25. Olipa kerran tyttö, jolla oli varjo.
Kesä, mikä ihana tilaisuus maata kotona ja lukea kirjoja! Aloitin eilen Salla Simukan Lumikki-trilogian viimeisen osan, Musta kuin eebenpuu (2014), ja taputtelin sen loppuun tänään. Kirja oli helppo- ja nopealukuinen, siis.
Tässä kolmannessa osassa ollaan taas takaisin Tampereella, on synkkä ja pimeä joulukuu, ja Lumikki on lähtenyt mukaan koulun näytelmään, jonka pääosaa hän itseoikeutetusti näyttelee. Kyseessä on siis tietysti Lumikki, mutta lukiolaisten omannäköisensä versio siitä. Lisäksi omaksi yllätyksekseen Lumikki huomaa seurustelevansa Sampsan kanssa.
Jostain kumman syystä Lumikilla on kuitenkin taipumus joutua vaikeuksiin. Tällä kertaa hän alkaa saada mystisiä lappuja nimettömältä henkilöltä. Lumikkia suorastaan uhkaillaan, mutta myös hänen menneisyydestään vihjaillaan. Jo Prahassa heränneet ajatukset siskosta saavat nyt uutta tulta alleen. Kuka lappujen takana on? Kuka voi tietää Lumikista niin paljon? Mikä salaisuus hänen perhettään varjostaa?
Eikä siinä vielä kaikki! Paluun tekee myös Liekki, Lumikin suuri rakkaus. Voisiko tuo salaperäinen uhkailija olla sittenkin Liekki? Vai Sampsa? Vai joku ihan muu?
Tämän kirjan loppuhuipennus on hieno ja lukijan yllättävä. Tai taas ainakin minä yllätyin. Ehkä oivaltavampi lukija olisi osannut jo aiemmin punoa tiettyjä kuvioita yhteen. En ehkä pitänyt tästä kirjasta niin paljoa kuin kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta ei tämäkään suinkaan huono ollut.
Kokonaisuutena erittäin onnistunut trilogia! Vau.
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Kustantaja: Tammi
Sivuja: 192
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti