43. Onnen tunti (2011) on takuuvarmaa Härköstä: se on helppolukuinen, kepeästi kirjoitettu, mutta sisältää senkin edestä painavaa asiaa. Ihailen kertakaikkiaan Härkösen tapaa kirjoittaa. Ihailen sitä, miten aiheesta kuin aiheesta, usein raskaastakin, hän saa kerrottua kevyesti mutta kuitenkin lukijaa herättelevästi.
Onnen tunti kertoo Tuulasta, tuiki tavallisesta keski-ikäisestä ja keskiluokkaisesta naisesta. Tuulalla on 10-vuotias poika, Roope, ja uusperhekuvion luova mies, Harri. Tuula ei voi enää saada lapsia ja hän miettii, haluaisiko Harri vakuutteluistaan huolimatta oman lapsen. Mutta kun omaa ei ole saatavilla, voisiko lapsen vaikka "lainata"? Tuula alkaa ottaa selvää sijaisvanhemmuudesta, ja pian he jo ovatkin Harrin kanssa haastatteluissa ja valmennuskursseilla sijaisvanhemmuutta varten.
Pian Tuulan ja Harrin perheeseen sijoitetaan sisarukset Luke ja Venni, joiden vanhemmat ovat sekakäyttäjiä. Tuula on koko ajan epävarma itsestään äitinä: tuottaako hän liikaa pettymyksiä, onko hän liian tiukka, sanoiko hän nyt pahasti, onko hän liian lepsu... Ja tämän epävarmuudenkin Härkönen kuvaa niin, ettei lukija ärsyynny, vaan pysyy Tuulan puolella. Samassa kurotaan auki Tuulan omaa lapsuutta ja sen aiheuttamia traumoja.
Pidin kirjasta. Ei ehkä paras lukemani kirja, mutta ei todellakaan huonoinkaan. Ihan parasta kirjassa ovat dialogit, jotka ovat luontevia, raikkaita ja hauskoja. Myös henkilöhahmogalleria on värikäs ja monipuolinen. Aihe sinällään ei ole minulle läheinen, minkä takia huomasin lykänneeni kirjan lukemista, turhaan. Hyvin tämä tällaiselle lapsettomalle kolahti.
Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 287
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti