Antti Tuomainen: Kaivos

6. Yksi viime vuoden parhaista kirjailijalöydöistä oli ehdottomasti Antti Tuomainen. Hänen teoksensa Synkkä niin kuin sydämeni teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Nyt käsiini osui Tuomaisen uutukainen, Kaivos (2015). Eikä tarvinnut pettyä nytkään!

Kaivosta on luonnehdittu jännitysromaaniksi, mutta mikään perinteinen dekkari se ei ole, ja hyvä niin. Ei sillä, pidän dekkareista, mutta pidän myös siitä, että lukijana minut yllätetään jotenkin. Sen Tuomainen onnistuu tekemään. Takakannen mukaan Kaivos "on kertomus ahneudesta ja salaisuuksista, verisiteistä ja veritöistä, murhasta ja anteeksiannosta."

Kirjan päähenkilö on Janne Vuori, joka on pienen helsinkiläisen päivälehden toimittaja. Hän saa nimettömän sähköpostiviestin, jossa kehotetaan perehtymään pohjoissuomalaisen Suomalahden kaivoksen toimintaan. Jotenkin kovasti ja hakematta tulee mieleen Talvivaara... Samaan aikaan Vuori kamppailee perhe-elämänsä kanssa: hänellä on avovaimo ja lapsi, joille kummallekaan hänellä ei ole aikaa. Kumpi on tärkeämpää: olla hyvä isä lapselle ja mies naiselle, vai meneekö kaiken tuon ohi työ. Kuten aiemmassakin Tuomaisen teoksessa, tässäkin päähenkilön, eli tässä tapauksessa Janne Vuoren, isä on kadonnut kolmekymmentävuotta sitten. Kunnes yhtäkkiä lähikaupan pakastealtaalla isä astelee takaisin Vuoren elämään. Miksi juuri nyt? Mikä on saanut isän palaamaan Helsinkiin?

Lopulta isän paluu ja Jannen tutkimukset eräällä tavalla linkittyvät toisiinsa, mutta kuka loppujen lopuksi on kaiken takana? Minusta oli tavattoman mielenkiintoinen ajatus ja näkökulma siitä, kuinka kaupunkilainen eteläisestä Suomesta lähtee sörkkimään pohjoisen asioita:
"Toimittaja Vuori, toivottavasti siellä Helsingissä kaikki on kliffasti, elämä soljuu maitokahvinpehmeästi ja jaksatte jatkaa kamppailuanne punavihreän joutilaisuuden ja pitkien sushilounaiden puolesta kivoissa maisemakonttoreissanne. Täällä pohjoisessa ei ole ihan niin helppoa: enimmäkseen tuulee purevan kylmästi ja työttömyys hipoo sitkeästi kolmeakymmentä prosenttia. Aika ajoin, kun vihdoin saamme työpaikan sadan kilometrin ajomatkan päästä, saamme kuulla helsinkiläisiltä harrastajaluonnonsuojelijoilta, että se on väärin." (s. 133-134) Näin kirjoittaa Vuorelle eräs suomalahtelainen. Kirje on mielestäni viiltävän osuvasti kirjoitettu ja antaa kyllä ajattelemisen aihetta.

Edelleen Tuomaisen teksti tekee minuun vaikutuksen. Useastikin hän osuu kertakaikkiaan asian ytimeen ilmauksissaan: "Nyt hänelle kerrottiin, että kirjat ylipäätään eivät kiinnostaneet. Kun hän katsoi ympärilleen lentokentillä, junissa, metroissa, linja-autoissa, kahviloissa ja puistoissa, hän ei voinut olla päätymättä samaan ajatukseen. Ihmiset kyllä lukivat, mutta he lukivat, mitä toiset ihmiset olivat syöneet lounaaksi ja tekivät testejä, jotka kertoivat mitä koirarotua he edustivat." (s. 76)
Niinpä.

Antti Tuomainen: Kaivos (2015)
Kustantaja: Like
Sivuja: 326