keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

19. Åsa Larsson: Uhrilahja

No niin, jatketaan Åsa Larssonin parissa, toisena häneltä tällä erää Uhrilahja (2012). Tämä on Rebecka Martinssonista kertovan sarjan viides kirja. Eli olen näppärästi tullut lukeneeksi joka toisen teoksen. Tämän kohdalla ei haitannut, vaikka edellistä ei ollutkaan lukenut. Jos pidin Mustasta polusta ja sen myötä tykästyin Larssonista, tämä ehdottomasti vahvisti asian. Tähän mennessä paras lukemani Larsson.

Kirja alkaa, kun karhu syö erään miehen koiran, minkä jälkeen karhu ammutaan. Hätkähdyttävää on, kun karhun mahasta löytyy ihmisen peukalo. Tämän epilogin jälkeen tapahtumat hyppäävät ilmeisesti joitakin viikkoja eteenpäin ja jatkuvat kronologisesti lokakuun lopulta. Eräs nainen, Sol-Britt Uusitalo, löydetään talikolla kuoliaaksi pahoinpideltynä. Paljastuu, että Sol-Brittin lapsenlapsi asuu hänen kanssaan, mutta tämä on onnekseen päässyt pakoon julmaa tappajaa. Tästä käynnistyvät tutkimukset.

Sittemmin käy ilmi, että hieman aiemmin Sol-Brittin isä on kuollut karhun raatelemana. Vielä myöhemmin Rebecka kuulee, että Sol-Brittin isoäiti on myös tapettu. Hieman liikaa outoja sattumia samassa perheessä, eikö? Mitä kaiken takana onkaan? Vyyhti osoittautuu melkoiseksi. Lukija on välillä hieman pihalla, kuka nyt oli lapsi, kuka lapsenlapsi ja lapsenlapsenlapsi. Sukupolvien ketju on pitkä. Varsinaisen tarinan rinnalla kulkee taas toinen tarina, menneisyyteen ja Sol-Brittin isoäidin elämän vaiheisiin liittyvä. Tuo historiaosuus vie lukijan aina 1910-luvulle. Kiinnitin oudosti vasta nyt huomiota, että varsinainen tarina on kirjoitettu imperfektissä, historiaosuus preesensissä. Mielenkiintoinen valinta. Jäin miettimään, oliko Musta polku kirjoitettu samoin, mutta en enää muista. Ainakaan siinä en sitten tullut kiinnittäneeksi asiaan huomiota.

Ihastuin yhä enemmän Larssonin henkilöhahmoihin; Rebecka Martinsson kuvataan mieleltään huterana mutta silti sympaattisena, Anna-Maria Mella ihanan huumorintajuisena suurperheen äitinä, Sivving puolestaan on niin ikään sympaattinen vanha herra Rebeckan naapurista, ja Krister Eriksson Rebeckaan tolkuttoman ihastunut poliisi.

Myös loppuratkaisu oli mielenkiintoinen, enkä ainakaan minä osannut sitä odottaa tai ennakoida. Oli kiehtovaa, miten monimutkaisestikin menneisyyden tapahtumat vaikuttivat nykypäiviin asti ja miten kuvattujen ihmisten elämät ja kohtalot kietoutuivat toisiinsa. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti