35. No nyt ollaan enemmän jotenkin minua miellyttävässä kirjallisuudessa. Vaikka Röngänkin kirjat määritellään dekkareiksi, kolahtaa Jarkko Sipilä huomattavasti enemmän. Nyt löysin kirjastosta uusimman Takamäki-dekkarin nimeltään Luupuisto (2014). En ole ihan varma, olisinkohan lukenut kaikki Sipilän teokset... Mahdollisesti. Harmi, ettei aiemmilta ajoilta itselläni ole tallessa mitään listoja.
Luupuiston tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun sienestäjä löytää Helsingin Keskuspuistosta luunpalasen. Asiaa aletaan tutkia tarkemmin, jolloin löytyy toinenkin ruumis. Lopulta vyyhti vie huumekauppaan ja hyväksikäytönkin pariin. Siinä ehkä juoni noin lyhykäisyydessään. Tarkemmin on hankala kertoa, ettei tule paljastaneeksi liikaa.
Juoni oli monisäikeinen, mutta pysyi valtavan hienosti kuitenkin kasassa! Tykkään todella Sipilän tavasta kirjoittaa: hän ei sorru turhaan kielellä kikkailuun tai tunnelmakuvien luomiseen. Ei sillä, että niissä mitään pahaa olisi, mutta tällaisessa perinteisessä poliisiromaanissa se ei ole tarpeen. Asia tulee selväksi vähemmälläkin.
Sipilä kuvaa poliisin työtä uskottavasti, varmaankin omasta rikostoimittajantaustastaan johtuen. Tämän lisäksi myös hahmot ovat erittäin hyvin luotuja. Tähän hätään en kyllä keksi nyt kirjasta mitään moitittavaa. Oli yksi vuoden viihdyttävimmistä lukukokemuksista tähän asti! En vain voinut laskea kirjaa käsistäni, vaan halusin lukea, lukea ja lukea päästäkseni loppuun.
Jarkko Sipilä: Luupuisto (2014)
Kustantaja: Crime Time
Sivuja: 250
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti