9. Kas, taas löytyi uusi ruotsalainen dekkaristituttavuus! Äitini oli lukenut Viveca Stenin Sandhamn-sarjan ensimmäisen kirjan Syvissä vesissä (2008) ja suositteli sitä minullekin. Oli kivaa tarttua kirjaan, jonka tietää olevan jonkin sarjan ensimmäinen. Yleensä olen niin huithapeli lukija, että luen juuri sitä, mitä käteen sattuu osumaan, järjestyksestä viis. Nyt voisin kerrankin edetä kronologisesti! Oli nimittäin sen verran mielenkiintoinen tuttavuus tämä, että jatkonkin haluan lukea.
Kirja sijoittuu Tukholman saaristoon, Sandhamnin saarelle, jonka rantaan ajautuu keväällä miehen ruumis. Ruumis on tarttunut kalaverkkoon, ja poliisit pitävät tapausta aluksi onnettomuutena, sillä mitään sen kummempaa ei tapauksen taustalta tunnu löytyvän. Tapahtumat saavat yllättävän käänteen, kun kuolleen miehen serkku löytyy kesällä samaiselta saarelta pahoinpitelyyn kuolleena. Mitä taustalla oikein onkaan?
Tapausta alkaa selvittää Tukholman poliisista Thomas Andreasson, joka on itsekin viettänyt lapsuutensa Sandhamnissa. (Pakko myöntää, että itselleni jäi nyt vähän epäselväksi saaren koko ja sen lähisaaristo. En siis hahmota, millaisesta mittakaavasta on kyse maantieteellisesti tai asukasmäärältään. Google varmasti kertoisi, ehkä käännyn sen puoleen kohta.) Kirjan toinen päähenkilö on Nora Linde, saarella kesäänsä viettävä lakimies. Nora ja Thomas ovat lapsuudenystäviä. Tutkinta ei varsinaisesti kuulu Noralle mitenkään, sillä on on lakimiehenä pankkimaailmassa, mutta häntäkin totta kai kiinnostaa saarella tapahtuneet rikokset. Niinpä Nora tulee tavallaan sotkeutuneeksi tutkintaan.
Kuten jo sanottu, pidin kirjasta. Se oli todella nopealukuinen ja siis mukaansatempaava. Loppuratkaisu varsinkin oli sen verran hengästyttävä, että kirja oli pakko ahnehtia loppuun. Toisin kuin esimerkiksi Camilla Läckbergin teoksissa, tässä kerronta eteni kronologisesti. Luvut olivat lyhyitä, mikä niin ikään auttoi luettavuudessa. Kaikkitietävä kertoja paljasti tapahtumia lukijalle niiden edetessä. Lukija ei siis tiennyt mitään mitä kirjan henkilötkään eivät olisi tienneet. Paikoin kirja sortui turhaan jaaritteluun, mistä en ainakaan aluksi ollut varma, olisiko siihen kätkeytynyt vihjeitä tulevasta. Mielestäni kirjailija oli paikoin yrittänyt kuvata jotain tapahtumaa tai henkilöä niin, että lukijalle olisi herännyt epäilyksiä. Loppuratkaisu säilyi silti yllätyksenä.
Suomennoksesta on pakko sanoa yksi asia. Kirjassa luonnollisesti käytetään saaristolais-/merenkulkuslangia, mutta joitakin sanoja olisi voinut ehkä vähän selittää. Mielestäni oma sanavarastoni on ihan laaja, mutta mikä hitto on puikkari? Sanan merkityksen saattoi kyllä lopulta arvata asiayhteydestä ja siitä, miltä se kuulostaa, mutta olisi ollut kiva, että ekan kerran mainittaessa tuo olisi jotenkin avattu.
Viveca Sten: Syvissä vesissä (2012)
Alkuperäisteos: I de lugnaste vatten (2008)
Kustantaja: Crime Time
Suomentanut: Outi Menna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti