Periaatteessa lasken lukuvuoteni alkavan ja loppuvan tästä, nimittäin vuosittaisesta Ilkka Remeksestä, jonka joululahjaksi saan ja joka on viimeistään Tapanina luettu loppuun. Tänä vuonna mietin hetken, että pyytäisinkö jotain muuta kirjaa, sillä Omartan liitto (2013) ei saanut järin hyviä arvosteluita. Toisaalta en tiedä, saako Remes mitään erityisen ylistäviä mainintoja koskaan. Päädyin siis lopulta pyytämään tuttua ja turvallista Remestä; eihän perinnettä voi katkaista.
Itselleni Remes on kovan luokan trilleri, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä huimia käänteitä. Noin muuten se ei ehkä ole järin syvällinen, toisaalta tarvitseeko kirjan ollakaan? Jos tällä meiningillä saadaan nuoria miehiä innostumaan lukemisesta, on kirja onnistunut.
Välillä itsekin häpeilen kirjahyllyni Remes-riviä. Mutta ensinnäkin se on jo traditio. Olen niin usean joulun viettänyt Remestä lukien, että en kai voisi lopettaa traditiota. Ja toisekseen, onhan se hiton hyvin kirjoitettu! En oikeasti keksi, minkä toisen kirjan lukaisisi parissa päivässä. Kai tuokin jo kertoo jotain kirjoitustyylistä ja juonen kuljettamisesta. Varsinkin, kun sivuja opuksessa yleensä on se 400. Pakko sanoa kuitenkin, että vuosi vuodelta Remes vetää enemmän ja enemmän överiksi...
Tällä kerralla kirja kertoo Tuomo Saaresta, suomalaisesta, joka asuu Brysselissä asianajajavaimonsa kanssa mutta työskentelee Lontoon pankkimaailmassa. Tuomo on junaillut joitain osakekauppoja sisäpiiritietojen perusteella, jotka sitten osoittautuvatkin vääriksi. Tuomo on pulassa - ja kohta äärimmäisissä veloissa, ellei hän toimi. Ja Tuomohan toimii.
Tuomo ja hänen vaimonsa Riikka ajautuvat yhä syvemmälle EU:n koukeroihin ja korruptioon. Eikä siinä vielä kaikki: Italian mafia on myös sekaantunut kuvioihin, joten arvata saattaa, että Tuomo ja Riikka ovat kiipelissä.
Totesin jo aiemmin, että Remestä on helppo lukea. Mutta hienoisena miinuksena on se, että juoni alkaa olla jo niin monisäikeinen, että siinä ei meinaa pysyä perässä. Juuri kun ehtii ajatella asioiden olevan hyvin, paljastuu, että joku on jotain muuta kuin hänen on väitetty olevan. Itseäni jotenkin häiritsee näin äärimmilleen viety kissa ja hiiri -leikki sen suhteen, kuka on kenenkin puolella. Myös EU:hun ja valuuttoihin liittyvät asiat lensivät niin korkealta yli, ettei tosikaan.
Kaiken kaikkiaan nautin kuitenkin kirjan lukemisesta. Se tempaisi mukaansa, kuten Remes aina. Kirjaa ei voinut laskea käsistään, vaan piti saada tietää, miten kenellekin käy. Juoni oli mutkikas ja uusia käänteitä paljastui koko ajan, mikä oli ehkä hivenen ärsyttävää. Remeksen tarinat alkavat nykyään olla niin korkealentoisia, etten oikein tiedä, miten suhtautua. Siksikin tästä kirjasta jäi vähän kaksijakoinen olo: tuttua ja "turvallista", mukaansatempaavaa Remestä, mutta meniköhän jo vähän turhan korkealentoiseksi?
Ilkka Remes: Omertan liitto
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 445 (+liitteet)
Kansi: Mika Tuominen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti