50. Tavoite saavutettu, jesss! 50 luettua kirjaa on aika hyvin. En tiedä, olenko koskaan ennen tällaiseen yltänyt. Yllättävää kyllä. Aiemmista vuosista tosin mitään listoja saati dokumentteja ei ole, joten vaikea näin jälkikäteen on arvioida. Ellen olisi tupeksinut kesällä yhden ja syksyllä toisen kirjan kanssa, voisi luku olla vielä kovempi. Ehkä ensi vuonna...
Jaa niin, se 50. lukemani kirja oli Junior Finlandia -voittaja, Nadja Sumasen Rambo (2015). Oi oi, mikä kirja! Jos edellinen nuortenkirja jätti vähän kylmäksi, tämä puolestaan ylitti odotukset mennen tullen. En siis etukäteen odottanut tältä tarinalta niin paljoa. Joku erityispoika, joka elää köyhyydessä ja syrjäytyneenä, mahtaa olla surkea tarina. Ja mitä vielä!
Kirjan päähenkilö siis on, yllättäen, poika nimeltä Rambo. Hän olisi mieluummin ihan perusjamppa nimeltään Joni, mutta minkäs teet. Jo varhain Rambo on ymmärtänyt olleensa ei-toivottu: isästä ei ole tietoa ja äiti masentui synnytyksen jälkeen. Koskaan ei tiedä, onko kotona ruokaa tai samaa paria olevia sukkia, Rambolla on kai jonkin sortin käyttäytymisongelma, ainakin ollut, minkä takia häntä on koko pienen ikänsä käytetty terapiassa. Hänet on integroitu tavalliselle luokalle, jossa oletusarvoista on, että Rambo käyttäytyy jotenkin oudosti, hankalasti, poikkeavasti. Rambon elämän lähtökohdat eivät siis ole hääppöiset.
Kirja alkaa, kun koulut loppuvat. Edessä olisi vapaus, mutta se ei Ramboa houkuta: pelkkää tyhjää, niin sisäisesti kuin jääkaapin kannaltakin. Koulussa sentään sai ruokaa.
Kaikki kuitenkin muuttaa suuntaansa, kun Rambo raijataan hänen äitinsä miesystävän, Riston, perheen kesämökille. Rambon arkeen tulee rytmi: aamupala, lounas, kauppareissu, kalareissu, sauna, illallinen. Annikki ja Erkki ottavat Rambon vastaan ja ruokkivat tätä ja ovat hyväntahtoisia. Kyllähän Rambo vähän törttöileekin, mutta sehän kuuluu asiaan.
Mökille saapuu myös Liina, Riston sisaren tytär. Tyttö on nokkava pissis, joka sanoo pahasti Rambolle kerran jos toisenkin. Nuoret kuitenkin asiaankuuluvasti lähentyvät kesän aikana. Liina tulee tyystin erilaisista oloista kuin Rambo, ja tuntuu, että Liinalla on kaikkea. Paitsi ehkä se kaikkein oleellisin, nimittäin vanhempien läsnäolo. Liina paljastaa olevansa kateellinen Rambolle, sillä Rambon äiti sentään pitää sen, mitä joskus sattuu lupaamaan, toisin kuin Liinan vanhemmat.
Kirja antoi kyllä paljon ajattelemisen aihetta ja tarjosi hyviä näkökulmia nuorten elämään. Lisäksi Rambo oli aivan ihastuttava tyyppi! Ihan kertakaikkiaan! Muutkin hahmot olivat onnistuneita mielestäni. Kaikkein eniten kuitenkin nautin kirjan kielestä.
Huikkasin käyväni aamu-uinnilla Annikille, joka nyppi pelargonia-amppeleistaan kuihtuneita kukintoja. Betoniportaiden kaiteen ruosteentuoksu viilsi sisimpääni. (s. 197)
En tiedä, miksi juuri tuo kohta niin jäi mieleeni. Mutta miettikää nyt, kuka voi keksiä kirjoittaa noin betoniportaiden kaiteesta?!
Vau.
Toivottavasti myös kohderyhmä pitää lukemastaan.
Nadja Sumanen: Rambo (2015)
Kustantaja: Otava
Sivuja: 238
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti