On muutamia suomalaisia kirjailijoita, joiden kirjoja luen aina, kun ne eteeni kirjastossa sattuvat. Tähän ryhmään kuuluvat Reijo Mäki, Ilkka Remes, Taavi Soininvaara ja Leena Lehtolainen. Remes ja Mäki hoituvat yleensä aina jouluisin lahjakirjoina, kahden jälkimmäisen kirjat lainaan, kun ne sattuvat kohdalle osumaan. Nyt sitten käsiini osui Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut (2012).
Olen lukenut trilogian kaksi aiempaa osaa, mutta niistä on jo aikaa. En tiedä, ehkä tämäkin kirja olisi toiminut paremmin, jos aiemmat osat olisivat olleet hieman paremmin muistissa. Parasta Lehtolaista tämä ei mielestäni edustanut.
Pääosassa on Hilja Ilveskero, Queensin turvallisuusakatemiasta valmistunut henkivartija, joka tällä hetkellä toimii venäläisen liikemiehen ja pahimman vihollisensa tyttären, Julia Gerboltin, henkivartijana. Julia asuu Suomessa ja on menossa naimisiin liikemies Usko Syrjäsen kanssa. Mukaan kuvioihin tupsahtaa myös Hiljan suuri rakkaus, David Stahl, jonka pää pitäisi saada vadille.
Minusta kehystarina jäi vähän ontoksi. Lehtolainen ikään kuin yritti virittää suuren maailman tyylistä poliittista trilleriä, mutta se jäi vaisuksi. Pääosassa kirjassa ovat Hiljan tunteet ja kamppailu itsensä ja oman menneisyytensä kanssa. Hiljan isää ollaan vapauttamassa vankimielisairaalasta ja Hilja pelkää itsensä ja sisarpuolensa Vanamon puolesta.
En oikein tiedä, miksi kirja jätti niin onton tunteen. Ärsytti, miten paljon kirjassa oli ilveskuvailua, Hiljalla kun sattuu olemaan ilvesfiksaatio. Välillä Hiljaa kuvattiin jotenkin kissamaisena. Pidän kyllä luonnosta ja eläimistä, mutta nyt meni vähän överiksi. Vaikka Lehtolaisen teksti on sujuvaa, siinä on jotain, mikä ärsyttää. Ehkä jollain tasolla ihmisten kuvaus. Siinä on jotain minun mielestäni liian herkkää, joka ei sovi itse tarinaan. Nopeasti tämän kyllä luki, mutta mitään suurempia elämyksiä kirja ei minulle tarjonnut.
Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 415
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti