keskiviikko 29. tammikuuta 2014

George Orwell: Eläinten vallankumous

6."Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." (s.120)

Sain vihdoin luettua tämänkin klassikon, nimittäin George Orwellin Eläinten vallankumouksen (1945). Vähän harmittaa: olisipa joku suositellut tätä minulle lapsena tai nuorena. Olisi ollut mielenkiintoista nyt miettiä, miten eri tavoin kirjan käsittää nyt kuin miten sen olisi lapsena käsittänyt. Kirjahan on ohut ja sopii tarinansa puolesta nuorillekin lukijoille. Poliittiset nyanssit tosin aukenevat vasta vähän vanhemmille.

Jotenkin minua siltikin pelotti tarttua kirjaan kun pelkäsin, että mitä jos en tajuakaan satiiria siinä. Pelko oli turha, sen verran ilmeistä se oli. Kirja herätti myös tunteita laidasta laitaan: hämmästystä, kummastusta, kiukkua, surua... Ehkä eniten kiukkua siitä, miten edelleen kirja on omalla tavallaan ajankohtainen.

Kirja kertoo siis nimensä mukaisesti eläimistä, jotka kirjan alussa päättävät tehdä vallankumouksen maatilalla ja nousta vastarintaan niitä riistäneitä ihmisiä vastaan. Eläimet karkoittavat ihmiset tiluksiltaan ja alkavat kaikki lajit elää sopusoinnussa ja harmoniassa keskenään - tai näin ne aluksi kuvittelevat.

Eläimet työskentelevät yhteen hiileen puhaltaen ja niillä on selkeä päämäärä. On myös kauniita ajatuksia siitä, miten ruokaa ja mukavia oloja tulee aina riittämään kaikille.

Pian kuitenkin tilanne alkaa muuttua ja siat ottavat vallan. Ne manipuloivat ovelasti muita eläimiä ja saavat ne tekemään yhä kovemmin töitä yhä pienemmin eduin. Ne saavat muut eläimet myös uskomaan, että siat ajavat ja valvovat muiden etuja, vaikka ne eivät näkyvästi osallistukaan maatilan töihin. Ja kohta muut eläimet eivät enää muista, että mitään muuta olisi ollut olemassakaan...

Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja, kertakaikkiaan. Tästä olisi kiva keskustella enemmän ja tarkemminkin.

George Orwell: Eläinten vallankumous
Alkuteos: Animal Farm
Kustantaja: Wsoy
Suomentanut: Panu Pekkanen
Sivuja: 126
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti