12. Olen ihan ehdottoman kova mielensäpahoittaja-fani. Ensimmäisen kerran tutustuin hahmoon kesäteatterissa parisen vuotta sitten, vasta sitten luin ensimmäisen kirjan. Sittemmin olen lukenut myös Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike -kirjan. Miniästä en ole ihan täysin varma. Näköjään aikaa on kuitenkin kulunut sen verran, että tässä blogissa en ole niistä kirjoittanut.
Nyt löysin kirjastosta Jokeri-kirjana Tuomas Kyrön uutukaisen, Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja (2014). Tämä lienee vähän niin kuin sarjan päätösosa. Ja nimestään huolimatta kirja ei ollut mitenkään kovinkaan iloinen, vaan enemmän melankolissävytteinen.
Muista osista poiketen tämä on enemmän juonellinen romaani kuin pakinatyyppisistä jutuista koostuva kokoelma, kuten aiemmat. Eikä mielensäpahoittaja enää aloita juttujaan: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..." Muuten kyllä vanha jäärä on kuten ennenkin. Hän tarkastelee vähän ehkä paheksuen nykymenoa ja muistelee menneitä aikoja. Jotain kovin tuttuakin on, nimittäin ilmaisut kuten "Kyllä en" -ilmaukset.
Tässä kirjassa mielensäpahoittaja valmistelee omaa lähtöään laatimalla testamenttia ja rakentamalla arkkua. Eikä kummastakaan selvitä kommelluksitta. Aiempaa suuremmassa roolissa sivuhenkilöinä nyt ovat poika ja miniä, vaikka he edelleenkin jäävät hieman etäisiksi.
En taaskaan ole lukenut etukäteen mitään arvosteluita tästä teoksesta, joten en tiedä, mitä siitä on sanottu. Itselleni se jäi kuitenkin etäisemmäksi kuin edeltäjänsä. Kirja oli, kuten sanottua, melankolisempi, vaikka nimen perusteella odotinkin muuta. Mielensäpahoittajasta hahmona ei tokikaan voi olla pitämättä, ihana vanha jäärä! Ja kyllä minä pariin kertaan nauroin ja muutenkin huvituin. Silti tämä oli kyllä ehkä "sarjansa" heikoin lenkki, valitettavasti.
Tuomas Kyrö: Iloisia aikoja, mielensäpahoittaja (2014)
Kustantaja: WSOY
Sivuja: 248
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti