40. Luin postaukseni aimmin syksyllä luetusta Jyrki Heinon esikoisesta Kellari. Tuossa postauksessa en ihan täysin lähteänyt Kellaria kehumaan. Ja sitten kuitenkin kirja palasi heti ja miellyttävänä mieleeni, kun näin kirjastossa Heinon uusimman teoksen Kello (2014). Mietin, että Kellari oli niin hyvä, että pitääpä lainata tämä uutukainenkin. Outo on ihmismieli.
Kello eli selonteko tapahtumista, jotka käynnistyvät, kun luutnantti Carl Wennehielm alkoi tutkia Kustaa III:n sodassa taistelleen majurin katoamista sijoittuu niin ikään historialliseen Turkuun, mutta vie niin lukijansa kuin päähenkilönsäkin matkalle Hämeenlinnan kautta Mikkeliin ja sieltä Pietariin asti. Eletään syksyä 1796, samaa vuotta, johon Kellarissa jäätiin. Luutnantti Wennehielm vietää rauhallisia päiviä, kunnes hän saa taas tehtävän: hänen pitäisi jäljittää kenraali Swanstrålen pojan kohtalo. Poika on kadonnut Kustaa III:n sodan aikana jäljettömiin. Eikä Turku siis enää riitä, vaan Wennehielmin pitää lähteä reissuun. Hän on hyvin vastentahtoinen, mutta lähtee kuitenkin. Mukaan lähtee niin ikään aiemmasta kirjasta tuttu kaupunginviskaali Appegren.
Itse luulin, että kirjan loppuosa kertoisi Wennehielmin seikkailuista muualla, mutta hän palaakin Turkuun ja jatkaa Turussa tutkimuksiaan. Tuntuu, kuin kuolema seuraisi hänen kannoillaan, jättäen onneksi itse Wennehielmin rauhaan. Muuten väkeä sitten ympäriltä vähän lakoaakin. Taas puhutaan vähän salaseuroista, eivätkä kaikki ihmisetkän ole sitä mitä aluksi väittävät.
Eniten nautin taas tuon ajan Turun kuvauksesta. Ihan mahtavaa! Nauratti myös Heinon piikittely muun muassa siitä, miten päätöksenteko kaupungissa tuntuu kestävän...
Taisin pitää tästä enemmän kuin Kellarista ja jään nyt kovasti odottamaan jatkoa sympaattisen Wennehielmin seikkailuille.
Jyrki Heino: Kello (2014)
Kustantaja: Schildts & Söderströms
Sivuja: 297
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti