5. Eeva-Liisa Manner: Poltettu oranssi

Ihan alkuun todettakoon, että mitä todennäköisimmin lukutahtini ei tule jatkumaan samana. Tammikuun alkuun nyt vaan on osunut sekä aikaa että helppolukuisia kirjoja. Esimerkiksi Eeva-Liisa Mannerin Poltettua oranssia (1968) ehdin lukea pitkälle jo matkalla kirjastosta kotiin, kun pysähdyimme lähipubiin oluelle. Kyseessä on näytelmä, "balladi sanan ja veren ansoista".

Olen huono lukemaan näytelmiä (kuten myös runoja). Niitä kun pitäisi lukea rauhassa keskittyen ja hiljaa analysoiden. Niitä ei voi vain pistää lukien eteenpäin kuten jotain kevyempää romaania. Ja siitä huolimatta minä teen juuri niin kuin ei pitäisi: lukea posotan menemään. Siksipä luulen, että tästä näytelmästä saisi irti vaikka mitä, jos malttaisi lukea niin kuin lukion ilmaisutaidossa opetettiin: jokainen rivi ja jokainen sana analysoiden.

Näin äkkilukemaltakin jo pidin näytelmästä. Siinä oli jotain taianomaista ja kiehtovaa. Tarina kertoo 1900-luvun alun porvariperheestä, tarkemmin perheen tyttärestä Marinasta, joka elää omissa maailmoissaan ja puhuu ihan omaa kieltään. Vanhemmat, lähinnä tytön äiti, ovat epätoivoisia, ja tyttö viedään tohtori Frommin juttusille. Marina ja tohtori Fromm löytävät yhteisen kielen jopa siinä määrin, että Marina rakastuu tohtoriin.

Näytelmässä kuvataan nuoren ihmisen mielen järkkymistä vahvan äidin alistamana. Oikeastaan näytelmän teema, mielenterveysongelma, on ajankohtainen yhä. Näytelmän nimi, Poltettu oranssi, tulee hevosesta, jonka Marina näkee unessaan. Tuo hevonen, Marina sanoo, on hänen enkelinsä. Ja lopulta se kuolee.

Mielestäni teos oli todellakin lukemisen arvoinen! Sen kieli oli kiehtovaa ja vahvaa. Luulen ja toivon, että palaan tämän pariin vielä joskus.