32. Minulla on näköjään kirjalistoja, useita. Kuten blogin mahdolliset lukijat ovat huomanneet, tänne blogin puolelle olen koonnut kolme listaa kirjoista, jotka haluaisin lukea tai jotka "pitäisi" lukea. Tosin luulen, että niin Suomalaiselta kirjalistalta kuin BBC:n listaltakin löytyy ikuisiksi ajoiksi lukemattomaksi jääviä kirjoja. Sitten on TBR100-haaste, jonka haluaisin toteuttaa. Ihan kuin tämä ei riittäisi, puhelimestani löytyy viestiluonnoksista lista kirjoista, jotka haluaisin lukea. Kirjat olen bongannut joko kirjastosta, kirjakaupasta tai jostakin lehdestä sellaisena hetkenä, kun kirjan hankkiminen käsiin ei ole ollut mahdollista.
Eräs kännykkäni listalta löytynyt kirja oli Nina Hurman Yönpunainen höyhen (2013). Muistelen lukeneeni siitä jonkin arvion joskus ja kiinnostuneeni, kun kirjaa kuvattiin noir-tyyppiseksi dekkariksi, jonka tapahtumat sijoittuvat 1920-luvun Helsinkiin. Pakkohan se olisi lukea! Jotenkin 1920-luku kiehtoo, enkä ole lukenut (enkä edes tiedä) kovin monia kyseiselle vuosikymmenelle sijoittuvia kirjoja.
Kirjan päähenkilö on Rouge, joka päivisin on hattukaupan myyjätär, iltaisin hän laulaa kohtalokkaana naisena jazzia. Kirja etenee pitkälle yli puolenvälin ennen kuin Rougen oikeaa nimeä mainitaan. (Ellen sitten lukenut kovin huolimattomasti.)
Rouge joutuu keskelle rikostutkintaa laulaessaan Helsingin pirtukuninkaan, Guld-Gustin, uuden ravintolan avajaisissa. Guld-Gusti, eli Armas Gustafsson, kuitenkin murhataan kesken juhlien. Pääepäilyksi joutuu Rougen veli Toivo, vaikka Rouge yrittääkin vakuuttaa, että on nähnyt murhapaikalta poistumassa vieraan miehen. Rouge tulee sotkeutuneeksi murhan tutkintaan, ja siinä samalla vähän poliisi Korpelaankin. Oikeastaan Rougen ja Korpelan suhdetta voisi kuvailla kovinkin kuumaksi paikoitellen.
Odotin kirjalta jotain enemmän... enemmän säkenöivää 1920-lukua, enemmän ajan Helsingin kuvailua. Myös dialogi tuntui minusta epäsopivalta aikaansa. Jos olisin lukenut pelkkää dialogia, olisin melkein yhtä hyvin voinut sijoittaa kirjan nykypäivään. Ehkä ainoastaan teitittelystä saattoi päätellä, että liikutaan menneisyydessä. Jotenkin kirja jätti siis kylmäksi sen suhteen, miten se miljöötään kuvaa. En oikeastaan juuri nyt keksi, mikä kirjassa oli minusta hyvää. Tällä hetkellä oikein mikään ei tunnu sytyttävältä.
Nina Hurma: Yönpunainen höyhen (2013)
Kustantaja: Gummerus
Sivuja: 223
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti