17. En tiedä, miksi en ole aiemmin tullut lukeneeksi Sofi Oksasen esikoista, Stalinin lehmiä (2003). Muistan hämärästi, että minulla olisi ollut sitä kohtaan epäilyksiä tai ennakkoluuloja, mutta nyt on kyllä kovin vaikea määritellä, että mitäköhän. Sittemmin halusin sitä luettavaksi, mutta en saanut käsiini, kunnes löysin sen lähiantikasta.
Kuten Puhdistuksessa, tässäkin tarkastellaan Viron historiaa neuvostovallan ajalta. Myös kerrontatapa on sama: asioita kuvataan eri ihmisten näkökulmasta ja myös ajallisesti hypitään menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Itse tykkään kyllä tällaisesta kerronnasta. Lukeminen tuntuu tavallaan kevyemmältä, kun pitkiä pätkiä ei jaaritella yhtä ja samaa. Vaikka toistoon tämäkin kirja kyllä mielestäni hieman sortuu.
Päähenkilöitä on varsinaisesti kolme: Anna, joka kertoo nykyisyydestä, Annan äiti Katariina, jonka elämää kuvataan 1970-1980 -luvuilla ja Sofia, Annan isoäiti, Katariinan äiti, jonka osalta kerrotaan tapahtumia 1940-1950 -luvuilta.
Jos kuvaisin kirjaa yhdellä sanalla, valitsisin ehkä sanan raadollinen. Sillä sitä se on, kaikilla aikatasoillaan. Nykyhetken kertoja, Anna, sairastaa bulimiaa, tai bulimareksiaa, kuten kirjassa sanotaan, ilmeisesti jonkinlaista anoreksian ja bulimian välimuotoa. Sairaus on Annalle Herra, se, joka määrää ja se, jota Anna tottelee. Annan elämä pyörii ruokarytmin, paastojen, turvaruokien ja ahmimissessioiden ympärillä. Anna mittaa vyötärönympärystään aina mukanaan kantamalla mittanauhallaan. Hänen ihannepainonsa on 50 kiloa, mutta tippuupa paino välillä 45 kiloonkin. Anna kertoo olleensa alusta asti hyvä oksentamaan ja oppii nopeasti oksentamaan äänettömästi. Nämä sairauden kuvaukset olivat äärettömän uskottavia. Omakohtaisiako?
Entä miksi Anna ahmii ja oksentaa? Hän koettaa näin hallita itseään, ruumistaan ja koko elämäänsä. Anna häpeää taustaansa, sitä, että on puoliksi virolainen. Hänen äitinsä on virolainen, isä suomalainen. Häpeä on läsnä vahvasti jo Annan äidillä, joka ei halua paljastaa taustaansa sysi-Suomessa. Hän ei halua, että Annaa ryssitellään tai huoritellaan. Anna oppii salaamaan taustansa ja häpeämään sitä. Lopulta eräälle poikaystävistään Anna kertoo kaiken.
Katariinankin elämä on raadollista: suomalainen mies ihastuu Katariinaan ja lopulta he muuttavat Suomeen, jossa Katariina jääkin yksin miehen ollessa töissä Moskovassa. Kirja kuvaa tarkasti virolaisen ajatuksia Suomesta ja suomalaisista ja oloista 1980-luvulla. Silloin, kun Tallinnaan ei päässyt noin vain ja silloin, kun Virosta ei saanut ostaa länsimaisia "ylellisyystuotteita". Anna ja Katariina tekevät matkoja Viroon ja rahtaavat selkä vääränä matkalaukut pullistellen tavaraa tuliaisiksi. Katariina opettaa Annaa olemaan luottamatta keneenkään. Ei voi tietää, kuka on KGB:n kätyri.
Kolmas aikataso kertoo Katariinan äidistä Sofiasta ja ajasta, jolloin kyyditykset, karkotukset Siperiaan ja metsäveljet olivat arkipäivää. Varsinkin eräät kuvaukset Siperian vankileireiltä olivat kammottavia. Tämä kolmas aikataso jää mielestäni kovin irralliseksi kaikesta muusta, vaikka kai sekin tavallaan taustoittaa tapahtumia.
Suurin osa kirjasta pyörii, lähes kirjaimellisesti, Annan navan ympärillä. Kuten jo aiemmin totesin, kuvaus alkoi olla jo turhan itseään toistavaa. Mielenkiintoisimpia mielestäni olivat Viron elämän kuvaukset 1980-luvulta Annan äidin näkökulmasta.
Kirja taisi olla aikanaan kiitetty, ja olihan sillä ansionsa. Ei se silti Puhdistuksen tasolle yllä. Tosin tämä jo antoi hieman osviittaa siitä, mitä myöhemmin tuleman piti.
Sofi Oksanen: Stalinin lehmät (2003)
Kustantaja: Wsoy
Sivuja: 476
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti