maanantai 21. heinäkuuta 2014

Anne Holt: Vereen kirjoitettu

26. Luin tämän toisen Anne Holtin dekkarin oikeastaan heti edellisen perään, mutta kommentointi laahaa nyt pahasti jäljessä. Nyt on kuitenkin hyvä hetki palautella mieleen lukemaansa. Vereen kirjoitettu (1999) alkaa toukokuun alusta, kun Oslo on poikkeuksellisen lämpöaallon kourissa. Eräänä sunnuntaina Oslon laitamilta löytyy hylätystä talosta verta. Verta lattialta ja seiniltä. Huoneessa on tapahtunut varsinainen verilöyly. Ruumista ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan seinältä löytyy outo numerosarja.

Lopulta verilöylyn jälkiä löytyy useampiakin, kaikki aina lauantai-iltana tai sunnuntaiaamuna. Ja kaikissa paikoissa on niin ikään tuollainen numerosarja. Hanne Wilhelmsen kokee olevansa ylityöllistetty jopa niin, että työ haittaa hänen parisuhdettaan. Ja näiden verilöylyjen lisäksi tehtäväpinossa on nuoren opiskelijatytön raaka raiskaus. Kuluu pitkään, ennen kuin poliisit yhdistävät verilöylyt ja raiskauksen toisiinsa.

Sitä ennen itse raiskauksen uhri kuin hänen isänsäkin ovat ryhtyneet omin päin selvittämään raiskaajan henkilöllisyyttä ja saavatkin sen selville ennen poliisia. Kumpikin tahollaan on ottamassa oikeutta omiin käsiinsä. Ehtiikö poliisi väliin, ennen kuin katkera uhri ehtii kostaa raiskaajalle?

Mielenkiintoista oli, että teoksessa seurattiin välillä tapahtumia myös itse rikollisen näkökulmasta. Kirja siis kuvasi tuon henkilön ajatuksia ja suunnitelmia. Mutta taas mielestäni tarkemmat motiivit ja selitykset jäivät tyystin uupumaan.

Parasta ja mielenkiintoisinta on henkilöhahmojen ja heidän välisten suhteidensa kuvailu. Tykkäsin kyllä tästäkin Holtista ja aion lukea näitä lisää.

Anne Holt: Vereen kirjoitettu (1999)
Alkuperäisteos: Salige er de som törster (1994)
Kustantaja: Gummerus
Suomentanut: Katriina Savolainen
Sivuja: 211

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti