20. Tämän vuoden kiinnostavin kirja tähän mennessä on luettu. Se oli ranskalaisen Olivier Trucin teos Viimeinen saamelainen (2012). Olen itse jotenkin kovin kiinnostunut saamelaisuudesta ja saamelaisesta kulttuurista, joten kirja oli pakko lainata, kun se taas kirjaston uutuushyllyssä pilkotti. Mielenkiintoa herätti myös se, miten ranskalainen toimittaja tulisi saamelaisuutta käsittelemään. Kyseessä on siis dekkari, joka valittiin Ranskassa vuoden parhaaksi ranskankieliseksi dekkariksi vuonna 2012.
Tapahtumat sijoittuvat siis Norjan Lappiin, tarkalleen ottaen Kautokeinoon ja sen ympäristöön. On tammikuu, kaamos on juuri loppunut, on poikkeuksellisen kylmää. Paikallisen museon on juuri tarkoitus paljastaa lapinrumpu (tai noitarumpu), joka on ollut kauan kadoksissa. Rumpu kuitenkin ehditään varastaa juuri ennen kuin se saadaan näytille.
Vähän myöhemmin paikallinen poronkasvattaja löydetään surmattuna, korvat irti leikattuina. Paikallinen, sympaattinen poropoliisikaksikko alkaa tutkia tapauksia ja päättelee, että asioilla on jotain tekemistä keskenään. Toinen poliiseista, Klemet Nango, on paikallinen ja saamelaista syntyperää, hänen parinsa Nina Nansen on puolestaan kotoisin eteläisemmiltä vuonoilta. Yhdessä he muodostavat kuitenkin toimivan tiimin. Hiljalleen alkaa tosiaan varmistua, että varkaus ja surma linkittyvät toisiinsa. Joku haluaa kiihkeästi rummun, mutta miksi? Mikä tarina rummun kuviointiin kätkeytyy? Kuka sen osaisi tulkita?
Värikkään lisänsä henkilöhahmoihin tuovat Klemetin setä Nils Ante sekä juro poronkasvattaja Aslak. Hahmot on kuvattu hyvin ja mielenkiintoisesti. Kaikkein parasta ehkä kirjassa on kuitenkin paikallisten olojen kuvaaminen. Miten pakkanen puree ja loputon pimeys ja yö syövät niin miestä kuin naistakin, mutta miten kaikesta kuitenkin selviytyy, ja miten paljon toivoa hiljalleen pitenevä päivä luo ihmisiin.
Kirjaa lukiessa tuli myös surullinen olo. Se palautti mieleen, miten saamelaisia on sorrettu, miten etelästä tulleet "valloittajat" ovat vieneet maat ja tuhonneet paikalliset elinkeinot (poronkasvatuksen, siis) ja miten "keinotekoisesti" vedetyt valtioiden rajat ovat vaikuttaneet poronhoitoon. Hienoa, että ranskalainen toimittaja on halunnut ottaa tällaiset asiat käsiteltävikseen!
Ainoa miinus kirjalle tulee oikeastaan suomennoksesta. Se tökki ja pahasti monin paikoin.
Olivier Truc: Viimeinen saamelainen (2013)
Alkuperäisteos: Le dernier Lapon (2012)
Kustantaja: Siltala
Suomentanut: Lotta Toivanen
Sivuja: 500
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti