tiistai 8. heinäkuuta 2014

Anne Holt: Sokea jumalatar

25. Tulin tarttuneeksi norjalaisen Anne Holtin teoksiin vasta nyt, äitini suosituksista. Sain häneltä lainaksi opuksen, jossa on kaksi ensimmäistä Anne Holtin Hanne Wilhelmsen -dekkaria samoissa kansissa. Tarkastelen nyt ensin kuitenkin ensimmäistä teosta, kirjaa nimeltä Sokea jumalatar (1998). Olin jokseenkin hämmästynyt huomatessani, että kirja on norjaksi ilmestynyt jo vuonna 1993! Eikö Holtista ole tullut sen suositumpaa, vai miksi törmään siihen vasta nyt? Ihmettelen kyllä, jos ei ole suosittu, kirjassa nimittäin oli ainesta.

Kirja alkaa, kun asianajaja Karen Borg löytää aamulenkillään ruumiin. Vähän myöhemmin löydetään ulkomaalainen henkilö, joka tunnustaa tehneensä murhan, mutta ei suostu puhumaan mitään muuta. Hän vaatii asianajajakseen juuri Karen Borgia, jostain kaikille käsittämättömästä syystä. Karen kun on erikoistunut talousrikoksiin, ei henkirikoksiin. Syyllinen vaikuttaa myös oudon pelokkaalta. Käy ilmi, että kaiken takana on huumekauppakuviot.

Pari päivää myöhemmin löytyy uusi ruumis, tällä kertaa hämäräperäinen asianajaja. Poliisissa tapausta (tai tapauksia) alkaa tutkia Hanne Wilhelmsen. Hän ajaa vaaleanpunaisella Harrikalla ja on aina hyvin vaitonainen henkilökohtaisista asioistaan. Lukijalle kuitenkin kerrotaan, että Hanne on lesbo ja asuu yhdessä tyttöystävänsä Cecilien kanssa.

Asioiden tutkimiseen osallistuu myös Håkon Sund, niin ikään asianajaja ja Karenin opiskelukaveri. Håkon on toivottoman ihastunut Kareniin, eikä onnekseen jää täysin ilman vastakaikua. Asettelu kirjassa on sikäli erikoinen, että välillä tuntui, kuin myös Hannen ja Håkonin välillä olisi ollut sutinaa.

Lopulta kaiken takaa paljastuu melkoinen korruptionhöyryinen huumevyyhti.

Pidin kirjasta. Holt kirjoitti kivasti ja oli luonut mielenkiintoiset henkilöhahmot. Kirjaa lukiessa ei tuntunut, että siinä elettiin 1990-lukua, vaan kaikki tuntui ajankohtaiselta yhä. Ehdinkin jo lukea seuraavan, samoissa kansissa olleen Holtin. Siitä kommentteja kuitenkin myöhemmin. Tänään kävin jo etsimässä kirjastossa uusia Holteja, mutta haluaisin edetä ilmestymisjärjestyksessä, joten tällä kerralla jäin ilman saalista.

Anne Holta: Sokea jumalatar (1998)
Alkuperäisteos: Blind gudinne (1993)
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 346


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti