Viveca Sten: Pinnan alla

45. En ollutkaan muistanut, että meinasin lukea Viveca Stenin kirjat järjestyksessä. Ihan sattumalta kirjastosta tarttui käsiini Stenin kolmas suomennettu romaani, Pinnan alla (2010). Tässäkin kirjassa jatkavat vanhat tutut: poliisi Thomas Andreasson ja lakimies Nora Linde. Tapahtumapaikka on niin ikään tuttu Sandhamnin saari.

Tapahtumat lähtevät käyntiin syksyllä 2006, kun nuori tyttö, Lina Rosén ei eräänä lauantaina palaakaan kotiin. Häntä aletaan etsiä ja koko saari myllätään ja kierretään, mutta tyttöä ei näy. Lopulta lopputulema on, että hän on varmaankin hukkunut tai todennäköisimmin hukuttautunut.

Sitten hypätäänkin ajassa eteenpäin, seuraavan vuoden helmi-maaliskuun vaihteeseen. Tai no, välillä tehdään aikahyppy 1800-luvulle ja siitä hetkittäin kelataan kohti nykypäivää. Tarina siis liikkuu kahdella tasolla: ihan päiväjärjestyksessä vuonna 2007 ja sitten menneisyydessä hyppien vuodesta 1899 vuoteen 1962. Nuo historiaosiot lähtevät melko kaukaa ja lukija jää miettimään, mihin sillä oikein tähdätään. Tietysti on hyvä alustaa asioita, mutta ehkä nyt vähempikin olisi riittänyt.

Noran avioliitto on kertakaikkisesti ratkeamispisteessä, joten hän pakenee poikiensa kanssa rakkaalle Sandhamnin saarelleen, jotta saisi aikaa ja tilaa ajatella. Nora velloo itsesäälissä ja turvautuu viiniin, no, ei se väärin ole. Edelleen ihmettelen, miten tuo nainen voi olla juristi. Hän näyttäytyy mielestäni yhä jotenkin heikkona ja avuttomana, vaikka sitten taas toisaalta onkin nokkela.

Noran pojat tekevät metsästä karmaisevan löydön, ja taas Sandhamn vilisee poliiseja. Kuka on halunnut Linalle pahaa? Väistämättä katseet kääntyvät kohti poikaa, joka kuulemma on kohdellut tyttöä huonosti.

Sitten katseet kääntyvät kohti menneisyyttä, kun Nora löytää vanhoja päiväkirjoja ja alkaa lukea niitä. Takakannen tekstin perusteella odotin näiden päiväkirjojen olevan kirjassa jotenkin isommassa ja näkyvämmässä osassa, mutta eipä niihin viitattu kuin pariin kertaan. Toki kaikki se, mitä päiväkirjojen taustalta löytyi, oli ratkaisevaa.

Kirjassa merkittävässä osassa ovat siis vanhat kaunat, jotka saattavat kantaa menneisyydestä pitkälle tulevaan. Mielenkiintoista oli, miten lopulta kaikki kietoutui yhteen. Loppuratkaisu jäi niin avoimeksi, että jään jo odottamaan seuraavaa kirjaa. Ihan täysin Sten ei vakuuta, mutta ei se nyt huonokaan ole. Jotain tässä on, että haluan näitä jatkossakin lukea.

Viveca Sten: Pinnan alla
Alkuperäisteos: I grunden utan skul (2010)
Kustantaja: WSOY
Suomentanut: Sirkka-Liisa Sjöblom
Sivuja: 350