Heti Suklaapolkujen jälkeen luin samalta tekijältä, Tuija Lehtiseltä siis, kirjan Mies taskussa (2007). Se kertoo Anni Tuiskusta (ja joka kerta olin lukevinani, että Antti Tuisku...), jolla ei ole ollut menestystä miessuhteissaan, eikä ehkä elämässään noin muutenkaan. Hän on sukunsa musta lammas. Kun serkut keskittyivät opiskeluun, Anni hummaili menemään poikien kanssa. Sittemmin Anni on jämähtänyt toimistotöihin isänsä työpaikalle.
Kun Annin väritön serkku kihlautuu täysin yllättäen, suku lyö kihlajaisissa vetoa siitä, onko Anni saanut rengastettua itselleen miehen Unikeonpäivään mennessä. Itseäni ärsytti tämä vanhahtava asetelma: miksi pitäisi heti paukata kihloihin? Tästä alkuasetelmasta kirjaa, tai oikeastaan Annin toimintaa, alkoi leimata pakko ja pakkomielteisyys.
Äkkiä Annin elämässä onkin kaksi miestä: Rasmus, joka palkkaa Annin uusiin töihin ja johon Anni on lähinnä yhteydessä vain tältä saamansa puhelimen välityksellä, ja lähikartanon renki Vinski. Anni kohtelee kumpaakin vuorollaan vähän huonosti. Kumman hän lopulta saa, vai saako kumpaakaan? Kuka voittaa vedonlyönnin?
Tätä ei olisi ehkä pitänyt lukea heti Suklaapolkujen perään. Nyt dialogeissa oli liiaksi samoja kuivan sarkasmin piirteitä, mitä oli Suklaapolkujen Elsallakin. Myös juoneltaan tämä oli höttöisempi. En oikein syttynyt. Jos vielä palaan Tuija Lehtisen pariin, pidän ainakin pienen tauon. Ja onhan tuota lukemsita tuossa pinossa jo muutenkin.
(Päivitän nyt useamman kesällä luetun kirjan putkeen, en siis suinkaan ole lukenut näitä kirja/päivä -tahtia.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti