976-1990". Etukannen mukaan puolestaan Klassikko on "Avoin ja suorasukainen autoromaani, jossa mies rääkkää italialaista autoa ja päätyy poliisin rysään". Autoromaanina en itse tätä niinkään kokenut.
Kirja jakautuu kolmeen osaan. Teoksen aloittaa kertomus kirjailijasta nimeltä Kari Hotakainen, joka saa kustantamoltaan määräyksen kirjoittaa päiväkirjaan ylös elämästään. Tämän lisäksi eka osa kertoo autokauppias Kartiosta ja hieman syrjäytyneestä Perasta. Toinen osa puolestaan käsittää jo edellä mainitut päiväkirjakatkelmat vuosilta 1976-1990. Päiväkirjaosuus on melkoisen pitkä ja osin puuduttavakin. Päiväkirjamerkinnät toistavat yhtä ja samaa itseään, eikä Hotakaisen kieli pääse niissä varsinaisesti valloilleen. Kirjan kolmannessa osassa palataan taas tarkkailemaan Hotakaisen, Peran ja Kartion elämää italialaisen Alfa Romeon kanssa.
Hotakainen (siis tämä kirjan kirjoittanut Hotakainen) käyttää kieltä aivan mahtavasti. Piti ihan merkitä itselleen ylös useampikin näppärästi sanailtu kohta. Ehkä paras pätkä on kymmenen sivun pituinen luku, jossa kuvataan valmisruokia, niiden tuotantoa ja seurauksia. Jos tämä on Hotakaisen tyyli kirjoittaa, sitä pitää ehdottomasti lukea lisää!
Kari Hotakainen: Klassikko
Kustantaja: WSOY
Kansi: Mika Tuominen
Sivuja: 411
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti