En ole oikeastaan koskaan ollut mikään varsinainen chic-litin ystävä, enkä nuorempanakaan juuri lukenut Tuija Lehtisen kirjoja. Nyt löysin työpaikan kirjankierrätyshyllystä pari Lehtisen teosta ja ajattelin ottaa ne kesäksi kotiin. Otaksuin niiden olevan kevyttä kesälukemista taas parin massiivisemman teoksen lomassa.
Kahdesta Lehtisestä ensimmäiseki luin Suklaapolkuja (2008). Kirja kertoo meteorologi Elsa Karimosta, johon yllättäen pystyin eräällä tavalla samastumaan. Elsa on naimisissa ekologi Turon kanssa, mutta viettää aikansa lähinnä yksin Turon reissatessa maailmalla tutkimassa ötököitä. Takakannen teksti toteaa, että "Meteorologi Elsa Karimon makuuhuoneessa vallitsee tasainen matalapaine..." Elsan ja Turon suhde on siis väljähtänyt lähinnä kaveritasolle, eikä Elsa tiedä, miten saisi säpinää makuukamariin. Joku vinkkaa Elsaa "suklaapoluista". Elsa alkaakin haaveilla, miten voisi valkosuklaalla maalata kuvioita Turon kehoon ja sitten nuolla ne pois.
Mikään ei kuitenkaan ole yksioikoista: joukkoon sotkeutuu vielä Turon tytär, teini-ikäinen Riia-Roosa, hänen aiemmasta liitostaan ja Elsan ja Turon salskea naapuri Sinuhe. Turo on hukassa isäroolissaan, eikä ehdi rooliinsa paljon perehtyä reissuiltaan. Niinpä Riia-Roosa jää pitkälti Elsan riippakiveksi.
Kirja ei nyt ehkä varsinaisesti yllättänyt millään saralla. Juoni oli paikoin hyvinkin ennalta-arvattava. En sitten tiedä, onko se tälle genrelle tyypillistäkin. Kirja oli nopealukuinen ja kiva kevennys, kuten olin arvellutkin. Positiivinen yllätys ja erityismaininta dialogista. Ihailin Elsan kuivan sarkastisia huomautuksia. Ihan kiva kirja, joka ei kuitenkaan sen syvempiä muistijälkiä jättänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti